Turhuuksien taivalta matkaten

Mieron 120 päivää

2012-01-17T22:18:00.000+02:00

Moi internet. Taas on vettä virrannut kuvitteellisessa Vantaanjoessa ja Teleks laulanut monta kertaa siitä samasta joesta sitten viime merkinnän. Jotenkin ei nyt ole lähtenyt mitään sellaista elämässä, että siitä olisi kokenut suurta intoa kertoa. Tänään on tosin ollut merkittävä päivä parilla tapaa:

Ensinnäkin, tänään on kulunut neljä kuukautta siitä, kun olen viimeksi polttanut tupakkaa. Jee, hyvä minä. Harvasta asiasta tässä elämän irvikuvassa saa olla ylpeä, mutta laskisin tämän kuitenkin sellaiseksi suoritteeksi.

Toiseksi, tänään oli vuoden ensimmäinen työn ulkopuolinen sosiaalinen kontakti. Tammikuun seitsemästoista päivä. Voi luoja, miten kuvottavaa puuhaa. Sosiaalinen kontakti oli kyllä hyvä, kävin kaverini kanssa katsomassa Sherlock Holmesin seikkailuja oikein isolta ruudulta ja hyvä rainahan tuo. Sovittiin myös lauantaille päiväkaljoittelut duunivuoron päätteeksi, tällä tavalla varmistaen pahan ja heikon olon sunnuntain matkamessuja varten.

Matkakuume on aivan valtava ja paheni kertarysäyksellä luokattoman paljon, kun eilen leikin erinäisillä matkasivustoilla ja löysin pitkään himoitsemani reissun Tokioon olevan aika edullisesti toteutettavissa. Kesäkuussa jos menisi, pääsisi vähän yli tonnilla kymmeneksi päiväksi. Tänä kesänä homma jää väkisinkin väliin muiden suunnitelmien takia, mutta ensi vuoden kesälle voisi yrittää säästää kyseiseen expeditioon. En ole yhtään varma, että kuinka kannattavaa tuonne matkamessuille on nyt lähteä kuolaamaan, mutta mennään nyt sitten, kun duunikaveri pyyteli mukaan.

Tällä viikolla on luvassa duunipuolella itselle uusia haasteita ja sekös vasta onkin mukavaa. Mitään muuta uutta tänne ei sitten kuulukaan, yritän karistaa röökaamattomuuden lieveilmiönä kertyneitä kiloja pois, jos vaikka löytäisi vaimon. Noh noh, eipä liioitella kumminkaan. Ne pienetkin viritelmät joita on suhderintaman horisontissa näkynyt treffien tahi vastaavan toiminnan muodossa, ovat muuttuneet ukkospilviksi ja salamain muodostaneet poikkeuksetta keskisormen muotoisia poltteita verkkokalvoille. Eli ei mitään uutta.

No niin, kiitos hei.

Fall Creek

2011-12-28T14:56:00.000+02:00

Heippa taas täältä kotoa. Koska ilmeisesti olen surfannut koko internetin läpi, ajattelin kirjoittaa tällaisen turhanpäiväisen blogimerkinnän ja tehdä sitten jotain muuta. Kuten surfata netin taas läpi tai mennä ulos*.

Joulu oli ja meni ja niin surulliselle kuin se kuulostaakin, nautin aaton loppuosasta kaikkein eniten. Aattona lähdin siis äitini luokse puolen päivän jälkeen ja matkalta soitin Lankomiehelle (vaikkei hän nyt sitä enää teknisesti ottaen ole), joka parahultaisesti oli juuri herännyt ja sen takia ilmoitti saapuvansa myöhemmin käymään ja moikkaamaan.

Syötyämme jouluaterian ja juodessamme kahvia, Lankomies ja siskontyttö saapuivat paikalle, eikä aikaakaan kun paketit alkoivat aueta. Jotenkin kummasti isäni myös saapui paikalle kesken kaiken. Joskus seitsemän jälkeen illalla lähdin taittamaan matkaa kohti kotia erilaisista jouluruoista pullistelevien nyssäköiden kanssa. Päästyäni kotiin nautin hetken hiljaisuudesta yrittäen integroitua sohvaan kiinni selästä ja hanurista. Lopulta lähdin viimein tarkastamaan jo monena vuonna houkutelleen Loosen jouluaaton ja parin tuopin päästä jo palasin kyllästyneenä kotiin. Pienoinen pettymys siis.

Jouluaaton jälkeen en ole sitten oikein tehnyt mitään jännää, ollut vain neljän seinän sisällä, tapanina toki vähän töissä ja sen jälkeen dokaamassa duunikavereiden kanssa dtm:ssä. Nyt kuuntelen Orange Tulip Conspiracya, yhtyettä jonka musiikista on todella vaikea sanoa mitään. Tim Burtonia, Lähi-itää, kaukomaita, Paatosta sekaisin. Suosittelen.

Uuden vuoden suunnitelmista ei ole mitään hajua. Koska olen vanha ja kyyninen, en haluaisi viettää sitä Raatteentiellä eli keskustassa pommitettavana kaikkien amatöörien melskatessa kohtuuttomasti, mutta en halua myöskään missään nimessä mihinkään maalle. Ehkä olen siis kotona ja juon kaljaa yksin ja kuuntelen jotain progea. Fuck my life.

Laitetaan tähän loppuun piristävä Panzerballett. Noin.

*Eipäs nyt liioitella sentään. Menen kylpyyn lukemaan.

(Otsikko Orange Tulip Conspiracya)

Vettä sakeampaa

2011-12-22T17:17:00.000+02:00

Joulu on ihan kohta täällä. Ylihuomenna. Istun sohvalla, jalat pöydällä, jauhan purkkaa, Turbonegro soi stereoissa ja joululta ei sitten tunnu yhtään. Tähän varmaankin vaikuttaa vahvasti se, ettei oikein tunnu miltään. Sisko päätti tehdä koko muun perheen joulusta huonolaatuisen olemalla oma erittäin itsekeskeinen itsensä.

Normaalisti olemme aina jouluaattona kokoontuneet äitini luo, siskontyttö innosta ja jännityksestä täristen ja muut muuten vain hyvällä päällä. On saunottu, syöty erittäin paljon mutta hyvin ja sen jälkeen availtu paketteja rauhassa ja rupateltu niitä näitä.

Koska siskoni erosi aviomiehestään (kyllä, hänen aloitteensa) vuoden alussa, on nyt kuulemma joulu jotenkin ihan liian ahdistava kokemus. Vaikka siis kumpainenkin taho seurustelee jo uuden kumppanin kanssa, niin jotenkin nyt on niin ahdistavaa, että piti lähteä Aurinkorannoille dokaamaan ja moikkaamaan tuttuja. Yksin.

Jotenkin aika vahvasti uskon, että siskontyttö, 12 vuotta, ei unohda tällaisia tempauksia ja ottaa mallia omaan toimintaansa. Että on ihan ok toimia itsekkäästi täysin muista välittämättä. Kivoja teini-ikäisen kasvatushetkiä toivotellessa.

Lahjat ovat pakkaamatta ja juuri kun ajattelin tehdä tänään asialle jotain, Pokeritähti laittoikin tuossa viestiä ja pyyteli kaljoittelemaan. Minäpä menenkin. Menee ne lahjat paketeiksi huomennakin. Katsellaan kuinka monta kaljaa sitä tänään jaksaa, päivän ateriointi on muodostunut kahdesta itsetehdystä juustokaurasämpylästä. Tai sämpylä on vähättelyä, enemmänkin sellaisia... leipäsiä.

Näihin jouluisiin tunnelmiin, mustaa joulua toivotellen,

Miero Laine

City Of Cold

2011-12-19T21:30:00.000+02:00

Hei vain. Terveisiä täältä joululomalta, joka tänä vuonna on huomattavan erilainen kuin aiemmin. Esim. viime vuonna olin lomalla pari viikkoa (tai ainakin näin olen kehuskellut tuolla facebookissa) ja tällä kertaa loma menee näin:

Olin kymmenen päivää putkeen duunissa ja nyt eilisen (sunnuntai) ja tämän päivän (maanantai) lomalla. Huomenna duuniin tarkistamaan parit asiat ja sen jälkeen ruhtinaalliset viisi päivää vapaata. Sitten töitä yksi päivä, kaksi vapaata, yksi töitä ja sitten vissiin pari vapaata. En tiedä sen pitemmälle ja mitäpä se oikeastaan mulle kuuluisikaan, kun ei juuri nyt kiinnosta. Tällä hetkellä kiinnostaa lähinnä se, että tuleekohan siskontytön joululahja ajoissa perille, vai pitääkö paketoida pelkästään tyhjä laatikko.

Eilen olin vähän krapulassa pikkujoulujen jäljiltä (olin muuten ihan siivosti siellä ja taas oli kauluspaita ja ilmaista viinaa. Tällä kertaa en tosin hukannut omaisuutta, enkä krapulassa laattaillut valtoimenaan makaronilaatikkoa nenästä, toisin kuin viimeksi.) ja söin taas makaronilaatikkoa ja surfailin netissä. Erehdyin katsomaan videoita joissa ajellaan moottoripyörällä alpeilla. Tuli melkoisen vahva halu lähteä oman pyörän luo ja edes laittaa se käyntiin vähäksi aikaa.

Tänään en ollut krapulassa, söin makaronilaatikkoa ja surfailin netissä. Sen lisäksi että ajatus uudesta tatuoinnista ja lävistyksistä kuumottaa aivan hulluna, haluan näköjään myös New Yorkiin ja Torontoon. Pankista joku soitteli vähän aikaa sitten ”keskustelemaan tulevaisuudesta” ja tänään varasin sitten tällaisen keskusteluajan. En kyllä pidä itseäni minään meediona tahi vastaavana, mutta yritän auttaa virkailijaa parhaani mukaan.

Huomenna menen työpäivän päätteeksi ostamaan joulupapereita, laitan glögit kuumenemaan ja paketoin kännissä. Saapahan sitten edes itse nauraa aattona, kun katselee niitä paketteja, jotka nopealla vilkaisulla näyttävät todennäköisimmin sille, kuin laumalle sormettomia apinoita olisi annettu erilaisia kemiallisia huumausaineita, tapettia, liisteriä ja palloja joihin aineksia soveltaa.

Jouluisin terveisin täältä Punavuoresta,

Miero Laine

(Otsikko Raised Fistiä)

Remember, remember, the fifth of november

2011-11-07T16:17:00.000+02:00

Ahoj. Olipahan tuossa taas sellainen viikonloppu, ettei paljoa tolkkua näkynyt. Meillä oli lauantaina duunipaikan kemut, sellaiset oikein kauluspaitatyyppiset ja tietenkin alkoholia oli tarjolla. Koska en keksinyt mitään järkevää syytä olla menemättä ns. ilmaisen viinan bileisiin, menin ja voi pojat, ette usko.

Aluksi sivistyneesti kilisteltiin kuohuviinillä ja sen jälkeen alkoikin varsinaiset bakkanaalit: Nelosolutta sai horia kitusiinsa ja drinkkilippuja oli pöydässä melkoinen pino. Näitähän sitten kollegojen kanssa hyödynnettiin, juteltiin työasioita ja naurettiin yhden sankarin taiteilulle virkavallan kanssa (kuulemma siinä vaiheessa oli poliisin ilme muuttunut, kun työkaveri oli repinyt mahastaan irti sähkötainnuttimen piuhat ja ilmoittanut: ”Nyt sulla alkoi alamäki.”).

Tietenkin syötiin fiinisti samalla ja kahvit ja Vana Tallinnat ja mitäs kaikkea. Sitä ilmaista kaljaa oli ja oli ja oli ja lähdin moikkaamaan Pokeritähteä ja muita sankareita Lepakkomieheen joskus yhdentoista jälkeen illalla ja ilmeisesti on jo silloin askel vähän horjunut. Jätin varoiksi myös juhlapaikalle repun narikkaan.

Lepakkomiehestä siirryin Karhunpoikaan moikkaamaan duunin sidosryhmän porukkaa, en tiedä miksi ihmeessä. Sitten loppuukin muistikuvat. Seuraavana päivänä herään puolen päivän aikoihin, valot ja aika helvetillinen olo päällä. Syön aamupalaksi makaronilaatikkoa ja juon omenamehua ja jäävettä paljon (pro tip: jäävesi tekee oksentamisesta mukavampaa, viileä okkapala tuntuu mukavammalle purskahdellessaan raivoisasti ylös nielusta) ja laattaan kolmatta kertaa eläessäni krapulassa. Nam. Neljältä iltapäivällä. Tämän jälkeen alan tehdä lähtöä kauppaan ja alan etsiä vaatekappaleita.

Housut löytyvät sohvalta, kauluspaita pienen etsinnän jälkeen pyykkikoneesta ja takkia ei sitten mistään. Housuntaskusta sitten löytyykin mystinen narikkalappu ja hyvin pieni ja lyhyt flashback mahdollisesta visiitistä Domiin. Soitto Pokeritähdelle ja varmistus asian todellisesta laidasta: siellä oltiin. Ilmeisesti on tullut väsy silmään ja mitäpä sitä marraskuussa takilla ulkona tekisikään?

Taskuista löytyy myös yllättävästi käteistä muutama euro ja nyt taitaa olla aika laittaa korkki taas hetkeksi kiinni. Varsinkin, kun ei tuolta tililtä nimittäin löydy sitten enää rahaa juurikaan. Onneksi en tiennyt tätä eilen, kun darrapäissäni tilasin mm. Ben & Jerry´sin jälkkärikirjan itselleni. Ja ehkä yhden pleikkaripelin.

Että näin. Tänään olen sitten ollut päänsärkyinen töissä ja nyt olen sohvalla enkä varmasti tee yhtään mitään.

Matkaraportti toisesta kulttuurista

2011-11-06T19:21:00.002+02:00

Hei kaikki. En tiedä mistä aloittaisi, joten ehkä keskeltä. Tapasin tuossa pari-kolme viikkoa sitten yhden vastakkaisen sukupuolen edustajan, annettakoon nimeksensä Golfari. Ensitreffit olivat luonnollisesti mieleenpainuvat, eivätkä vähiten sen takia, että kävimme katsomassa Meidän Pojan tuolla Kaupunginteatterilla. Ei kovinkaan kepeä valinta, mutta tätä emme säikähtäneet. Treffit sujuivat hyvin ja näytelmän jälkeen oli ainakin paljon puhuttavaa. Aika lensi kuin siivillä ja eron hetki tuli yllättävän nopeasti.

Seuraavan kerran tapasimme melkein viikkoa myöhemmin hyvän latten äärellä. Koska oli sunnuntai, olin tietenkin krapulassa ja sitäkin hauskempi. Kahvittelimme ja koska tarvitsin raitista ilmaa, siirryimme kävelemään pitkin poikin Helsingin katuja. Kävimme jossain näyttelyssä ja kiersimme koko Katajanokan puiden mm. politiikkaa. Lopulta päivä oli muuttunut jo hämäräksi alkuillaksi, näyteikkunoiden suoman valon johdattaessa kulkijoita määränpäihinsä. Kun lopulta erosimme, oli jo pimeää mutta mieli oli luottavainen ja kepeä.

Kolmannen kerran tapasimme elokuvan merkeissä. Kävimme katsomassa Pina Bauschista kertovan dokumentin ja ensimmäistä kertaa ikinä olin todistamassa kolmiulotteista elokuvaa. Mahtava meininki ja aloin jo elokuvan aikana miettiä oman dvd-kokoelman myymistä, sillä tuollaisen kokemuksen jälkeen mikään ei tunnu enää miltään.

Neljännen kerran tapasimme toissaperjantaina, työpäivän päätteeksi Club PRKL:ssä. Olin juomassa maittavaa mallasjuomaani Golfarin tullessa ravintolaan. Vaihdoimme muutaman sanan ja hän tiskille vain palatakseen sieltä punaviinipullon kanssa. Ne teistä, jotka minut tunnette, tiedätte suhtautumiseni punaviiniin. Pakkohan sitä nyt oli sitten juoda ja jotenkin ne viimeiset lasilliset maistuivat jo ihan ookoolle. Harmiton yhdellä rentouttavalla bissellä käynti oli muuttunut traagisesti. Punaviinin päälle parit tuopit ja kello alkoi lähestyä kymmentä illalla. Pahoittelin illan ennenaikaista päättymistä, mutta koska seuraavana aamuna olisi työsuoritteita tehtävänä, olisi kotiin nyt lähdettävä.

Siirryimme ravintolasta ulkoilmaan ja lähdimme kävelemään kohti rautatieasemaa. Yhtäkkisesti Golfari kysyi minulta (ja tähän väliin on sanottava, että tähän mennessä olimme halanneet kerran aiemmalla tapaamisellamme, ei mitään muuta):

-”Kuules Laineen Miero.”
-”?”
-”Tulisitko sä mun luokse yöksi?”

Tässä vaiheessa menin luonnollisesti aika lukkoon ja puntaroin hyvin nopeasti eri vaihtoehtojen välillä. Lopulta, noin nanosekuntia myöhemmin, sain vastatuksi:

-”Ehdottomasti kyllä.”

Lähdimmekin sitten kohti kotiansa kohti kuljettavaa raitiovaunua ja hermostuksissani höpisin vissiin kaikenlaista. Lopulta pääsimme kotiinsa ja hermostuneisuus sen kuin vain lisääntyi. Lopulta oli luonteva hetki mennä sinne ”nukkumaan”, kuten asia tavataan ilmoittaa. Seuraavana aamuna, nukuttuani oikeasti alle kaksi tuntia ja sekin pikkuisissa pätkissä, lähdin kodin ja suihkun kautta töihin. Töissä nieleskelin oksennusta väsymystilan takia ja työpäivän päätteeksi lähdimme käymään kirjamessuilla. Väsymystila ei ainakaan parantunut siellä ja parin tunnin jälkeen lähdimme syömään Neroneen. Tuon ruokailun jälkeen taivaalta putosi melkoinen pommi.

Tallustelimme kohti Viiskulmaa, kun yhtäkkisesti Golfari loihe lausumaan taikasanat:

-”Mun pitää nyt vähän miettiä tätä meidän juttua...”

Sillä samalla hetkellä aloin hyvästellä häntä pääni sisällä, sillä en ole kertaakaan kuullut, että yksikään parisuhdejuttu olisi noiden sanojen jälkeen päätynyt mihinkään muuhun kuin eroon. Erosimme ratikkapysäkillä ja kävelin kotiin. Vain yllättävä kaatosade puuttui.

Nyt tiedän, miltä naisista mahtaa tuntua. Teki mieli lähettää jälkikäteen tekstiviesti, jossa onnitella hyvästä pelistä. Jätin tämän tekemättä ja lähdinkin katsomaan roller derbyä ja juomaan kaljaa katsomoon. Siinä se. Palasin omieni pariin tutkimusmatkaltani.

A Moment Of Stillness

2011-10-26T20:23:00.000+03:00

Hei taas täältä internetin toisesta päästä. Aika kuluu huomaamatta ja yhtäkkisesti edellisestä päivityksestä on kulunutkin kaksi kuukautta ja viisi päivää. Mitä tuona ajanjaksona on sitten tapahtunut? Ei oikeastaan lopulta kovin paljoa mitään erikoista. Ehkä suurin juttu on se, että lopetin röökihommat kuutisen viikkoa sitten ja jotten lankeaisi tuon viekoittelevan seireenin soidinlauluihin, olin törpöttelemättä samaan syssyyn neljä viikkoa. Siis täysin absolutistilinjalla. Edellisestä kerrasta lienee kulunutkin kymmenen vuotta.

Nyt olen uskaltanut parina viikonloppuna punkea itseni takaisin baareihin päihtymistarkoituksella, sillä kuten Kesis asian niin osuvasti totesi ollessamme jonkin aikaa sitten On The Rocksissa: ”Mä tykkään susta kyllä tosi paljon, mutta sä oot tosi tylsä.” Ja totta joka sana. Selvänä ihmettelin baarihommaa, kun musiikki soi valtavalla paineella, kurkkuun sattuu huutamisesta, biisien välissä huomaa tinnituksen ja en todellakaan tajua, miten siellä voi viihtyä ilman menovesiä. Kammottavaa puuhaa, eikä tempaukset naurata, vaan lähinnä jännittää että lennetäänköhän me pian täältä ulos? (ei lennetty, toim.huom.)

Edellisen merkinnän aikoihin ravasin treffeillä erään mimmin kanssa ja ”yllättäen” hommasta ei ilmeisesti tullut mitään. Näin ainakin uskallan arvella, sillä olemme viimeksi nähneet kuutisen viikkoa sitten ja kun lakkasin lähettämästä kutsuja tapahtumiin, jotka eivät koskaan käyneet aikatauluihinsa, ei ole yhteydenpitoa ollut laisinkaan.

Tämän jälkeen onkin sitten tapahtunut kaiken ja laista, mutta ne saavat jäädä seuraavaan jaksoon tässä tarinassa. Tämä siis olkoon esipuhe ja ilmoittautuminen elävien kirjoihin vielä kuuluvaksi.

God Is An Astronautia kuunnellen,

Miero Laine

P.S. Seppo on viety talviunille ja kävin siirtämässä autoni paikasta toiseen. Reitti ei ollut mikään kaikista suorin auton akkua ladatakseni. Viikon hermoilun jälkeen posti toi välähtäneen tolpan aiheuttamaa postia ja harvoin olen ollut sakosta iloinen. Tällä kertaa mittarivirhe aiheutti sen, että sanktio menikin rikepuolelle. Ei siis muuta kuin kovempaa ja seuraavaan kertaan!

Duikidavallinen mergintä

2011-08-21T10:36:00.000+03:00

Tein tällä viikolla töitä aika paljon. Lyhyin päivä oli 12 tuntia pituudeltaan ja sen jotenkin tuntee nahoissaan. Koko perjantain pysyin edes etäisesti mukana työtehtävissä sellaisella määrällä kahvia, että luulisi vatsahaavan tulevan aika pian. Duunipäivän päätteeksi laahustin treffeille Manalaan. Pidimme hauskaa, piristyin vähitellen ja joimme lompakolleni aika ison loven. Manalasta matkamme jatkui vielä Shakeriin. Joimme loven siellä isommaksi. Yhtäkkiä alkoi väsyttää todella paljon, joten oli pakko keskeyttää ilta ja kävellä kotiin. Tietenkin piristyin kotimatkalla. Naapuritalon porttikongissa nussittiin aika intohimolla. Perinteisesti takaapäin ryskyttivät, miehen paljaat pakarat kadulle vilkkuen ja housut kintuissa tietenkin. Nauratti.

Kotona join vielä yhden oluen ja yhtäkkiä kello oli neljä. 22 tuntia heräämisestä oli kulunut, joten oli suotavaa palata lähtöpisteeseen eli nukkumaan. Heräsin tähän lauantaihin yhdeksän jälkeen. Pari tuntia palloilin kahvia juoden ja pyykit ja tiskit pesten. Sitten sain yhtäkkisen valtavan idean ja kävin ostamassa tuoretta leipää ja pippurikana-ainekset. Siispä kokkaamaan ja ruoan kanssa elokuvaa nukkumaan. Olipa vaikeata katsoa (mielestäni helvetin hyvästä kirjasta tehtyä) Millennium-trilogian toista osaa sohvalla maaten. Nukahtelu ja kelailu olivat suuressa osassa katselukokemusta. En ihan pitänyt elokuvan oikaisuista, mutta oli ehkä silti ihan hyvä leffa. Nyt en tiedä mitä tehdä. Kuuntelen Anal Thunderia ja istun sohvalla. Rahat on tuhlattu naisiin ja viinaan ja vaikka kuinka kaverit Roskapankkiin pyytelevät, en nyt voi. Sunnuntaiksi pitää jostain löytää rahaa ja mennä hyödyntämään Ravintolapäivää vähän. Tarkoituksena on juoda hyvää kahvia, syödä amerikkalaiseen henkeen tehtyä voileipää täytteineen ja ehkä vetää jälkkäriksi pannareita tms.

--------

Kesis kirjoitti deittailun, tai oikeammin parinmuodostamisen vaikeudesta. Totta joka sana. On jotenkin vaikea yrittää jaksaa ja olla positiivisella ajatuksella, kun jokainen oma yritys torpedoituu viimeistään siihen kun vastaa deitti-ilmoitukseen ja vastapuoli haluaa nähdä kuvasi. Pitää ehkä jatkossa lähettää suoraan elefanttimiehen kuva. Tai sitten vain olla lukematta niitä ja siten vastaamatta.

Kuuntelen The Streetsiä ja se vielä lisää tätä vellomista. En keksi mitä muutakaan sitten kuuntelisi. Tähän loppuun onkin hyvä siteerata Mike Skinnerin terävää kynää. Taidan mennä suihkuun ja sitten alkaa valmistautua treffeille. Jos vaikka en mokaisi.

"Right now logic states I need to be not contemplating suicide,
Cos with rational thought it would seem that I need to be not doing the stuff that makes death seem like an easier option,
I need a totally trojan plan right now.

The Streets - Prangin´ Out

Tuikitavallinen merkintä.

2011-08-16T10:11:00.000+03:00

Hei vain taas. Istun työpaikalla ja juon kahvia. Jossain soi jazz. Haukottelen ja venyttelen samanaikaisesti. Multitaskaamista. Kävellessäni töihin näin kahden nistin kamppailevan hyväntahtoisen kisailun ja tosissaanolon rajamailla. Toinen huitaisi toista ainakin vaatteita sisältäneellä muovikassilla päähän, osuen samalla viisikymppiseen bisnesmieheen. Mies jatkoi hätääntyneenä matkaansa. Toisen nistin naama oli veressä.

En ilmeisesti olekaan ihan niin kuolematon ja ikinuori kuin aiemmin ajattelin. Kevään ja kesän ryyppäämisestä kertyneitä kiloja pitää saada pois. Ostan mustikkakeittoa. Yritän syödä puuroa aamuisin. Kävelen töihin. Muutama kilo pois ja sitten... niin, mitä sitten? Voin taas juopotella ja heilua kylillä? Olen päättänyt olla tällä viikolla juomatta iltaisin oluita, vaikka työpäivät ovatkin minimissään 12-tuntisia.

Muutenkin ehkä vanhenen sittenkin. Olin sunnuntaina treffeillä todella kauniin naisen kanssa. Treffien alkupuoliskon pelkäsin kyseessä olevan jonkun sairaan mielen virittämä piilokamera tahi vastaava. Treffit sujuivat hyvin ja yhteisiä mielenkiintoja löytyi paljon. Join itseni humalaan vahingossa, seuralainen ei juonut ollenkaan alkoholia. Hyvä minä. Ilmeisesti olemme menossa vielä uudelleen treffeille, perjantaina työni jälkeen. Syömään. Perjantai-iltana syömään ravintolaan. Kuka olisi uskonut? En minä ainakaan. Enkä ehkä syö kumminkaan.

Sain eilen kuulla, että Yhtyettä on verrattu joissain paikoissa Happoradioon, Tehosekoittimeen ja alkuaikojen Mokomaan. Hymyilytti. Tehosekoitin on kiistatta hirvittävää paskaa alusta loppuun, mutta nämä kaksi muuta verrokkia? Happoradiota voisi verrata Yhtyeeseen osittain ja alkuaikojen Mokoma kuulostaa imartelevalle. Yhtyettä on pyydetty takaisin eloon ja haluaisinkin puuhailla noita hommia. Neljän vuoden tauon jälkeen, vailla harjoittelutiloja, on aika vaikea lähteä starttaamaan mitään toimintaa.

Taidan nyt mennä. Tai siis, en tietenkään mene mihinkään, vaan jatkan tässä istumista. On vain luontevampaa lopettaa merkintä sellaiseen illuusioon, että olisi johonkin kiire ja siksi ei voi kirjoittaa enempää. Näin lukija ei saa tietää, ettei blogistilla ole yhtään mitään kerrottavaa ja se on häpeä. Eli siis, taidan nyt mennä. Moi.

Löytyykö suosta kivi, jonka päällä askel kantaa?

2011-08-12T09:34:00.000+03:00

Huomenta täältä työpaikan uumenista. Tämä viikko on ollut joutilaisuuden juhla-aikaa. Töissä on lähinnä odoteltu asioita tapahtuvaksi, pelattu puhelimella Angry Birdsia ja välillä vähän tehtykin jotain. Tänään pitää tehdä jotain lisää, lähinnä kyllä ajatukset ovat jo illan Flogging Mollyn keikassa. Sisko ja sen kaveri ovat tällä hetkellä maailman parhaalla festivaalilla, Szigetissä, Unkarissa. Olen erittäin kateellinen. Tietenkin siskoni (joka on ystävällisesti muotoiltuna melkoinen kohlo) hukkasi puhelimensa ilmeisesti melko välittömästi festareiden alettua.

Huomista työpäivää en odota mitenkään erityisen paljoa, Floggingin keikoilla on yleensä ollut tapana päihtyä. Työpäivän jälkeen pitäisi lähteä parin kaverin kanssa ajelemaan pitkin ja poikin, nyt kun pyöräkin on kunnossa ja saanut kelien takia seistä ihan rauhassa paikallaan. Mutta kuulkaas! Ihmeiden aika ei ilmeisesti olekaan ohi. Näillä näkymin nimittäin pukkaa treffiä sunnuntaille. Itseni tuntien jännitän ihan hulluna ja kaadan juomia päälleni. Ehkä myös päähäni. Itseni tuntien minulla on myös krapula, vapisen pelkotiloissa ja horisen irrationaalisia lauseita maailmanlopusta. Vartin kuluttua treffien alkamisesta nainen protestoi ja lähtee pois.

Tästähän tuleekin hyvä aasinsilta ja lopetankin tämän merkinnän Rotestilauluun. Hyvää perjantaita tämän tahtiin itse kullekin säädylle.

Out Of The Silent Planet

2011-08-09T07:34:00.000+03:00

On maanantai-ilta. Stereoissani soi hyvin hiljaisella volyymilla Iron Maiden. Painelen peukalollani sitä kohtaa kehossani, jossa on pallea ja kylkiluita. Kylkiluihin sattuu, mutta ei kovin paljoa. Sen siitä saa kun töissä roikkuu pää alaspäin ja solmii rusetteja. Tämän lisäksi olen hengittänyt valtavan määrän pölyä, juonut paljon kahvia ja jutellut noise-musiikista ja sen synnystä.

Pääsin töistä kolme tuntia aiemmin kuin alunperin arveltiin. Sen kunniaksi olen maannut sohvalla ja katsonut mielestäni maailman parasta tv-sarjaa, The Wirea. En jaksa tarttua koulutehtäviin, en näköjään ota yhteyttä enää kehenkään ja jotenkin vain odotan, että joku tulee ja pelastaa minut täältä. Tiskit lojuvat keittiössä, imuri ei ilmeisesti toimi omatoimisesti. Valehtelen itselleni, että ihan kohta hoidan talouden takaisin kuntoon, teen terveellistä ruokaa, kävelen töihin ja löydän siinä jossain, ns. matkan varrella, vielä itselleni seuralaisen. Toivon voivani olla niin paljon töissä, että käyn kotona vain nukkumassa. En olisi uskonut, että minusta, siitä supliikkimiehestä joka osaa soittaa naista, tulee katkera vanhus. The Lord works in mysterious ways. Otan jokailtaisen annoksen kemikaalia, jotta saan nukuttua ja olen taas aamulla kofeiinin voimin toimiva tehokas pieni porsas rattaiston pyörteissä.

***

On tiistaiaamu. Herään herätyskellon lempeään helinään ja lompsin keittiöön keittämään kahvia. Käyn suihkussa ja avaan tietokoneen. Kollaan sähköpostit ja facebookista kavereiden kuulumiset. Teen jonkun typerän tilapäivityksen ja luen netistä uutiset samalla kun juon kahvia. Puen päälleni, juon toisen kupin kahvia ja lähden töihin vain päästäkseni sieltä kotiin makaamaan sohvalle ja katsomaan lisää The Wirea. Päätän siivota jonain toisena päivänä.

(otsikko Iron Maidenia)

Taskussa kolkyt donaa

2011-08-07T12:53:00.000+03:00

Huomenta, blogspotistit. Pikainen päivitys menneisiin aikoihin. Kesäloma tuli suoritettua kokonaan ja nyt kun siihen on yhden työviikon verran jo saanut etäisyyttä, voinemme tehdä jonkin sortin yhteenvedon kuluneesta seitsenviikkoisesta.

- Kuten jo aiemmin mainittua, yksillekään festivaaleille ei tullut osallistuttua. Hullu homma.
- Lihosin vähintään lehdissä puidut viisi kiloa olemalla keskiarvollisesti joka toisen lomapäivän juopottelemassa. Ja tietenkin aina grillin kautta kotiin.
- Hukkasin kännissä iPodin jonnekin.
- Kaaduin (kännissä) pyykkitelineen päälle ja sain sen yllättävän solmuun.
- Moottoripyörä vieraili huoltoliikkeessä monta kertaa ja lompakko myös.
- Kesälomamatkana kävin sukuloimassa Savossa ja Kesiksen kanssa Turun saaristossa.

Siinäpä nuo jännittävimmät hommat sitten olivatkin. Töihin on palattu ja hommat ovat alkaneet aika verkkaisesti. En valita yhtään. Nyt istun kotona, pieni krapula seuranani, vatsani sulattelee aitoja, karjalaismummon tekemiä karjalanpiirakoita ja kuuntelen dubstepiä. Miten voi joku konemusiikki olla näin mielenkiintoista? Viimeisetkin katu-uskottavuuden rippeet karisevat harteiltani, keinuvat sadeveden muodostamassa pienessä purossa ja syöksykierteilevät viemäristöön. Heippa.

Jälkikirjoituksena todettakoon vielä, että kävijälaskurissa napsahti 30000 rikki. Kiitos teille. Ja iso kiitos itselleni.

The Odd Man Out

2011-07-25T10:36:00.000+03:00

Seison parvekkeellani ja annan aamuauringon paistaa silmiini. Sytytän savukkeen, imen savua keuhkoihini ja puhallan sinertävästä harmaaksi muuttuneen usvan yläviistoon. Ratikka kirskauttaa kiskoja kulkiessaan ohi. Kuulen auton kulkevan etäällä, ilmeisesti toisessa korttelissa, naapuritalon takana. Jostain kantautuu remontin ääniä: kilinää, sirkkelöintiä, vasaroinnin aiheuttamaa jyskettä.

Tumppaan savukkeen Lidlistä ostettuun ja sittemmin tyhjäksi juotuun mehupulloon. Otan kulauksen kahvia ja mietin mennyttä kesää. Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1997, jolloin aloin ravata erinäisillä bakkanaaleilla, en ollut yksilläkään festivaaleilla. En yksilläkään. Moottoripyörä on vienyt niin paljon rahaa, että pelkästään 120€:n sisäänpääsymaksut ovat pitäneet huolen siitä, ettei ole tarvinnut lähteä kinkeröimään. Olen tosin saanut pyörän huollosta maksaa kesällä n. 1000€ ja vielä menee 500€ lisää tällä viikolla. Tietääpähän harrastavansa jotain, kun on luottokortti ihan tapissa.

Tähänkö minun festaroinnit ovat jääneet? Olen jo muutaman vuoden ollut niin mukavuudenhaluinen, että haluan nukkua mieluummin hotellissa lämpimien vällyjen välissä kuin jossain puoliksi ojassa olevassa, hädin tuskin pystyssä olevassa ja päällekustussa telttapahaisessa, vain herätäkseni puolen tunnin välein ympäröivien bakkanaalien ääniin. Ehkä minusta nyt vain on tullut vanha. Täytän vähän yli kuukauden päästä 33 vuotta.

Astun parvekkeelta sisään, haen lisää kahvia keittiöstä ja istun sohvalle kuuntelemaan Primusta. Tajuan arjen alkavan viikon kuluttua, kesäloman jättäessä hyvästit ja karatessa, vaikka vastahan me tapasimme erittäin pitkän tauon jälkeen.

Olen jotenkin jälleen aivan uskomattoman tylsistynyt. En ole puhunut taaskaan pariin päivään ääneen mitään kenellekkään. Olen lukittautunut tänne kuutiooni ja antanut ajan vyöryä ylitseni. Jos elämääni kuvattaisiin timelapse-hengessä, näkisitte kuinka majoitun sohvallani pääosin kolmessa eri asennossa, verhojen välistä ujuttautuvan auringonvalon määrästä voisi arvella vuorokaudenaikojen perään ja siinä se. Voinette arvella, kuinka paljon tällä toiminnalla muuten saa naisia! Voin kertoa teille, arvon lukijat, kun nyt siellä kiehnäätte epätiedossanne ja suuren kiinnostuksen vallassa. Ei niin yhtään.

Toki jos sitä ihan tieten tahtoen haluaisi uiskennella haaroissansa ja lirkutella erinäisiä lupauksia, pitäisi kaiketi astua asunnosta ulos. Siis muuallekin kuin kauppaan. Jotenkin vain tuo innostus ei ole nyt muassa, se vähän puuttuu kaikesta. Juurikin tuossa Kesiksen kanssa viikko sitten puhuttiin elämän ainutlaatuisuudesta ja ilmeisestä ainutkertaisuudesta, mutta vaikka kuinka itselleni asiaa toitottaisin, en saa itseäni liikkeelle. En, vaikka joka aamu itselleni lupaisin tämän päivän olevan juuri se päivä, jolloin lähden liikkeelle, kävelen jonnekin, tapaan ihmisiä, kuuntelen musiikkia. Olen vain niin saatanan kyllästynyt menemään joka paikkaan yksin, olemaan the odd man out.

Vappu 2011

2011-07-06T08:54:00.000+03:00

Löysin tämän tekstin kovalevyltäni äsken, en tiedä miksei se ole tullut julkaistuksi (koska teksti on tylsä? -toim.huom.). Mutta koska en nyt jaksa kirjoittaa mitään, niin olkaat hyvät:

Vappuaattona tulin takaisin kotiin työmatkalta. Istahdin sohvalle ja lepuutin jalkojani hetken, kunnes olikin aika lähteä juhlimaan. Menin kaveripariskunnalleni KooTeelle Kurviin, jossa olikin jo kinkerit alkamaisillaan. Pokeritähti oli luonnollisesti paikalla myös. Istuimme iltaa, nautimme juomista (en kyllä vieläkään pidä punaviinistä, Vaikka se olisi osana sangriaa ja terästetty vodkalla) ja katselimme kuinka Suomi voitti jääkiekossa. Tulosvedossa otin täsmäosuman ja täten olin oikeutettu kolmeen ilmaiseen tuoppiin baarissa.

Jossain vaiheessa matsia paikalle saapui Pokeritähden ex uuden miehensä kanssa. Oli mukavaa nähdä kyseistä herraa pitkästä aikaa. Olemme tutustuneet yläasteelle mennessä eli nopeasti laskettuna 20 vuotta sitten. Oli hurjan jännä nähdä hänen aika paha ikäkriisinsä ja verrata sitä omaani. Ikäkriisini näyttäytyy lähinnä mietiskelyinä siitä, että löydänkö koskaan itselleni sopivaa kumppania, sellaista naista joka jaksaa katsoa tätä typeryyttä päivästä toiseen ja mahdollisesti vielä rakentaa tulevan sukupolvenkin. Vähitellen alkaa nimittäin olla se aika vissiinkin, jolloin tuota ns. perheen perustamista on alettava miettimään.

Hänen ikäkriisinsä taas oli selkeästi erilaista rauhoittumista. Hän katsoi minua vakavin (mutta samein) silmin Rytmihäiriön soidessa taustalla ja kysyi: ”Etkö sä Miero ole jo vanha tällaiseen?” En tiennyt miten reagoida. Vastasin vain ”Öööh, en. Koskaan.” Mies ei oikein meinannut ymmärtää tätä.

Anyhoo, ilta jatkui iloisissa merkeissä. Jossain vaiheessa paikalle saapui Spencer naisensa kanssa. Spencer oli luvannut lähteä Korjaamolle katsomaan Jukka Poikaa. Siinä on tosi rakkaus kyseessä. Heavy-kitaristi reggaeta kuulemaan.

Lopulta lähdimme sitten kohti ravintoloita. Minä lähdin moikkaamaan Kesistä ja muistaakseni söin jonkun kebabin sitä ennen. Muistikuvat ovat aika hämärät ravintolasta mutta muistan kuinka ilmoitin lähteväni kotiin ja vielä reteästi kumijalalla. No en mennyt, kun kävelin koko Kallion halki Hakaniemeen ja siellä hyppäsin ratikkaan ja paukin tänne kotiini.

Olipa tylsä tarina. Totta joka sana.

Tiedän mitä olen tehnyt lähipäivinä

2011-06-29T11:19:00.000+03:00

”Hengitä, hengitä!” hoen itselleni ja pidän katseen kohdistettuna seuraavaan mutkaan. Tunnen takapyörän asettuvan luistelusta aloilleen ja epäilen pysyväni hengissä sittenkin. Käskytän uljasta 600-kuutioista ratsuani, Seppoa (nimi muutettu), yhä hurjempaan laukkaan. Kone ärjyy ja kierroslukumittari heilahtaa nopeasti kymppitonnin paikkeille. Puut kummallakin puolella tietä vilistävät erittäin nopeasti. Asfaltin pinta väreilee niissä kohdin, joihin aurinko on päässyt esteettä paistamaan. Lyön pienempää vaihdetta sisään ja tiputan kaasun pois, kallistan itseni ja pyörän vasemmalle ja kun mutkan terävin kärki on ohitettu, komennan moottorin taas töihin. Tuuli kohisee kypärän sisällä ja sekoittuu moottorin karjuntaan. Peltomaisema aukeaa edessäni, suoran toisessa päässä näkyy jarruvalojen pilkahdus ja tiukka mutka oikealle. Siispä kaikki sata hevosta täysillä töihin ja syöksyn läpi perinteisen kansallisromanttisen maalaismaiseman kohti tuntemattomia mutkia ja suoria.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Paria tuntia myöhemmin ajan kotipihaan ja sammutan moottorin. Kuulen sen nakuttavan tyytyväisyyttään. Otan kypärän päästä, hymyilen kymmenille itikanraadoille visiirissä ja tunnen kuinka pääni höyryää kesäisen illan valon ja varjon kisaillessa piha-alan herruudesta. Nousen pyörän päältä. Hymyilen. ”Huomenna taas” tokaisen itselleni ja myhäillen astelen kotiin.

When the bough breaks

2011-06-21T09:39:00.000+03:00

Fair To Midland soi ja harmittelen asioita. Ensinnäkin, kuten arvattavissa oli, asiat Neidon kanssa ovat nyt finito ihan virallisesti. Eipä siinä, muuten homma ei varmastikaan edes korpeaisi juurikaan, mutta viimeisessä viestissään ilmoittamansa lämpimät tunteet Pokeritähteä kohtaan tulevat sitten vaikeuttamaan elämää.

Toiseksi, miksi minulla ei ole kotona mitään syötävää? Kevään työreissut ilmeisesti jättivät aivoihin jonkinlaisen pysyvän olettamuksen, että ihan kohta lähden taas jonnekin/kuolen vihdoinkin, ja siksi ei voi ostaa jääkaappiin oikeastaan mitään. Yritä tässä nyt sitten olla.

Eilen oltiin siskon, Kokin ja Aussin kanssa istumassa Alppipuistossa ja siitä tyhjään Pääkonttoriin. Kova ja hyvä tarkoitus matkustaa ratikalla kotiin muuttuikin prameasti taksiin ja Tuomaksen grillin hampurilaiseen. Hyvä hamppari oli. Nyt on semisti krapulaa ja yritän kuumeisesti miettiä Juhannuksen menua. Tavallaan lupasin osallistua siskon järjestämään juhlintaan ja tuoda tullessani myös grillattavat lihat. Teknisesti ottaen minulla ei ole siihen rahaa, mutta ilmeisesti luottokortilla on. Suosituksia?

(otsikko Fair To Midlandia)

Absence of hangover does not mean soberness.

2011-06-19T13:54:00.000+03:00

The Streets soi asunnossani. Vasemmassa pohkeessani on jonkinlainen omituinen suonenveto tahi kramppi. Käveleminen koskee. Onneksi ei koskenut pari tuntia sitten kävellessäni sunnuntaisen keskustan halki kohti kotia. Tällä olkkarin pöydälläni jalkojeni lisäksi on lasinen tuoppi jossa limua. Loput limusta on tiskipöydällä pullossa ja osittain jäisenä. Sohvalla on vaatemytyn lisäksi maksalaatikkorasia, siinä haarukka pystyssä ja osa kyseisestä laatikosta jo elimistössäni.

Yritän miettiä kuinka monta alkoholiannosta tiputtelin elimistööni eilen. Kaksi kotona, viisi Uhmalla, kolme PRKL:ssä? Muutoinhan asialla ei ole mitään väliä, mutta haluaisin kovasti hypähtää pyöräni satulaan, laittaa virrat päälle, painaa starttia ja tuntea ne sata hevosvoimaa valmiina tottelemaan komentojani.

Eilen oli mukava ilta kaiken kaikkiaan. Kuunneltiin omituisia biisivalintoja, lankomies heitteli mitä kummallisimpia biisejä ilmoille ja uskon jokaisen oppineen jotain uutta. Hämmentyneitä ilmeitä ja oivalluksen kirkastamia hetkiä. Fiilaan. Syön maksalaatikkoa. Suunnittelen en mitään. Haluaisin kirjoittaa biisitekstin, olen täysin tyhjä teksteistä ja ideoista. Pitäisi kirjoittaa lopputyötä, en ole kirjoittanut sanaakaan siitäkään. Kello on kohta kaksi iltapäivällä. Kaikkea pitäisi tehdä ja nauttia auringosta, jos se nyt edes tuolla paistaa. Kuten amerikkalaiset asian niin hienosti sanovat: fuck it.

Photosynthesis

2011-06-17T07:38:00.000+03:00

Ikäkriisini osoitti taas uusia piirteitä itsestään tuossa päivänä eräänä, olisikohan ollut tunti sitten. Olen alkanut vähän kuin salaa digata pykälää rauhallisemmasta musiikista. Ehkä syynä on kesä ja aurinkoisuus, mene ja tiedä. Joka tapauksessa kuuntelin eilen illalla/tänään aamulla Kärtsyn uutta levyä ja sehän oli kaikessa poppiudessaan aivan hyvä. Alkuviikon olen kuunnellut hyvin paljon Frank Turneria ja haaveillut samankaltaisen musiikin tekemisestä. Ehkä pitää hankkia jostain teräskielinen akkarini takaisin ja alkaa rämpytellä sormenpäitä koviksi.

Jotenkin minusta tuntuu, että tietyllä tavalla en aikuistu koskaan. On ihan sellainen olo kuin elokuvassa, jossa ihminen seisoo kadulla ja kaikki tapahtuu ympärillä valtavalla nopeudella ja kamera kiertää hitaasti tätä seisovaa yksilöä. Ainoa ero tuohon näkymään on se, että siinä seison minä (tietenkin kaiken keskipisteenä) ja ohitse kävelevät ihmiset ovat kaikki menneet naimisiin ja/tai saaneet jälkikasvua. Ehkä se ihmisvirta vähenee siitä samalla kun aurinko laskee ja kohtaus loppuu siihen, että Miero seisoo yksin keskellä pimeää ja hiljentynyttä katua. 4:n sekunnin fadeout ja lopputekstit kehiin.

Tästä on luonnollisesti kirjoitettu paljon biisejä (ehkä?), ja tämän viikon aikana olen palannut Frank Turnerin kappaleeseen Photosynthesis yhä uudestaan ja uudestaan. Haluanko jakaa sen kanssanne? No tietenkin. Tässä siis hyvän tuulen biisi varustettuna tekstillä jonka allekirjoitan täysin. Teksti on aika pitkä, joten linkitän sen. Ole hyvä ja lue se simultaanisesti biisin soidessa, hyvä on se. Niin kuin kait pohjimmiltaan sinäkin.

Latter Day

2011-06-14T23:02:00.000+03:00

Hei, mitä kuuluu? Minulle vähän sitä sun tätä. Kesäloma alkoi muutama päivä sitten. Nyt tietenkin ilma on juuri sellainen normaalin epäkuuma ja muutenkin sopimaton. Hellettä toki tuli otettua vastaan ja juhlistettua asiaankuuluvin menoin, silloin kun se vielä oli ajankohtaista. Nyt on menossa kolmas päivä ilman pisaraakaan alkoholia ja se varmasti tekee erittäin hyvää. Tosin tässä jostain kulman takaa tulleesta, minut yllättäneestä yksinäisyyden tunteessa mieleni tekisi mennä johonkin baariin, jotta kuulisin ihmisten puhetta. Edellisen kerran olen puhunut jonkun muun kuin kaupan ihmisen kanssa sunnuntaina, viettäessäni erittäin miellyttävät tunnit Uhman kanssa Tervasaaressa päivää paistatellen.

Hain tänään kaksipyöräiseni huollosta ja pelkäsin summaa jo etukäteen. Suhteellisen huojentuneena maksoin 35€:n laskun ja karautin sen kunniaksi tankillisella bensaa pitkin poikin Etelä-Suomea, vältellen sadepilviä. Harkitsen erittäin vakaasti matkaamista hyvin pian isäni mökille, jotta pääsisin nauttimaan puulämmitteisestä saunasta, Saimaasta, laiturilla makailusta ja joutilaisuudesta. Tosin siellä jos jossain sitä vasta sitten varmaankin tuntee itsensä yksinäiseksi.

Neidon kanssa hommatkin menivät mitä ilmeisimmin puihin aika tehokkaasti. En voinut varmaksi sanoa vielä seuraavana päivänä, kun olin aika reilusti alkoholin vaikutuksen alla siinä vaiheessa yötä. Tämä siis tapahtui lauantaina. Eilen sitten varmistui asian todellinen laita. Jos ei heilaa helluntaina, ei vissiin ainakaan stressiä koko kesänä. Hoh hoh, kiinnostavaa luettavaa, eikö totta?

Koska tästä on tulossa taas tällainen nillitysteksti, lopetan sen osion ja tähän loppuun lämmitänkin vanhan kunnon top-3 -listauksen. Minun listani tänään menee näin:

1)Moottoripyöräily (rahan- ja ajanvietteet)
2)Ghost Brigade (korvakarkit)
3)Porkkalanniemi (uudet paikat)

Miten sinun listasi menee?

(Otsikko tällä hetkellä soivaa Callistoa)

CD

2011-06-03T09:11:00.000+03:00

Hyvää huomenta täältä auringonpaisteesta. Istun tällä hetkellä hotellihuoneeni parvekkeella, taivas on täysin pilvetön ja suoraan edessäni siintää välimeri ja muutama rahtialus. Aurinko korventaa turvonnutta ruhoani ja hiki helmeilee otsallani. Kello on pian yhdeksän aamulla.

Autoja vilistää rantakadulla ja vasemmanpuoleiseen liikenteeseen tottumattomalle se luokin ihan oman ohjelmanumeronsa, jos ylitse tahtoo mennä. Eilen en tahtonut, vaan pysyttelin tyystin perusasioiden äärellä: kirjautuminen hotelliin, kamppeet huoneeseen, läheiseen ravintolaan syömään, kauppaan, takaisin hotelliin, aulabaariin, nukkumaan.

Todennäköisesti huonoin koskaan syömäni moussaka tuli eilen eteeni. Täysin mauton, hajuton, väsynyt, jos sellaista termiä voi ruoasta käyttää. Sen kanssa tuli tosin ranskalaisia perunoita, joten tärkkelyksen ja hiilareiden määrä ainakin tuli otettua haltuun. Hotellin aamiainen ei juurikaan tästä paremmaksi pistänyt: kylmiä paahtoleipiä, hikistä juustoa, tomaattia, kurkkua, pikakahvia. Onneksi oli sentään appelsiinimehua ja paahtoleivän päälle laittaa halloumia.

Tunnin päästä pitää olla töissä. Työpisteen sijainnista ei ole vielä mitään tietoa, mutta eiköhän tuo löydy. Illalla aion liipaista hyvän kännin ja huomenna tehdä töitä vasta iltapäivällä. Unohdin muuten näköjään pakata uimashortsit mukaan, joten ostoksille on mentävä. Samalla ostoskerralla on hankittava myös jonkin sortin sandaalit, skeittikengät ovat pienehkö liikkuva inferno tässä kelissä. Niin siis, tällä hetkellä ulkona on noin 27 astetta celsiusasteikolla. Mereltä puhalteleva pieni tuulenvire auttaa kummasti. Tänään ajattelin luopua talviturkista.

Eipä minulla tässä nyt ole taas oikein mitään merkinnän arvoiseksi laskettavaa kirjoitettavaa. Neidon kanssa asiat etenevät hitaasti, mutta yleisfiilis on hyvä ja kunhan tässä nyt saa nämä viimeiset työasiat hoidettua alta pois ja palattua Suomeen, niin ehkä sitten pystyy panostamaankin asiaan. Entombed soi flapperini kaiuttimista. Ihan pian on loma ja se onkin mukava aloittaa moottoripyörän korjaamisella. Erittäin mukava. Yhtään en mieluummin esimerkiksi ajelisi sillä mökkeilemään tai jonnekin muualle. Neljässadas ilmoitukseni Turhuuksien tieltä päättyy tähän.

Kyproksella 3.6.11.

Miero Laine

Nocturnea

2011-05-28T13:43:00.000+03:00

Eilen jotenkin olin hyvin epäsosiaalisella päällä, jollain tasolla asian tiedostaen ja sitä kautta sitä ruokkien. En ottanut kontaktia kehen- enkä mihinkään, sen kuin vain lojuin kodissani ja manailin pleikkaripelieni huonoutta. Jossain vaiheessa iltaa nauratti tämä hurjan villi sinkkuelämäni; perjantai-ilta yksin kotona ns. lököhousuissa sohvalla viltin alla.

Kunnes.

Yhtäkkisesti puhelimeni rämähti soimaan keskeyttäen senhetkisen ylläkuvatun aktiviteetin. Ystäväni Stereo soitti ja manaili illan tylsyyttä. Pienen neuvottelun jälkeen sovimme hänen nappaavan kodostaan erinäisiä iloliemiä mukaansa ja tulevan luokseni kyläilemään. Kello oli puhelun alkaessa 21.30. Siispä nopeasti säädyllisempää vaatetta ylle, jääkaapissa lojuvat kolme halpakaljaa elimistöön ja Stereota vastaan kävelykadulle.

Tulimme osoitteeseeni ja aloimme rupatella ja litkutella juomia kurkkuihin. Noin vartin jälkeen Stereo kysyi hämmästyneenä: ”Miksei musiikki soi? Ollaan sun luona ja täällä ei soi musiikki?!?” Olin vaimentanut musiikin lähteissäni häntä vastaan, ihan kohteliaisuussyistä. Eihän tuollaisen utelun jälkeen voi muuta kuin laittaa musiikin jälleen täyttämään ilmatilaa. Kysyin kohteliaasti, olisiko jotain mielimusiikkia toivelistalla, mutta ei kuulemma ollut. Kaikki menisi. Siispä painamaan tästä datamasiinani pikanäppäimestä play ja ilmoille tursusi sopivalla äänenpaineella vanhaa kunnon Cannibal Corpsea. Pakko rakastaa satunnaissoittotoimintoa ja sen tilannetajua.

Kun olimme jutelleet yllättävänkin syvällisiä kumpaisenkin elämästä, kuten kohteliasta on, päätimme lähteä ravintolaan huojumaan. Soitto Pokeritähdelle ja samalla kellonajan tarkastaminen. 00.02. Siirryimme yllättävän tyhjään The Stageen juopumaan ja keskustelemaan samoista aiheista kuin aiemmin. Pilkun aikaan siirryimme kulman taakse, heteroystävälliseen juottolaan. En ollut vuosiin Lostarissa käynytkään ja meininki oli ihan samanlaista kuin ennenkin. Alakerran bunkkerius muistutti nuoruusvuosista. Stereo halusi mennä heiluttamaan äsyriään, joten jäin yksin istuskelemaan ja nauttimaan kylmähköstä oluestani. Ei kovin montaa sekuntia tarvinnut istua yksin. Kohteliaasti kieltäydyin nuoren miehen seurasta ja sainkin istua yksin tämän jälkeen. Stereo jäi vielä tanssimaan, kun kerroin lähteväni kotiin nukkumaan. Kellonajasta ei käsitystä.

Tänään olisi nyt sitten keikkoja keikan perään. Von Hertzenit Lasipalatsin aukiolla klo. 17.00, Jimi Tenor Maailmakylässä klo. 18.00 ja klo. Illalla The Blanko Loosessa.

En muista olenko muuten hehkuttanut, mutta Marzi Nymanin Nocturne on ehkä yksi maailman parhaista biiseistä ikinä. Meshuggah-tyyppisen alun jälkeen päästään jossain puolentoista minuutin kohdalla täysin erilaiseen maailmaan. Hyvin kaunista, erinomaisesti sovitettua ja soitettua ja laulettua. Stemmoista menee kylmät väreet selkäintopiitäni pitkin ja kun soolo alkaa, voi jumalauta mikä meininki! Galaksit räjähtelevät ja aurinko sulattaa ikiroutaiset mantumme, joita myös sydämiksi joissain piireissä kutsutaan. Soolo on silkkaa timanttia, tulkinta ja fraseeraus... ei pysty sanoin kuvailemaan. Täydellisyyttä kaikin tavoin eikäsitätietenkäänoleinternetissä.

Ette tiedä, mistä jäätte paitsi. Paitsi jos tiedätte biisin. Silloinhan te ette kyllä tavallaan ole paitsi.

Nyt suihkuun ja sitten ihmettelemään ilmaistapahtumien vaikutusta lompakkoon ja maksaan. Saahan nuo lomarahat tuhlattua jo etukäteen tällain kivasti.

Ystävällisin kevätterveisin,

M.Laine

P.S. Löytyihän se biisi tuolta Groovesharkista. Kuuntele se.

Yllättävä comeback ja muita tarinoita (ei oikeastaan).

2011-05-27T08:11:00.000+03:00

Kello on 6.58 ja on perjantaiaamu. Kesälomani ensimmäinen päivä. Ei tunnu yhtään lomalle vielä. Lähinnä ärsyttää, kun kaikki kyselevät lomasuunnitelmista ja vastaan tylsästi, etten pidä sellaisesta lomasta, jossa joutuu kalenterimerkintöjä paljon tuijottamaan. Joitain suunnitelmia minulla kyllä on: mökkeilyä Saimaan rannalla, suvun komeimpien miesten tapaaminen ja Turun saariston rengastien koluamista moottoripyörällä nyt ainakin. Muutoin aion olla virran vietävänä ja tehdä mitä päähän pälkähtää milloinkin.

Tunnen krapulan lähestyvän kehoani ja tiedän, etten voi sitä pitää etäällä millään ninjakarate-liikkeillä. Taidan keittää kahvia, hetkinen.

Aloitin kirjoittamaan tätä merkintää valtavalla innolla ja nyt kaksikymmentä minuuttia myöhemmin into on hukatus. Samoin idea tästä tekstistä. Ehkä nyt sitten vain keskityn tuohon kahvinjuontiin ja tarinoin elämästäni myöhemmässä vaiheessa. Ihan kohta on kesä, Flogging Molly saa soida vaikka päivittäin, aurinko paistaa ja elämän olla hyvä. Nyt se ainakin vaikuttaa sille, ettei olisi ihan silkka mahdollisuus. Voi nimittäin olla, että Neito on astumassa takaisin elämääni.

Nähtiin tuossa tiistaina parin alkoholipitoisen juoman merkeissä. Jännitti aika paljon, vaikka olinkin jo etukäteen anteeksipyydellyt käyttäytymistäni (olipa muuten työn ja tuskan takana ajankohdan selvittäminen omasta blogista vs. vanhojen merkintöjen lukemaan jumittaminen) silloin joskus syksyllä 2008. Kerroin ihan suoraan olleeni tuolloin(kin) henkisesti sellaisessa tolassa, etten osannut ottaa toisia ihmisiä juurikaan huomioon. En edes muista miten tuolloinen tapailumme päättyi.

Yhtä kaikki, nähtiin siis tiistaina terassilla ja voi luoja, miten voi ollakin nainen kaunis. Huh huh. Olin yhtä typerää hymyä koko illan ja keskusteltiin paljon. Kävimme parissa eri paikassa illan mittaan ja lopulta oli lähdettävä eri suuntiin. Varovasti tiedustelin tulevaisuutta sanoilla ”joskus uusiksi?” ja tämä oli mielestään kelpo suunnitelma. Sovimme tapaavamme vasta ensi kuun puolella, kun saa gradunsa jätettyä ja täten vapautettua elämästään suurimman osan taas muuhun kuin kirjoitustyöhön.

Eilen mennessäni kesälomalle töistä, minut pysäytti feissari. Olin aluksi ärsyyntynyt mutta muistinkin olevani lomalla joten kiireetön. Juttelimme jonkin aikaa ja minun oli myönnyttävä hyvän asian edessä. Allekirjoitin maailmanlaajuisen vetoomuksen ydinasekiellon puolesta ja tämän jälkeen suostuin liittymään jäsenekseen. Nyt minusta on sitten kai ihan oikeasti tullut hippi, kun kerran kuulun Sadankomiteaankin. Pitääköhän tässä liittyä johonkin tasapainottavaan klubiin? Jin ja jang, tavallaan. Ehkä joku koprofiilien etujärjestö tai brutaalin death metalin ja muunkin mölisemisen kannattajat ry:hyn?

Pari tuntia tämän jälkeen löysin itseni istumasta terassilta, kun yllättäen puhelimeni soi vaikeata musiikkia. Neitohan siellä soitteli. Olin yllättynyt. Puhelu meni jotakuinkin näin:

M: No moikka Neito!
N: No heippa! Missä oot?
M: Oon Stagen terassilla nauttimassa olutta.
N: Ahaa, onko sulla seuraa?
M: Ei tietenkään ole.
N: Ei tietenkään? Saanko liittyä seuraan, mutta vain yhdelle. Mun pitää oikeasti kirjoittaa se gradu loppuun vielä.
M: Ilman muuta saat. Aion yrittää siis manipuloida kaikin tavoin sua jäämään pitemmäksi aikaa.
N: Heh heh. No, mä tuun sinne kohta.

Näinpä tapahtui. Neito ilmaantui paikalle ja yritin skarpata ja täten pienentää aika massiiviseksi paisuvaa genit...humalatilaani. Joimme kylmällä ja tuulisella terassilla yhdet ja suuntasimme tämän jälkeen Looseen syömään hampurilaiset. Jos burgerin nimi on Bacon Bastard, on odotukset aika korkealla. Rymisten tulivat alas. Ihan perushamppari, ei mitenkään koolla pilattu. Olin kieltämättä vähän pettynyt.

Burgerin ja kaljan jälkeen oli jatkettava matkaa ja Neito suuntasi kotiinsa, minä omaani. Kotona sitten iski nostalgiavaihde oikein huolella leukaperiin ja ainoa vaihtoehto oli katsoa Guano Apesin live-dvd ja nauttia sen kanssa vielä suhteellisen tarpeettomia oluita. Ensimmäinen avovaimoni olisi varmasti revennyt jos olisi nähnyt tilanteen: 11 vuotta sitten sama mies katsoi samaa dvd:tä ja samalla tavalla nyökytteli sohvalla. Ainoastaan painoa ja hiuksia on tullut lisää. Katselmuksen jälkeen piti sitten vielä kumminkin potentiaalisesti mokata ja laittaa Neidolle viesti:

”Hei Neito! Jotenkin tiedän, että pitäisi olla kirjoittamatta tätä, mutta vallaton mieleni vie voiton. Siispä tahdon vain sanoa, että oot tosi kaunis. Eipä tässä muuta, moi.”

Tämän jälkeen menin suorilta nukkumaan.

Jotenkin hassusti tämä merkintä nyt sitten räjähti pitkäksi ja omituista kyllä, ainakin minulle se näyttäytyy kaikesta huolimatta melankolisen pohjavireen omaavana. Ehkä meillä vanhuksilla kaikki on sellaista. Ennen oli laivat puuta ja värejä ei ollut keksitty ja hevosvankkureilla matkattiin. Nyt toinen kahvimukillinenkin on lopussa, samoin on tämän merkinnän tola.

Rahat meni, läskiä tuli.

2011-05-23T09:41:00.000+03:00

Jälleen yksi viikonloppu menestyksekkäästi takana. Perjantaina käytiin työpäivän päätteeksi Uhman ja Pokeritähden kanssa terassilla ja pussikaljoittelemassa. Terassiksi valikoitui Bar Llamas, joka eittämättä on aika miellyttävä paikka. Kylmä tuuli vain haittasi muutoin hyvää toimintaa. Pussikaljat haettuamme siirryimme vanhaan kunnon Ruttopuistoon, jossa meininki olikin hivenen odotettua villimpää.

Ruttikseen (ainakin omien havaintojen mukaan) uutuutena tullut maksuton yleisövessa oli hyvä juttu. Sen invapuolelle päästäkseen pitää ilmeisesti maksaa rahaa. Tästä innostuneena joku sekakäyttäjä yritti kaivaa kolikoita ruuvarilla ulos ja hänen pari ystäväänsä yritti maanitella ja kiskoa sekistä pois pahan hommistansa.

Joku suhteellisen idioottimainen ja käytöstavaton ryhmä huusi täyttä häkää pullonkerääjille ja heitteli lasipulloja paskaksi. Ihan uskomatonta toimintaa. Tulevaisuuden toivoja.

Lauantaina heti aamusella piti herätä ja pakata reppuun vaihtovaatteet ja lähteä rokkireissulle. Edellisestä vastaavasta onkin todella paljon aikaa ja oli mukavaa hypätä pakettiauton kyytiin ja laittaa aivot ns. offline-tilaan. Matkan määränpäänä oli Pori ja sinne myös saavuimme. Olin suhteellisen häkeltynyt, kun pääsimme keikkapaikalle minuutilleen sovittuun aikaan. Äänentoistoa ei ollut vielä paikalla saati sitten tietenkään kasattu ja valokalusto oli katossa kiinni rautalangoilla ja sähköjohtojen pätkillä. Pelotti jo pelkkä kyseisen näyn ymmärtäminen. Valojen suuntaaminen olikin aika yhtä tyhjän kanssa, samoin ylipäänsä koko kalusto. Jostain varastojen perukoilta oli kaivettu vanhoja huonoja fresuja ja heikosti toimivaa materiaalia.

Vihdoin ja viimein äänentoisto saapui paikalle ja pojat pääsivät myös soundcheckin tekemään. Tämän jälkeen lähdettiin tutustumaan majoitukseemme ja huh huh, millainen paikka. Yövyimme omakotitalossa, joka toimi muutaman opiskelijan kimppakämppänä. Tuli välittömästi mieleen American Pie 2, eikä meininki varmaan ole kovin kaukana kyseisestä leffasta tuossa paikassa. Porealtaasta alkaen on kaikkea ja pojat järjestävät kuulemma mm. toogabileitä.

Lopulta kello löi sen verran, että oli aika mennä keikkapaikalle ja rykäistä veto alta pois. Meininki oli hyvä ja harvalukuinen kansa piti. Keikan jälkeen nopeasti kamat autoon, auto majoituksen pihaan jemmaan ja ryhmä kohti Porin yötä. Menimme Monttuun katsomaan The Blankoa ja tämän jälkeen olin niin väsynyt, että lähdimme rumpalin kanssa kebab-annosten kautta nukkumaan. Olen nukahtanut vissiin aika lailla heti, kun olen sohvalle itseni oikaissut. Aamulla heräsin suhteellisen iso kuolemanmaku suussani.

Lähdimme jo kymmenen aikaan aamulla ajamaan takaisinpäin ja krapulaisen ryhmän jutut olivat melko levottomia. Tuli naurettua niin paljon, että vesi valui silmistä ja poskipäihin sattui. Kotiin pääsin iltapäivällä, enkä poistunut enää mihinkään. Sen sijaan tein laiminlyötyjä kotitaloustöitä ja söin epäterveellisesti. Tietenkin.

Tänään aamulla luin muutaman vanhan blogimerkintäni etsiessäni erään henkilön nimeä, ja huh huh. Kylläpä on tyyli muuttunut ja korusanoin varustellut kertomukset elämästäni ovat silkkaa kaukana siintävää historiaa. Niin kaukana, ettei edes kaukoputkella näe. Pitäisi ehkä skarpata.

Siinä kaikki nyt tällä erää, nyt aion käydä ostamassa kahvia ja jatkaa töissä istumista. Melko varmasti tyhjän panttina.

The Heat

2011-05-17T20:28:00.000+03:00

Edellisen merkinnän jälkeen en mennytkään ottamaan toista korjaavaa, vaan sinnittelin kotiin asti. Käytin myös ensimmäistä kertaa ikinä lentokoneessa wifiä. Huikea parannus ajanvieteongelmiin tulee olemaan tuo. Jos sallitte tällaista hivenen markuskajomaista sanajärjestystä käytettävän.

Kiekkomatsia tuli seurattua Gloriassa, varmaankin Helsingin suurimmalta näytöltä. Yhdeksäntoista neliömetriä oli kokoa ja kyllähän siitä näki. Yllättäen menin aika humalaan matsin aikana ja muistan kotiutuessani naureskelleeni, kun laitoin herätyskellon soimaan vahingossa vasta 9.15 työajan alkaessa varttia aiemmin. Seuraavaksi sitten heräsin tuohon em. kellonaikaan ja hivenen kiirehän siinä sitten tuli. Onneksi duunissa oli suhteellisen rento meininki ja sai ihan vapaaseen tahtiin tehdä hommia.

Tuli sitten lähdettyä tuonne Kauppatorille katsastamaan juhlia ja hoh hoijaa. En tiedä olenko jo niin vanha, että en tajua mitään nuorisoviihteestä vai missä oli vika, mutta esiintyjäthän olivat ihan silkkaa paskaa. Paitsi Loiri ja kevyehkö ylitulkintansa. Minun kävi sääliksi niitä lukuisia lapsiperheitä, jotka olivat paikalla esim. Nygårdin kirosanasateessa ja ylipäänsä alapäähuumorihommassa. On siinä ollut vanhemmilla selittämistä jälkikäteen. Ja mitä se Tuure Kilpeläinen siellä teki? Tai se täysin yhdentekevä Poju? Tai se joku rock-yhtye? Todella huono kattaus ylipäänsä.

Illalla kävin vielä Kustaa Vaasassa moikkaamassa tuttuja musavideon julkistamistilaisuudessa ja ajelin prameasti taksilla kotiin. Ei olisi kannattanut. Ytimessä oli sellainen kaaos päällä, että maksoin aika monta euroa paikallaan istuskelusta.

Tänään oli vähemmän krapula kuin arvelin ja kävinkin Lahdessa kääntymässä. Noin puolen tunnin kuluttua olisi IWRESTLEDABEARONCE Tavastialla, mutta koska olen enemmän ja vähemmän lojunut edelliset neljä iltaa baareissa, on nyt pakko säästää rahaa (ja maksaa) ja jättää väliin. Niinpä nyt sitten lojun kotona ja kuuntelen The Prodigya ja haaveilen kesästä. Ehkä se sieltä vielä tulee eteen jossain vaiheessa.

(Otsikko The Prodigya)

Huuuh.

2011-05-15T16:43:00.000+03:00

Hei vain kaikki. En tiedä mistä aloittaisin, on hivenen hämärän peitossa asiat ja yleisessä myllerryksessä. Olen tällä hetkellä Oulun lentoasemalla odottamassa lentoa takaisin kotiin. Käväistiin työporukalla piipahtamassa viikonloppureissulla ja kivaa oli. Pakolliset Toripoliisin patsas ja Rotuaari tuli tsekattua läpi, samoin pari baaria ja yleisesti ottaen meininki oli hyvä. Suurta plussaa oli hotellin tarjoama saunamahdollisuus kahtena iltana peräkkäin.

Nyt olo on suorastaan arveluttava ja elimistö tilttailee. Se ehkä kuuluu tähän hommaan jotenkin, en tiedä. Harmittavasti jäi Stam1nan keikat väliin talouspoliittisesta syystä. Tuli nähtyä erästä tuttuakin pitkästä aikaa ja liirum laarum.

Minulla oli joku pointti tähän merkintään, mutta enpä muista sitä enää. Täytyy ehkä mennä ottamaan toinen tasoittava kalja ennen lentoa ja samalla yrittää selvittää, onko jotain kisastudiota jossain hyvässä paikassa. Että jos vaikka olisi ihan kuudentoista vuoden takainen lopputulos. Miksi sitä pitää muistella? Siitäkö on kiinni tämän kansakunnan itsetunto?

Huomenna on taas työpäivä ja se toivottavasti antaa sopivaa jarrua tämän illan kuvioon. Olen muutoinkin todella väsynyt nykyään (tähän hommaan), ja rikkonaiset ja lyhyet unet eivät ainakaan edesauta pirteystilan saamista. Mutta joo, eipä tässä sitten ilmeisesti muuta. Pitkää ikää teille kaikille.

Day 30 Your favourite song at this time last year

2011-05-11T08:10:00.000+03:00

Nyt tämä on sitten kalkkiviivoilla (kirjoitin ensiksi -viinoilla). On ollut mukavat 30 päivää, kun on saanut silkassa egosentrisyydessään keskittyä omaan itseensä ja musiikkiin. Samalla tämä on ollut hyvää kirjoitusharjoitusta pitkällisen hiljaiselon jälkeen.

Olin etukäteen varma, että Toolia ja Isistä tulee valituksi enemmänkin, mutta jäivätpä aika vähille. Varsinaisia yllätysnostoja ei tainnut tulla yhtään kappaletta. Ellei nyt sitten paria kevennystä oteta huomioon. Niin se vain on, ei sitä ilmeisesti osaa suhtautua tiettyihin aihealueisiin vieläkään vakavalla otteella. Ristiotteella.

Koska vuosi sitten en kirjoittanut mihinkään mitään, en voi mistään tarkistaa vuodentakaisia suosikkejani. Muistini on luonnollisesti hatara, kuten meillä vanhuksilla jo sietääkin olla. Jos kaiken muistaisi mitä näillä kilometreillä on kerinnyt tehdä, psyyke pettäisi uskoakseni aika nopeasti. En muista ilmestyikö vuosi sitten tähän aikaan mitään hyvää levyä edes. Kyllä varmaan joku julkaisi jotain edes etäisesti sivulauseessa mainitsemisen arvoista.

Kerkesin tässä jo vähän panikoitua asian tiimoilta, kunnes tajusin katsastaa kalenteriini. Vuosi sitten kalenterini pursusi merkintöjä ja yksi sieltä nosti päätään. Kun näin kyseisen merkinnän, tajusin heti valtaisan epäkohdan blogissa. En ole täällä aikoihin hehkuttanut erästä yhtyettä. Bändi kuuluu ehdottomasti suuriin suosikkeihini. On siis oiva tapa lopettaa tämä missio tuon merkinnän lopputulokseen ja samalla antaa kyseiselle yhtyeelle se kunnia joka heille kuuluu. Vuosi sitten lempibiisini toden totta oli tämä.

Day 29 A song from your childhood

2011-05-10T08:24:00.000+03:00

En muista lapsuudestani kovinkaan paljoa. Pieniä tuokiokuvia sieltä täältä, mutta en oikein mitään sellaisia ajanjaksoja. Ensimmäiset musiikkiin liittyvät muistot sijoittuvat erään naapurintytön (johon olin tietenkin ihastunut) keittiöön ja johonkin leipomisjuttuun. Siellä ollessa kuulin ensimmäistä kertaa suomenkielistä pop-musiikkia. Yhtye oli Leevi & The Leavings mutta levystä ei ole mitään käsitystä.

Muistan innostuneeni siitä, että ymmärsin tekstin ja teksti oli vielä jotenkin hupaisasti kirjoitettu. Pyysin saada kopion kasetista itselleni. Muutaman päivän kuluttua sain kuin sainkin nauhan ja sen a-puolella oli kyseinen albumi. B-puoli olisi taasen jäänyt tyhjäksi, joten sinne oli tämän naapurintytön äidin työkaveri kopioinut Bogart Co:n levyn. Lienee pakko myöntää, että sehän oli aivan huomattavan paljon parempi kuin Leevin levy. Oli energiaa pojanviikarille.

Voisin tähän siis helpolla valita Bogart Co:lta joko 24 Hoursin tai All The Best Girlsin, mutta näin en tee. Kyseisistä tapahtumista paria vuotta myöhemmin kuulin ensimmäisen kerran ikinä suomenkielistä musiikkia, jonka teksti kosketti minua jotenkin erityisesti ja sen tekstin luoma mielikuva joutilaisuudesta ja valintojen mahdollisuuksista (ja koko tilanteen muistijälki olohuoneessa seisomisesta koko biisin ajan) ovat vieläkin mukanani. Kun kuulin tämän päivän valintani, tajusin jollain tapaa tekstuaalisen kerronnan vahvuuden ja sen muassaan tuomat mahdollisuudet. Tuolla hetkellä rakastuin kieleemme.

Siispä matkaamme ajassa 21 vuotta taaksepäin ja vietämme hetken muistellen. Kolmas Nainen – Tästä asti aikaa

Day 28 A song that makes you feel guilty

2011-05-09T08:46:00.000+03:00

Onks kukaa niinQ tehny tätä näi pitkälle? Et onX niinq tiatoo, et mitä tää meinaa? Voi tsiisos, mikä tehtävä.

En oikein ole varma, että mitä tässä tällä kertaa haetaan. Nopealla itsekosk... tutkiskelulla en keksi mitään sellaista biisiä, josta minulle tulisi syyllinen olo. Haetaanko tässä biisiä, jota on mahdollisesti oman vaikutuspiirin sisäpuolella ns. noloa digata? Biisiä joka tuo muistoihin jonkin nolon hetken aiemmasta kohtaa elämänlankaa? Biisiä jota kuunnellessaan aina tekee jonkun rikoksen?

Näistä erinäisistä vaihtoehdoista minulle viimeisin tarjoaa suoran assosiaation musiikkiin, joten mennään sillä. Kuten varmasti arvaattekin, niin seuraavaksi tulee sitten Rytmihäiriötä tällä listalla. Surmacore on tyylilajinsa ja biisit kertovat gambinapäissään tehdyistä veritöistä. Jos joskus poikkeaisin tältä hyvin vakaalta linjaltani (kunnioita toisen ihmisen koskemattomuutta), tekisin sen varmaankin tämän biisin tahtiin ja neuvomalla tavalla. Siispä kolmanneksi viimeinen musavisa-juttunen on Rytmihäiriö – Jos otan... niin tapan.

sähköuruilla sählääminen Sergein
alkoi pinnaa kiristää
riita kun ratkennut ei nyrkein
tartuit kättä pidempään

JOS OTAN NIIN TAPAN
JA MINÄHÄN OTAN
OTAN JA TAPAN
JA TAPETTUANIKIN OTAN

tuskin oli veri kuivaa vaatteissasi
kun jo istuit maijassa
vaan sanaharkan syy se mikä oli
sen jo ehdit unohtaa

JOS OTAN NIIN TAPAN
JA MINÄHÄN OTAN
OTAN JA TAPAN
JA TAPETTUANIKIN OTAN

varjoista muurien
löytyi valaistus
mielialalääkkeet
jeesus ja bodaus

siviilielämän taitoja vapauduttuasi
oitis opettelemaan siis dokaamaan!
maalari entinen nyttemmin on vainaa
kun kossus koitti anastaa

JOS OTAN NIIN TAPAN
JA MINÄHÄN OTAN
OTAN JA TAPAN
JA TAPETTUANIKIN OTAN

otan... tapan... tapan...
TAPA JA JUO!

Day 27 A song that you wish you could play

2011-05-08T07:52:00.000+03:00

Olen aina kadehtinut virtuoosimaisia ihmisiä. Toki silkka soittotaito jo itsessään saa vahvan hyväksynnän, mutta kun siihen yhdistetään sävellystaito, alkaa olla paketti suhteellisen täydellinen.

Tämän päivän valinta valikoituu vähän hassusti. Jos olisin basisti, olisin ehdottomasti valinnut Les Claypoolin jalanjäljissä Primuksen ja heiltä bassovirtuoosibiisin Tommy The Cat. Se soittamisen nopeus ja tarkkuus, kuvion ollessa hyvinkin haastava ja nopeatempoinen, ja mies sen kuin puhelaulaa kaiken päälle samaan aikaan. Harmittavasti nyt en löydä sitä hyvää liveversiota. Yrittäkää ajankuluksenne löytää sitä Videoplastylla ollutta versiota.

Jos taasen olisin kitaristi, valitsisin varmaankin suomalaisen äärimetalliyhtye Fist In Fetuksen biisin Emancipation. Biisi on muutoinkin malliesimerkki hyvästä ja suhteellisen eeppisestä sovituksesta, kitarasoolot ovat timanttia ja ainoa moite tulee ärsyttävistä ohjelmoiduista rummuista. Oma suosikkikohtani alkaa tuolla 2:40 paikkeilla. Kupiaisen soittotaito on hyvin hämmentävä. Se melodiankuljetuksen keveys, mikä tuossakin esiintyy... huh huh.

Koska en ole kumpaakaan edellämainituista, valitsen yhden pitkän linjan suosikeistani ja päädyn valikoimaan brittiläisen Sikth-yhtyeen viimeiseksi jääneen albuminsa Death Of A Dead Day avausraidan Bland Street Bloom. Tässä jos jossain soittotaidot kohtaavat, vaikeatkin rytmitykset ja kaikenlaiset eri suuntiin tempovat muutokset vaikuttavat hyvin perustelluilta ja loogisilta myös soittajan näkökulmasta. Tämän biisin todella haluaisin hallita.

Day 26 A song that you can play on an instrument

2011-05-07T20:36:00.000+03:00

Huh huh. Nyt on jo ihan ilta, enkä ole tätä merkintää vielä kirjoittanut. Aamulla kun heräsin tyynyttömästä, peittottomasta, lakanattomasta vuoteestani, olin vielä ihan ns. naamat eilisestä reissusta (miten on mahdollista, että on baari missä ei myydä bissetuoppeja mutta skumppaa saa 8€/plo?) ja tänään piti edustaa tietynlaisessa matineassa puolen päivän aikaan. Jouduin skarppaamaan itseni aivan äärille asti, että pystyin menemään paikalle. Löyhkäsin kuin rankkitynnyri (en tosin ole koskaan haistanut moista) ja kuvotin itseäni.

Long story short: Tasoittelu lipesi käsistä ja ainoa syy miksi olen nyt kotona, on se tosiasia, että olen ns. mammanpoika ja huomenna siis ajokunnossa ja äidillä vieraileva.

Sitten itse biisiin. Pitäisikö tässä nimetä se instrumentti, jolla biisin soittaa ja kuinka tarkasti yksi yhteen pitää osata? Koska minulla on jonkinlainen rumpujen soittelemisen tausta, valikoin kannut (öhö öhö!) instrumentikseni.

En muista koska olisin viimeksi soittanut rumpuja, mutta uskoisin silti pystyväni tähän Steven Adlerin suoritukseen ainakin pääosin. Suoritteessaan ei ole muistaakseni oikeastaan mitään fillejä eikä ghostauksia. Hulluna vaan rideä ja crasheja. Hyvin simppeli 4/4-keskitempoinen biisi. Kitarariffi on ihan silkkaa timanttia ja mirhamia. Siispä valintani on Guns N´Roses – Sweet Child O´ Mine

Day 25 A song that makes you laugh

2011-05-06T08:59:00.000+03:00

Maku on hyvinkin jjjjjjännä juttu. Se tai ne määrittää maailman, kulttuurit, ihmiset, oikeastaan aivan kaiken. Tässä päiväkäskyssä yhdistyy niitä sitten kaksi. Ensinnäkin, minkälainen huumori maistuu kenestäkin hyvälle? Onko se sellaista intelligenttiä superaivohuumoria, jossa naurettavuusaspekti muodostuu lähinnä siitä, ettei tavallinen kadunkulkija ymmärrä jotain epäkohtaa tiedesanoja vilisevässä sanaparvessa? Vaiko kenties tissipilluöhöhöh?

Toiseksi, musiikkimakukin vaikuttaa ihan huomattavan paljon. Tästähän saisi vaikka kuinka hienon pohtielman kasaan jos nappaisi. Arvaatte varmaan, että jaksanko?

Aion tällä kertaa poimia kaksi biisiä jotka saavat minut nauramaan. Ensimmäinen näistä on ehkä sellaista superaivohuumoria siitä syystä, että se ei ole välttämättä valtaväestölle aukeavaa muusikkovitseilynsä takia ja musiikkimaku varmasti rajoittaa tämän yhtyeen kuulijoita. Skene on kieltämättä haastava ja joillekin se vaikuttaa vain sellaiselle, anteeksi sanavalintani, runkkaamiselle. Mutta siis, Panzerballett-niminen jazzin ja metallin maastoissa heiluva ryhmä ja heidän versionsa meille kaikille tutusta Danny Elfmanin tunnarista.

Toinen valintani on sitten tätä maanläheisempää huumoria. Jotenkin sitä aina jaksaa näille samoille jutuille nauraa. Risto ja Levy-yhtiön jätkät. Yllättävää kyllä, tästä ei sitten löytynytkään yhtään kunnollista Youtube-versiota. Onneksi Groovesharkista löytyi.

Day 24 A song that you want to play at your funeral

2011-05-05T07:44:00.000+03:00

Nyt alkaa käydä vähitellen lista loppunsa vierelle seisoskelemaan ja odottamaan vuoroaan. Viimeinen päivätehtävä pitää vuoronumeroaan käsissään ja on sen jo rypistänyt ihan mytyksi, musteensa alkaessa olla haalistunutta ja yhä enemmän ja enemmän kantajansa hikisissä kourissa. Valtaosa kollegoistaan on siirtynyt jo tuon rajan taa, sen mystisen rajan, jonka toiselta puolelta ei ole kukaan palannut kertomaan mitään. "Meitä on enää kuusi" se ajattelee ja tuntee sydämensä poukkoilevan nopeammalla temmolla.

Mutta nyt itse biisiin. Olen tästä samasta aiheesta tänne kirjoittanut joskus, mutta en nyt millään jaksa alkaa etsiä tekstiä käsiini. Perusolettamus on kuitenkin se, että jos valitsisin hautajaisiini musiikkia (en ole kyllä laisinkaan varma, miksi yrittäisin dj:n tointa haudan takaa), tämä yksi biisi soisi ihan takuuvarmasti.

Mielestäni tässä biisissä on jotain taianomaisen kaunista. Ehkä se on tuo laskeva synakuvio yhdistettynä hyvin kevyeen, suorastaan tapailevaan, kitarointiin säkkärissä, Ville Tuomen loistelias laulusuoritus ja tietysti rytmiryhmän tanakka työskentely. Tässä biisissä palaset todellakin loksahtavat kohdalleen ja ovat enemmän kuin summansa. Harmittaa, ettei tullut tätä biisiä nähtyä livenä, vaikka joskus Kyyrian näinkin Kaivarissa.

Valintani on siis Kyyria – Gift. Levytetty versio ja linkki sanoihin tässä ekaksi ja niiden alla Jyrkissä vedetty live.

http://www.lyricstime.com/kyyria-gift-lyrics.html

Day 23 A song that you want to play at your wedding

2011-05-04T07:18:00.001+03:00

Nyt on kyseessä sellainen kohta listassa, että oksat pois, palasiksi, kokkoon ja liekkeihin. Sikälimikäli joskus tässä elämässäni päädyn tilanteeseen, jossa alttarilla seison puku päällä ja hikoilevin käsin survon sormusta jonkun ymmärtämättömän houkan vasempaan nimettömään, pitää kyseisessä juhlallisuudessa varmasti soida myös musiikki.

Koska en ole asiaa ajatellut sen ajankohdattomuuden vuoksi, tulee tämä nyt vähän tällain hankalasti eteen. Kirkossa pitää tietysti soida se uruilla (tai sitten koko sinffabändin avustuksella) soitettu joku häämarssi. Highway To Helliä eivät kuulemma suostu soittamaan, nuo pikkusieluiset kanttorit. Kirkkobiisiä en nyt lähde nimeämään, eikä onneksi tarvitsekaan.

Häävalssista itse asiassa minulla on vahva käsitys ja tätä käsitystä en kanssanne tässä kohtaa aio jakaa. Haluan pitää tiedon itselläni, vaikkei siihen ole oikeastaan mitään hyvää syytä.

Jotta tästä ei nyt tulisi ihan järjettömän vakavamielinen kirjoitelma, otetaan tähän tunnelmaa rikkomaan pieni kevennelmä. Ja se olkoon nyt sitten tämän päivän valintani. Kyseisessä biisissä on vähän samanlainen fiilis kuin Europen power-balladeissa ja aivan uskomattoman hieno kielioppivirhe kertsin tekstissä (koko biisin laulusuorituksesta puhumattakaan). Soisipa tämä häissäni.

No hyvä on sitten, valitaan tähän vielä joku sellainen toinen biisi. Ehkäpä tämä toinen olisi sitten se virallisten osuuksien jälkeen ilmaantuva musiikkikappale. Tästä pidän kovasti ja nimihän on myös aika sellainen positiivisuutta (tai maanisuutta) henkivä.

Day 22 A song that you listen to when you're sad

2011-05-03T08:08:00.000+03:00

Nyt ei ole mielestäni mitenkään erityisen hyvä hetki muistella biisiä, jonka tulee laittaneeksi surun hetkellä soimaan. En nyt siis oikein muista edes sellaisia biisejä ja jos niitä alkaa muistella, saattaahan se sitten tuottaa surua? Elämääni ei oikein mahtuisi surua nyt kun moottoripyörä toimii, töissä on kivaa ja kesäloma ja vapaa mökki Saimaan rannalla ovat näköpiirissä.

Näin hatusta tempaisten kuitenkin alakulooni kuuntelisin varmaankin The Curen Bloodflowers-levyä. Robert Smithillä on kyky kirjoittaa sanoiksi ne tunteet, jotka jäsentämättöminä painivat kallossa. Melankoliaan taipuvaisena ihmisenä kyseisiin teksteihin on helppo samaistua ja ne allekirjoittaa nyökkäämällä tai hiljaa toteamalla ”niin juuri”. Samalla tietenkin hyvin kateellisena siitä, ettei itse koskaan pysty moiseen tekstittämiseen ja kenelle sitä enää tekstittäisikään. Ja varmaankin sataa vettä heti kun lähden töihin ihan kohta.

Siispä tänään valinta on The Curea ja biisinsä The Last Day Of Summer.

Sanat löytyvät tästä.

Day 21 A song that you listen to when you're happy

2011-05-02T07:45:00.000+03:00

Kylläpä väsyttää. Viime yönä näin kemiallista unta ja se oli niin tapahtumarikas, että vaikka nukuin melkein kahdeksan tuntia, olen nyt ihan poikki. Yritetään silti mennä tämä merkintä läpi.

Musiikkimakuni on oikeasti suhteellisen laaja (vaikka tämä blogi eittämättä antaa suhteellisen kapeakatseisen kuvan metallipainotteisuudellaan) ja monipuolinen. Voin siis kuunnella melkeinpä mitä tahansa musiikkia ollessani iloinen. Yleensä iloisena musiikkiini kuuluu torvisektiot. En tiedä miksi, mutta brassisoittimet tuovat hymyn huulilleni. Siispä Sam & Dave, ska-musiikki tai vaikka joku big band-veto voi hyvinkin soida kodossani kun kesäinen aurinko paistaa ja on syytä olla hymyä.

Tänään biisiksi valikoituu mielestäni maailman paras ja karismaattisin laulaja ja yksi hänen tunnetuimmista biiseistään. Tästä jos jostain tulee hyvälle päälle. Onhan tietenkin haaveenani joskus päästä käymään kyseisen biisin kaupungissa. Muistaakseni MINÄ on lupautunut majoittamaankin. :)

Maanantaihin hyvää potkua tuo Frank Sinatra ja New York, New York (tämä versio on selkeästi Sinatran pitkän uran ehtoopuolella äänitetty mutta yhtä kaikki, aivan loistava).

Day 20 A song that you listen to when you're angry

2011-05-01T09:29:00.000+03:00

Hei kaikki. Vappu on nyt lusittu ja mieleni halajavi makeisia ja eritoten suklaata. Jos olisin nainen, selittäisin asian sillä vanhalla seksin korvike-jutulla, mutta koska olen ainakin nimellisesti mies, en voi vedota tähänkään.

Vaan paskaakos tässä nyt mistään suklaista jauheta sen enempiä. Mennään musiikkiin.

Tämä biisi jonka valitsen, on hyvin omiaan vihaisena kuunteluun. Vihaisena kuunneltavan musiikin parametrit toteutuvat ihan heittämällä: Siinä on nopeaa tempoa, aggressiivisuutta, ilmeisesti eniten energiaa missään biisissä ikinä, vihainen teksti, suhteellisen kipakka laulusuoritus ja kaikki maailman parhaiten muutoinkin.

Tämä biisi käy tosin myös muihin asioihin kuin vihailuun. Itse tykkään kuunnella tätä tiskatessa ja varsinkin kokatessa on mukava hyräillä tämän tahtiin. Nukkumaanmenoa ennen pitää kyllä vähän vältellä, vaan herätyskellon soittoäänenä taasen kovin oiva.

Suosittelen myöskin kokeilemaan tätä esim. Mannerheimintiellä perjantai-iltapäivänä auton kanssa liikkuessa. Huolellinen road rage on aina paikallaan. Sitä omaa mielitiettyään hellästi lempiessä tämä voisi tuoda mukavan pikantin lisän aviovuoteen kuhinaan. Tai no, noista hommista en tiedä mitään. Lähden etsimään suklaata jostain kaupasta tai kioskista nyt. Kiitos hei.

Valintana siis hyvin itseoikeutetusti (ja nyt sitä volyymia) Strapping Young Lad – Shitstorm

Day 19 A song from your favourite album

2011-04-30T13:39:00.000+03:00

No huh huh. Nämä merkinnät on tullut tavaksi aloittaa siten, että vähän pohjustaa aihetta ja kiertelee ja kaartelee asian ympärillä, kunnes sitten pääsee vihdoin siihen lopputulemaan, joka teille näyttäytyy biisin valikoimisella.

Tällä kertaa on hyvin hyvin vaikeata lähteä valikoimaan yhtä tiettyä suosikkilevyä. Tässä nyt kun istun kotisohvalla, jalat pöydällä ja tiirailen levyhyllyäni suhteellisen epäergonomisessa asennossa, olen suorastaan kyvytön valitsemaan yhtä tiettyä levyä.

Kuten olen monasti toitottanut, mielestäni kaksi maailman parasta levyä ovat Lateralus ja Panopticon. Tehdään siis niin, että valitsen nyt tylsästi Lateralukselta biisin ja se on sitten siinä.

Pitemmittä puheitta, hyvää viikonloppua ja sitä vappua toivotellen. Tool – Schism.

Day 18 A song that you wish you would hear on the radio

2011-04-29T09:08:00.000+03:00

Tjänare jälleen. Eilisen kirjoitukseni aiheen tola ei liene muuttunut mihinkään yhden yön aikana. Pop-kulttuuriin keskittyvä media ui syvissä, tummissa vesissä, eikä rantaviivaa ole näkyvillä. Minun puolestani saisi oikeastaan lopettaa sen uimisen. Tunnustaisi tosiasiat ja antaisi mennä. Hukkuminen on kuulemma loppujen lopuksi hyvä tapa kuolla. Sen jälkeen kun on vetänyt keuhkonsa täyteen vettä, tulee rento ja suorastaan autuas olo. Näin olen lukenut jonkun henkiin elvytetyn sanoneen.

Nyt en oikein jaksaisi kirjoittaa mitään sen pitempiä sepustuksia, vaan taidankin mennä suoraan biisiin. Miksi sitten haluaisin että juuri tämä kipale soisi siellä radiossa? Tekstinsä takia. Ottakaa ihmeessä haltuun, suosikkikohtani laitan vielä tämän videon alle.

... jaaaaaa kun kerran videota kun ei löydy haluamassani muodossa, niin laitetaanhan sitten pelkkä Youtube-linkki. Siitä löytyvät itse valinta ja sen nasakat lyriikat.

Propagandhi – Rock For Sustainable Capitalism

”Music's power to describe, compel, renew...
It's all a distant second to the offers you can't refuse.
Anyone remember when we used to believe
that music was a sacred place and not some fucking bank machine?

Not something you just bought and sold?
How could we have been so naive?
Well, I think when all is said and done,
just cause we were young doesn't mean we were wrong.”

Day 17 A song that you hear often on the radio

2011-04-28T09:46:00.000+03:00

En ole kuunnellut radiota aikoihin. Ei niinkään, etteikö minulla olisi siihen mahdollisuutta. En vain jotenkin ole sellaista sortimenttia, että minua kiinnostaisi kuunnella valmiiksi pureskeltuja soittolistoja. Itse asiassa, Jarkko Martikainen (jälleen mainittu) kirjoitti samasta aihepiiristä hyvän biisinkin, YUP:n Me viihdytämme teitä. Kuuntele tarkkaavaisesti sen tekstiä, jookos?

Joskus olin kuuntelematta radiota monta kuukautta ja kun palasin Radio Rockin taajuudelle, samat biisit olivat edelleen voimasoitossa. Olin suorastaan häkeltynyt tästä. Radio Mafian tilalle tullut YleX ikäväkseni lähti mukaan tähän soittolistajumppaan ja silloin tein päätöksen, joka kantaa edelleen tänäkin päivänä.

Kun Laki Yleisradiosta pitää sisällään seitsemännessä pykälässä aatteen, että Ylen lainmukainen tehtävä on tuottaa kaikelle kansalle materiaalia, ja koen, ettei se minun kohdallani ainakaan toteudu, niin olen jättäytynyt Ylen tarjonnan (ja täten koko televisiotarjonnan) ulkopuolelle.

Mutta se nyt tästä paasaamisesta. Nyt pitää lähteä tekemään töitä, vaikka ulkona paistaakin pilvettömältä taivaalta aurinko ja aamiainen laittaa silmät lupsaamaan.

Valintani on radiossa soineista biiseistä sellainen, jonka muistin pienellä aivojumpalla ja kyseinen kappale vielä miellyttää. Siispä seuraavana meille kaikille pätkähtää Danko Jones – Code Of The Road. Hyvää päivää teille.

Day 16 A song that you used to love but now hate

2011-04-27T09:16:00.000+03:00

Tjänare från Stockholm! Täällä sitä ollaan svea-mamman hoteissa, kansankodin aurinkoisessa pääkaupungissa. Ihan pian on lähdettävä töihin, mutta sitä ennen nopeasti biisi jota ennen ”rakastin” ja nykyään sitten vihaan.

Kyseinen biisi ja albuminsa myös nousivat kaikkialla myyntilistoilla korkealle ilmestyessään ja en toisaalta ihmettele tätä. Väkeviä mutta erikoisia melodioita, äkkiväärää soitantaa ja karismaattinen nokkamies, jonka äänessä on jotain hypnoottista. Tai ei jotain, vaan se vibraatto on niin vahva, että jengi menee koomaan siitä.

Minäkin tämän levyn ostin silloin 2001, olin bändistä intoutunut ekaa levyä kuultuani, eikä riemulla meinannut olla rajaa, kun tämän levyn laitoin soittimeen ja lähti käyntiin. Mikä fiilis se olikaan!

Paria kuukautta myöhemmin olin kuunnellut kyseistä levyä niin paljon (toisin sanoen en kuunnellut mitään muuta levyä ja minulla soi musiikki jo silloin suhteellisen jatkuvasti kotona), että aloin vihata sitä ja koko yhtyettä sen myötä. Sen koommin en ole materiaalinsa pariin palannut, ja tuskinpa enää palaankaan. Tein itselleni Radio Rockit ja voimasoitin materiaalin pilalle.

Hyvät kantajat ja vastaajat, tytöt ja pojat. M. Laineen 16. valinta on System Of A Down ja Toxicity-levyn kuudes indeksiraita, Chop Suey!

Day 15 A song that describes you

2011-04-26T07:52:00.000+03:00

Kappas, tämä homma alkaa olla puolivälissänsä. Tänään valikoidaankin hankalasti. Biisi joka kuvailee minua. Kuvailee kuin oireyhtymää konsanaan? Tätä pähkäillessä, pari erinäistä biisiä tuli mieleeni muita useammin. Tai no, jos nyt ihan tarkkoja ollaan, niin toki Yhtyeen biisit tulivat ensimmäisinä mieleen, mutta koska haluan pitää sen puolen itsestäni yksityisasiana, niin en sitten niitä lähtenyt tähän arpomaan.

Pari ulkopuolisen tekijän kirjoittamaa kappaletta, joiden joko lyyrinen tahi melodinen sisältö pitää sellaista informaatiota itsessään, että siihen kokee samaistuvansa, olivat siis valikoitumassa. Itseinhon hetkillä valinnaksi helpolla muodostuisi Papa Roachin hieno Binge (sanat) (jonka tekstin tosin allekirjoitan osittain välillä) mutta koska nyt en osaa inhota itseäni (olen vasta herännyt enkä juonut kahvia vielä. Miksi en ole juonut kahvia vielä?!?), valitsen toisin.

Pitkään ykkösvaihtoehtonani oli Propagandhin Refusing To Be A Man (sanat) ja se voisi olla sitä oikein hyvin tietenkin edelleenkin kaikessa kantaaottavuudessaan. Toisena vaihtoehtona oli Jon Lajoien Everyday Normal Guy tai oikeastaan enemmän vielä se kakkososa kuvaa minua paremmin, mutta koska kesä on tulossa, niin valitaan nyt sitten yhtä maailman parhaista kesämusiikeista ja mennään sillä.

Miksi tämä biisi sitten kuvaa minua? Päättele itse.

Turbonegro – Blow Me Like The Wind

You think I'm fat
But its an optical illusion
You know I'm hot
It's just my chemical solution

So when you hear my mighty call
You better
Hoist your sails and pray for the gods of wind
To blow us all

So blow me
Blow me like the wind
Blow me
Blow me once again

Tonight I'm feeling tops
On the stairs of evolution
I call the shots
In my genetic revolution

Cause I've been waiting
Waiting night and day
Just something good might blow
Might blow my way

So blow me
Blow me like the wind
Blow me
Blow me once again

If I gave you a turn on
Would you raise my antenna
If i gave you a dime
Would you blow my paradigm
If I gave you my candle
Would it be too hot to handle
If I ran for election
Would you support my erection

So blow me
Blow me like the wind
Blow me
Blow me once again

Day 14 A song that no one would expect you to love

2011-04-25T07:00:00.000+03:00

Eilen oli huikean hieno päivä. Käytiin Kesiksen kanssa kaksipyöräilemässä Porvoossa. Tuo tuli todella tarpeeseen, varsinkin toissapäiväisen terassikauden aloittamisen jälkeen. Se tunne kun tie aukeaa edessä, polkaisee pykälää pienemmän vaihteen sisään ja antaa mennä, on jotain jota ei oikein voi kuvailla.

Tuo pohjustus ei kuulu tämän päivän biisiin mitenkään. Kunhan nyt vain halusin muutaman rivin lisää tekstiä tähän merkintään.

Biisi itsessään on varmaankin monelle yllätys, mutta tavallaan kovinkin selvä valinta. Minulle musiikissa hyvät nostatukset, kerros kerrokselta kasvavat ääniaaltojen määrät, joka toistokierrokselta löytyvä joku uusi juttu, ovat ne asiat, jotka saavat minut kiinnostumaan. Yhdessä genressä jumittaminen on sitä paitsi uskomattoman tylsää, vaikkakin olisi katu-uskottavampaa kuin esim. tämän valinnan julkinen toitottaminen. Koska olen niin väsynyt ja en ole kuunnellut tätä biisiä aikoihin, enkä nyt jaksa edes mitään populÄÄrimusiikin tolaa ihmettelevää tekstiä suoltaa, niin menköön nyt vaikka ihan näin.

Paitsi että vaihdan sittenkin biisin takaisin. Alunperin piti kirjoittaa kyseisen albumin avausraidasta, ja minuuttia ennen kun aloin kirjoittaa, valitsinkin albumin päätösraidan ja se mielessä kirjoitin nuo muutamat rivit. Nyt valitsen sitten kuitenkin tuon alkuperäisen biisi-idean. Teksti päteköön siihen myös.

Hyvää maanantaita toivotan teille tämän tahtiin. Mew – Am I Wry? No

Day 13 A song that is a guilty pleasure

2011-04-24T08:47:00.000+03:00

Kaikkihan varmaankin muistavat Aku Ankan pahassa pinteessä kysymyksen ”rahat vai kolmipyörä?” ääressä. Eilen kysymys muotoutui minulle uusiksi, näin kesän ollessa tuloillaan kohti. Siispä kysymys tuntuu olevan minulle enemmän muotoa ”terassi vai moottoripyörä?” ja eilen valikoin pienessä krapulassani vaihtoehdoista ensimmäisen. Oli huomattavan mukavaa nähdä Pokeritähteä ja muita piiiitkästä aikaa ja tuli tehdyksi myös eräänlainen huomio kesken kaiken.

Ainakin minulle illan pituus on kahdeksan tuntia. Riippumatta aloitusajasta. Eilen mentiin terassille kahdelta ja kymmeneltä olin jo lompsottelemassa kotia kohti, monta rahaa köyhempänä mutta satoja nauruja rikkaampana. Josko tänään pääsisi sitten jo mopoilemaankin taas. Kelin ainakin pitäisi olla kohdallaan.

Sitten päivän valintaan. Ei tästä nyt oikein voi kirjoittaa mitään sellaista hyvää pohjustusta. Minulla on, kuten jo olen aiemmin asian paljastanut riisuutumistaiteilijan tavoin, fiksaatio ja tämä ”guilty pleasure” on tätä osastoa. Pitemmittä puheitta, iki-ihana Hayley Williams ja jotkut muut: Misery Business. Livevideo valikoitui lähinnä virallisen musiikkivideon huonouden ja tämän liven aloittavan rumpalin voimallisen työskentelyn johdosta.

Day 12 A song from a band you hate

2011-04-23T08:22:00.000+03:00

Jesh, tämäpä kivaa. Eilen ryyppäsin aika kovaa mutta tehokkaasti. Ensin kotona (yksin tietty), sitten baarissa (yksin tietty), sitten Nosturissa bändikämpällä ryypättiin ja yli neljän vuoden tauon jälkeen sitä joutuikin yhtäkkisesti huutohommiin. Tämän jälkeen ryypättiin vielä Alakerrassa ja tästä kaikesta kovin voipuneena lähdin himaan joskus puolen yön paikkeilla, hain ison läjän kebabia ja ahdoin sitä itseeni sohvalla kuin David Hasselhoff hampurilaista siinä yhdessä videossa.

Nyt olo on ei-niin-kiva. Onneksi ei ole ketään kelle puhua, koska pelottaa kuinka matalaksi puheääni vetää. Veikkaisin hyvin matalaa. Sellaista Valon Villen Venus Doom-matalaa. En saa nukutuksi kun yskittää niin kovasti ja pää on kipeä yskimisestä. Vaan kylläpä oli uskomattoman kivaa ja tuli välittömästi suurensuuri ikävä bändihommia.

Tähän pääkipuun ja yleiseen krapulaiseen heikkouteen pitäisi nyt sitten vielä valikoida jotain paskaa musiikkia? En oikein haluaisi edes muistella niitä yhtyeitä joita ”vihaan”. Mutta otetaan nyt sitten yksi tähän näin. Tällainen helppo ja transparentti.

Hevi on musiikkityyleistä minulle rakkain. Se on saanut alkunsa rock-musiikista, jonka me kaikki tiedämme syntyneen Elviksen, Chuck Berryn ja muiden vesseleiden lanteilta 1950-luvulla. Metallimusiikki irtaantui rock-musiikista 1960-70-lukujen taitteessa Led Zeppelinin ja Black Sabbathin myötä. Perin vääristynyttä on, että pidän kahta viimeksi mainittua huomattavasti paljon tärkeämpänä osana musiikkihistoriaa, kuin koko äitigenren synnyttäjiä.

Rokettirolli ärsyttää minua kaikkine täysin käsittämättömine laulumaneereineen, torttutukkineen ja muine ulkomusiikillisine juttuineen. Jumitin äsken ainakin minuutiksi tankkaamaan äskeistä lausetta ja pähkäilemään, voiko noin kirjoittaa. Ilmeisesti siinä ei ole virhettä.

Mutta siis, nyt tämän pitkähkön pohjustuksen lyhyt loppu. The Baseballs on mielestäni käsittämätön ilmiö, ja siinä missä Eläkeläiset ja Richard Cheese tekevät coveroinnista hauskaa kuultavaa, tämä Saksan suorastaan kultainen lahja maailmalle saa minut voimaan pahoin.

Ja en varmasti upota videota taaskaan. Kaunis Robbie Williamsin Angels vedetty niin sanotusti paskaksi.

Day 11 A song from your favourite band

2011-04-22T08:04:00.000+03:00

Huomenta, ihmiset. Yhdennentoista päivän (ja tällä kertaa pitkäperjantain) biisivalintaa tekemään. Aluksi olin ihan varma, että kyllähän tässä Toolia tulee valituksi ja valinnanvaikeus lähinnä on sitten vain muutaman todellisen ässäraidan väliltä.

Sitten yhtäkkisesti omaa lähiaikojen musiikkikäyttäytymistäni tarkastellessani, huomasin Toolin pyörineen kovin vähän levylautasella. Voimasoitossa taasen on ollut erittäin paljon kantaa biiseissään ottava, poliittisen punkin ykkösnyrkki Propagandhi.

Entäs sitten pitkän linjan suomalaiset korvakarkkini Stam1na, Mokoma ja YUP? Näitä kaikkiahan idoliseeraan ja olen seurannut uriaan huomattavan pitkään:

YUP:ta vuodesta 1996, Juhannuksen vietosta palatessa, jolloin kuulin ensimmäisen kerran biisinsä Murhaaja soittaa pasuunaa.

Mokomaa aloin seurata Kurimus-levyn tiimoilta, eli vuodesta 2003, vaikka olinkin aiemmin jo materiaaliaan kuullut (ja levyhyllystä löytyy, ihan näin kuriositeettina, ensimmäisen sinkkunsa Valun ensimmäisestä painoksesta yksi kappaletta).

Stam1naa taasen aloin seurata heti riemastuttavan räjähtävästi käynnistyvän debyyttialbuminsa ilmestymisestä, eli vuodesta 2005.

Kaikki edellä mainitut yhtyeet + liuta muita (NoFX, Opeth, HIM, Strapping Young Lad...) ovat aika ajoin tuulisen mäen päällä, korkealla kivellä seisomassa. Kiveen on hakattu teksti: ”M. Laineen suosikkiyhtye” ja tuuli ulvoo korvissansa.

Tänään valikoin kuitenkin ahdistuspäissäni seuraavan biisin. Biisin teksti on mielestäni kovin oivaltavasti kirjoitettu ihmisyydestä ja sen kummallisuudesta. Maynard James Keenan on hyvin hieno mies.

Olkoon siis suosikkiyhtye-kivellä seisomassa Tool ja valintana pitkällisen kaksintaiston jälkeen 10 000 Days -albumin suosikkiraitani Right In Two.

Day 10 A song that makes you fall asleep

2011-04-21T00:16:00.000+03:00

Hei lukija, Miero tässä moi. Tällä kertaa on kyseessä päivä numero 10 ja laulelma tai musiikkinumero joka nukahduttaa.

Jos olet pitemmän aikaa seuraillut tätä turhaa sanahelinää jota suollan, olet varmaankin huomannut minun aika ajoin mainitsevan eskapismistani. Ainakin luulen maininneeni. Olen taipuvainen siihen ja uppoudunkin mitä helpoimmin levyn, kirjan, elokuvan, teatteriesityksen, tahi jonkin muun todellisuutta ainakin hetkeksi korvaavan jutun pariin.

Koska maailma on paha paikka, kylmät ja itsekkäät ihmiset ovat päättämässä asioista, olen ahdistuneempi kuin aikoihin. Arvomaailmamme on muuttumassa hälyyttävästi: muukalaisvihasta on muodostumassa hyve, ihmisten tasa-arvo ja ihmisyyden arvo ylipäänsä on vain loittoneva muisto jossain tuolla takana. Kerskakulutuksella saadaan se oma napa lihotetuksi lähemmäs kasvoja, jotta sitä on helpompi tuijottaa.

Onneksi voin ahdistukseni hetkellä kaivaa erään tietyn levyn hyllystäni, lämmittää kaakaota, asettua joko sänkyyn tai sohvalleni ja antaa tämän kombinaation saatella minut johonkin parempaan ja kauniimpaan, äänimaton syleillä minua kuten juuri sopivaksi virttynyt huopa tekisi ja sulosointujen painaa silmäluomeni hiljalleen kiinni hellästi kuin saattohoitaja potilaalleen viimeistä kertaa tekee.

Koska en osaa valita yhtä biisiä, valitsen nyt kyseisen levyn kaksi ensimmäistä raitaa. Katsokaa nuo videot, hyvät ihmiset, ja huomatkaa se kauneus ja lämpö joka niistä huokuu. Ollapa täällä meidänkin maailmassamme jotain tuollaista.

Valintani siis on yksiselitteisesti tietenkin Sigur Rós ja heidän loistelias levynsä Takk.

Ja koska videot ovat tällä kertaa visuaalisesti niin tärkeitä tässä hommassa, enkä osaa ilmeisesti modata tätä sivustoa niin, että ne näkyisivät ihan kokonaan, laitan vain linkit näkyville. Näin.

Sigur Rós - Glósóli

Sigur Rós - Hoppípolla

Day 09 A song you can dance to

2011-04-20T10:10:00.000+03:00

Oih ja voih. Tämä kauhulla odotettu, meemin ensimmäisestä päivästä alkaen väistämättä lähentynyt verisuinen, pitkin kulmahampain varustettu, ärisevä ja säälimätön hirviö on nyt täällä.

Kuinka itse asiassa määritellään tanssiminen? Wikipedia avaa terminologiaa näin:

”Tanssi viittaa useimmin ihmisen liikkumiseen, tarkoituksena huvitella tai ilmaista jotain tanssilla. (...) Eläimillä tanssi voi olla osa pariutumisrituaalia, mehiläiset ovat tunnettuja tanssistaan, jolla kertovat muille pesän mehiläisille mistä löytyy mettä. Kurkien soidintanssi on erityisen komeaa katsottavaa.

Tanssiksi voidaan myös kutsua esimerkiksi tuulen aikaansaamaa liikettä puiden lehdissä ja muissa kasveissa. Tällöin liikkeestä käytetään tanssi-nimikettä kuvaannollisesti. Tiettyjä musiikkityylejä kutsutaan erityisesti tanssimusiikiksi.

Ihmisten esittämä tanssi voi olla sekä ennakolta määrättyjen askelkuvioiden noudattamista tai täysin improvisoitua liikkumista, usein musiikin tahtiin. (…) Tanssin määritelmään vaikuttavat sosiaaliset, kulttuuriset, esteettiset ja moraaliset määritelmät ja rajat. Tanssina voidaan pitää niin kuviokelluntaa kuin kamppailulajien harrastajien kata-liikesarjoja.

Amerikkalainen antropologi Judith Lynne Hanna määrittelee tanssin olevan "ihmisen käyttäytymistä, joka tanssijan näkökulmasta koostuu merkityksellisistä, harkitusti rytmitetyistä ja kulttuurin muokkaamista sanattomien ruumiinliikkeiden jaksoista, jotka poikkeavat tavallisista liiketoiminnoista siinä, että liikkumiseen on sisäinen ja esteettinen tarve".

En ole koskaan tuntenut sitä sisäistä, tahi sitten varsinkaan esteettistä, tarvetta heilutella hanuriani jonkin musiikin tahtiin. Ellei nyt sitten lasketa tähän mukaan moshaamista. Ja lasketaan oikeastaan vaan. Kyllähän se niin on, että kun musiikki täyttää tietyt parametrit, alkaa allekirjoittaneella pää nykiä tahtiin. Tästä erittäin hyvä esimerkki ja päivän musiikkivalintani onkin seuraava.

Tämän biisin lähtiessä käyntiin (volyymia pitää sitten olla, hei), alkaa tietynlainen linkkuveitsiliike välittömästi keskivartalosta, hartioiden pyrkiessä kontaktiin polvien kanssa. Istuessa ainakin. Tukka avoinna ja katse lattiaan sitten kun heilutte. Säkeistön aikana heilutte rauhallisemmin ja kun kertsi lähtee, tiedätte mitä tehdä.

Kuinka sopivasti onkaan biisi nimetty tämän päivän teeman mukaan. Sara – Tanssiin.

Ja jos moshaamista ei jostain tiukkapipoisesta ja käsittämättömästä syystä lasketa mukaan tanssimisen määreiden sisään, siinä tapauksessa päivän valintani on myös kotimainen biisi. Harva teistä varmaankaan muistaa edes tätä. Biisi valikoituu tematiikan ja sanoituksen huumoriaspektin takia. Teksti ja biisin kommervenkit ne jaksavat edelleen naurattaa. Ja kyllä, minulla on koko tämä pitkäsoitto levyhyllyssäni.

Day 08 A song you know all the words to

2011-04-19T08:58:00.003+03:00

Nuoremmilla elinvuosillani oli elämä kovinkin erilaista. Ja nyt jo sitten lukijoille tiedoksi, tästä ei ole tulossa mitään ”pappa saattohoidossa muistelee”-merkintää. Niin siis, erilaista oli. Ei ollut internetiä ja televisiossa näkyi hyvin rajattu määrä kanavia.

Niinpä siis aikoinaan uuden musiikin löytäminen oli pienoinen tehtävä johon sisältyi kavereiden f-musakerhojäsenyyksiä ja isoveljiä, Suosikin sivuilla olleet Epe´sin katalogit ja hyvin harvinaiset reissut Helsinkiin. Niitä itsellä olevia c-kasetteja (maksoivat paljon ja niitä sai viikkorahoistansa hyvinkin heikosti) arvotti aika hanakasti. ”Tämän päälle en ainakaan äänitä” jne. Koska oma musiikkivalikoima ennen youtubea, spotifyta, groovesharkia ja myspacea oli aika suppea, oppi ”oman musiikin” ulkoa suhteellisen nopeasti *.

Ja vaikka olen tehnyt muistilleni hallaa, ilmeisesti edelleen lähtee maailman parhaan rock-levyn, Appetite For Destructionin, tekstit ulkomuistista, ainakin eilen parin biisin kuuntelu satunnaisesti antoi viitteitä siihen. Toivottavasti elämän ehtoopuolellakin, eli huomenna, lähtee.

Tämänkertainen biisi on paljon tuoreemmassa aivokerroksessa kuin 80-luvun lopun muistot. Biisi valikoitui ihan siitä syystä, että saisin vähän diversiteettiä tähän listaukseen, kaikilla on Gunnarit hallussa joka tapauksessa ja onhan toi biisikin ihan helmi.

Siispä etevää suomalaista postmodernia tekotaidetta, Osasto 11 – Karpo.

* Edit: Puhumattakaan musiikin kulutuskestosta. Kyllä niitä omasta mielestä paskempiakin levyjä kuunteli, josko sieltä jotain hyvää löytyisi kumminkin, verrattuna tähän nykyiseen "10 sekunnin jälkeen joko digitaaliseen roskikseen tai soittolistalle" -jaotteluun. Tuohon aikaan levy-yhtiötkin antoivat yhtyeiden kasvaa ajan myötä, eikä ollut mitenkään harvinaista, että yhtye alkoi breikata läpi vasta kolmannella pitkäsoitollaan, nykyisen "tokan sinkun myytävä kultaa tai ulos"-ajattelumallin sijaan.

Ja menihän tämä nyt kumminkin tähän vanha pappa-kategoriaan sittenkin.

Day 07 A song that reminds you of a certain event

2011-04-18T12:08:00.001+03:00

Tämän päivän musavisan kimppuun kävin rennon varmasti. Mielessäni jo asettelin sanoja siitä, kuinka pidettiin pihafestareita kaverin vanhempien isolla pihalla. Parhaimpina kertoina viitisen kaveribändiä soittamassa kaikkea hiphopista hardcoreen, haki-telineistä kasattu lava, kesäpäivä, yli sata ihmistä ja kaikilla vilpittömän hyvä fiilis.

Biisiksi olisin valikoinut tämän:

Velcra - Test Animals

Mutta yhtäkkiä eilen lentokoneessa istuessa ja tätä pahinta mahdollista vaalitulosta pelätessä, mieleeni pätkähti eräs tietty tapahtuma, jota en vain voi ohittaa. Siispä aikamatkaamme vuoteen 2008 ja tähän merkintään:

http://mierolainen.blogspot.com/2008/06/lyhyit-lauseita.html

Lyhyestä virsi kaunis, joten tässä suosikkikohtani koko keikasta ja muutoinkin eräs Foo Fightersin parhaista biiseistä. Kylmät väreet menivät 86000 ihmisen laulaessa tätä. Ei voi sanoin kuvailla, eikä se videolla toistu tietenkään edes etäisesti sellaisena.

Day 06 A song that reminds you of somewhere

2011-04-17T00:46:00.000+03:00

Nyt joudun hivenen mukailemaan tämän päivän teemaa. Tai sanotaan mieluummin näin, että tulkitsen sanaa somewhere laveasti. En nimeä yhtä paikkaa, vaan useamman, joita kaikkia yhdistää tietty tekijä.

Kesä on ihmisen parasta aikaa ja parasta mitä voi kesässä kokea, ovat tietenkin erinäiset festivaalit. Olen ravannut aikoinani erittäin lukuisilla kinkereillä (ja edelleen olen tavallani järjestävän tahon puitteissa eräässä pienoisfestarissa) ja jotenkin se auringonpaisteen, hyvän musiikin, hyvän fiiliksen, hyvien ihmisten ja kaikkeuden kombinaatio on jotain sellaista, jota kaipaan suurimman osan talvesta.

Valintani osuu tällä haavaa puhtaasti hyvän mielen orkesteriin. Tämä biisi valikoitui saman esittäjän useasta eri vaihtoehdosta ja uskokaa toki, niitä vaihtoehtoja oli hyvin runsain mitoin joista valita. Siispä Provinssirockissa koetun, vähäunisen yön jälkeen vodkabatterylla haetun nousun voimin, Ruisrockin kuuman helteen ja kalliin oluen yhdistelmän, Szigetin aivan uskomattoman hienon fiilisen yhteensulaumana tänään valintani on tämä. Tulevaa kesää on hyvä odottaa tämän tahtiin. Hyvät naiset ja herrat, maailman paras livebändi Flogging Molly ja Factory Girls.

Day 05 A song that reminds you of someone

2011-04-16T00:52:00.000+03:00

Lienee pienen itsetutkiskelun paikka tämän päivän teeman myötä. Koska olen kolmasti asunut avoliitossa, kolme kertaa siinä vakaasti epäonnistunut ja jos vanhaa kansanviisautta (ja kolmea naista) on uskominen, en siihen koskaan ole validi yksilö, on tämä biisi muisto siitä ensimmäisestä yrityksestä.

Joskus vuonna 1999 heilastelin karatekaa ja iloisessa Itä-Helsingissä kuuntelimme tätä biisiä monesti ja vetelimme stemmoja päälle. Nissan Sunny oli vuosimallia 1985 eikä opiskelijaelämässä ollut juurikaan huolen häivää. Kunpa silloinen Miero olisi tiennyt mitä tulevaisuus toisi tullessansa.

Incubus oli mielestäni tämän levyn aikana ehdottomasti parhaimmillaan. Hulluimmat biisitestaukset olivat jo takanapäin mutta radioaaltojen soittolistojen mukainen miellyttämisentarve vielä jossain edessäpäin.

Tässähän voisi vaikka kuinka paljon pienessä nousuhumalassa avautua elämästä, mutta koska se on vain niin saatanan typerää ja noloa, niin antaa olla. Brandon Boydin sanoin:

”So don't let the world bring you down.
Not everyone here is that fucked up and cold.
Remember why you came and while you're alive
experience the warmth before you grow old.”

Vuodelle 1999 ja siitä alkaneelle epäonnistumisien sarjalle, Incubus – The Warmth

Day 04 A song that makes you sad

2011-04-15T08:30:00.000+03:00

Olen melankoliaan taipuvainen ihminen. Täten tämän päivän tehtävä on tavallansa helpohko, mutta aiheutti silti päänvaivaa. Tyytyäkö The Cureen? Mikä kaikista biiseistään olisi malliesimerkki? Yhtäkkiä keksin kuitenkin vastauksen.

Tämä kyseinen biisi saa minut suruisaksi paristakin syystä. Ensinnäkin Jarkko Martikaisen todella hieno ja kuvaava teksti saa kylmät väreet menemään selkäpiitäni pitkin. Toiseksi biisin sävellystyö on onnistunut mollikulussaan. En muista kuka on säveltäjä, enkä ala sitä tietoa nyt itse etsimäänkään, mutta ihan hyvin tehty.

Kyseisen orkeresterin levyjä minulla ei ole yhtään kappaletta, en jotenkin ole innostunut kolmen kitaristin saman junttauksen soittamisesta ja keskitemmosta. Mutta näin yksittäispakattuna tämä toimii ja tälle on paikkansa esim. syyskeleissä.

Tänään valintani on siis Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Elegia.

Day 03 song that makes you happy

2011-04-14T09:45:00.002+03:00

No niin. Biisi joka saa iloiseksi on kyseessä. Tämä biisi saa minut iloiseksi ja hyvälle päälle oikeastaan suhteellisen automaagisesti paristakin syystä:

Ensinnäkin Eddie Van Halenin alkuperäinen riffi on ihan törkeän hyvä. Ensimmäisen kerran kun pieni räkänokkainen M. Laine sen kuuli, ei mikään enää ollut entisellään. Tuo riffi tavallaan määritti sen jonkin asian, mikä edelleenkin toimii minulla jonkin sortin mittarina hyvää biisiä etsiessä. Jos riffi potkaisee yhtä hyvin kuin pieneen poikaan osui vuonna -85 tai -86, niin kyseessä on pakko olla todella hyvä ja pitkäkestoinen biisi.

Toiseksi, minulla on kahtiajakoinen suhde cover-biiseihin: Bändit jotka yrittävät toisintaa alkuperäisen levytetyn version mahdollisimman hyvin, saavat poikkeuksetta mielenkiintoni siirtymään pelkästään baaritiskin tarjontaan.

Yhtyeet taasen jotka osaavat leikkiä alkuperäisellä materiaalilla, tuoda jotain uutta siihen, tai sitten vain tehdä koko hommasta täysin oma juttunsa, saavat minut hykertelemään. Näistä esimerkkeinä Hemma Beast ja Eläkeläiset. Molemmat ovat katsojalle parhaimmillaan pienessä nousussa. Tai jos ei ole nousussa, varsinkin Eläkeläisten viinanhuuruinen hassuttelu saa ihmisen kovinkin nopeasti osallistumaan ja yrittämään virittäytyä samaan tunnelmaan ja promilletilaan kuin lavalla kaatuileva ja vittuileva ryhmä.

Valintani osuu tänään aivan mahtavalle orkesterille ja heidän mahtavalle versiolleen. Toivottavasti video toimii. En pystynyt sitä kokonaan katsomaan, kun ei täällä Saksassa näköjään osata internetiä tehdä. Junia osasivat kyllä lähetellä ihan hulluna.

Siispä olkaatten hyvät, biisi joka minulla oli puhelimessa todella pitkään soittoäänenä: Eläkeläiset - Hump

Day 02 Your least favourite song

2011-04-13T08:26:00.002+03:00

Olen musiikin suhteen ylimielinen ja suhteellisen ärsyttävä ( ja varmasti muutenkin). Kuten kaikki varmaankin ajattelevat, myös minulla on mielestäni maailman paras musiikkimaku. Tässä on vain se luonnollinen poikkeus, että minulla oikeasti on maailman paras musiikkimaku kiistattomasti.

Tätä on tutkittu ja todeksi koettu (tai siis itse olen).

"least favourite song" on hankala poiminta. Biisi josta tykkää vähiten, mutta ei kuitenkaan vihaa sitä? Biisi jota vihaa? Koska olen egosentrisen lisäksi musiikin suhteen kovinkin ehdoton, sellainen joko-tai-jätkä, valintani kertoo suhtautumisesta kokonaiseen musiikkigenreen tällä kertaa.

En usko maailman olevan yhtään huonompi paikka, suorastaan päinvastoin, jos tällä planeetalla ei kuultaisi ikinä yhtään valintani kaltaista biisiä. Ja nyt, suokaa anteeksi, joudun menemään poraamaan korvakäytäviäni ja yrittää estää kuuloaistini syövyttämisen hirvittävällä saasteella tämän enempää:

http://www.youtube.com/watch?v=V5zdwImXOuo

Ja ei, en todellakaan aio upottaa tuota videota tähän blogiini. Kuka nyt kotiinsa paskoo?

Meemi on typerä sana

2011-04-12T15:38:00.004+03:00

... mutta käytetään nyt sitä, kun en parempaakaan tähän hätään keksipeksi. Jo ammoisina aikoina Internetissä alkoi sellainen ennenkuulumaton hullutus, että kolmenkymmenen päivän ajan piti musiikkijuttuja listalle laittaa ja julkaista. Minä tartun tähän haasteeseen nyt, kun olen viikon ainoan vapaapäivän kunniaksi ollut pari tuntia duunissa, pyykännyt, kokannut ja käynyt teettämässä vara-avaimen moottoripyörään.

Itse meemi on kaikille jo varmasti tuttu, mutta näin se menee:

Day 01 Your favourite song
Day 02 Your least favourite song
Day 03 A song that makes you happy
Day 04 A song that makes you sad
Day 05 A song that reminds you of someone
Day 06 A song that reminds you of somewhere
Day 07 A song that reminds you of a certain event
Day 08 A song you know all the words to
Day 09 A song you can dance to
Day 10 A song that makes you fall asleep
Day 11 A song from your favourite band
Day 12 A song from a band you hate
Day 13 A song that is a guilty pleasure
Day 14 A song that no one would expect you to love
Day 15 A song that describes you
Day 16 A song that you used to love but now hate
Day 17 A song that you hear often on the radio
Day 18 A song that you wish you would hear on the radio
Day 19 A song from your favourite album
Day 20 A song that you listen to when you're angry
Day 21 A song that you listen to when you're happy
Day 22 A song that you listen to when you're sad
Day 23 A song that you want to play at your wedding
Day 24 A song that you want to play at your funeral
Day 25 A song that makes you laugh
Day 26 A song that you can play on an instrument
Day 27 A song that you wish you could play
Day 28 A song that makes you feel guilty
Day 29 A song from your childhood
Day 30 Your favourite song at this time last year

Tämä eka on ihan tosi helvetin haasteellinen. Lempibiisi on kovin vaikea nimetä, ja se vaihteleekin tosi usein. Tällä listalla tulee varmasti olemaan paljon Isistä ja Toolia, yhtyeet kahden maailman parhaan levyn takana.

En jää tätä nyt sen enempää silmät sidottuina arpomaan siitä valtavasta parhaiden biisien sammiosta, vaan luotan intuitioon ja tämän hetken parhaan biisin titteli menee Isiksen Panopticonin päätösraidalle.

Grinning Mouths on syytä nauttia pimennetyssä huoneessa, pedillä maaten, poistaen kaikki turhat ärsykkeet. Laita siis luurit päähäsi, jos et omaa hyvää äänentoistoa kodissasi, anna ääniaaltojen hyväillä sinua ja hypnoottisen toiston ja kasvun viedä sinut jonnekin hyvään paikkaan.

En varmasti ihan joka päivä tätä listaushommaa pysty tekemään, mutta pyrin kuitenkin järjestyksen pitämään yllä. Yleisen järjestyksen myös. Ja epäjärj... eiiiiih.

Tienpäällisen jälkilöylyt

2011-04-10T01:03:00.002+03:00

Hei vaan taas kaikki. Edellisessä merkinnässäni jaksoin kehua Itävaltaa, mutta noin puoli tuntia sitten kotiuduttuani, voinen kertoa vähän lisää. Itävallassa on alpit ja kaikkea muutakin siistiä. Se mikä siellä ei ole niin siistiä, ovat vähän omituiset käytännön kuviot.

Ensinnäkin, noita tupakkatuotteita ei myydä perusmarketeissa. Viiniä ja brenkkua myydään kyllä. Savukkeita saa ostaa kauppojen kyljissä olevista automaateista, joihin tarvitaan luonnollisesti joku savukkeenostokortti. Onneksi sieltä täältä löytyy vanhan liiton tupakkakauppoja, joista voi sitten näitä oman riippuvuutensa ylläpitovälineitä poistaa.

Toisekseen, laki onkin aika rankka. Ensimmäisen majoituspaikan kovin löyhä säännöstö olikin vain silmänlumetta ja ilmeisen laitonta muuhun maahan verrattuna. Eipä tarvinnut kaupunkia vaihtaessa sitten enää blaadata sisätiloissa. Tavallaan kovin hyvä kyllä.

Muutoin maa miellytti kovasti. Edellisestä visiitistä olikin kerinnyt kulua ehkäpä 16 vuotta, tai jotain sinnepäin ainakin. Aurinko paistoi jokaisena päivänä, lämpötila oli yli kahdenkymmenen asteen ja työt sujuivat suhteellisen hyvin. Asioita vaikeutti huomattavasti se, että vaikka kuinka sopimuksessa lukevat tietyt parametrit, niitä ei sitten haluttu noudattaa tässä toisessa pisteessä, jossa pysähdyimme. Eihän siitä sitten hyvää jälkeä voinut syntyä, ja pahaa verta oli vähän ilmoilla. Minä nostelin käsiäni ilmaan ja tein minkä pystyin. Onneksi paikallinen ylipomo oli edes suhteellisen tyytyväinen ja mm. maksoi ravintolassa juomien osalta laskumme. Ruoat maksoimme itse, mutta tietoisuus siitä, että lasku kutistui 140€, helpotti kummasti oloa.

Tänään olen siis ollut matkalla 12 tuntia. Bussilla ja parilla lentokoneella olen taittanut matkaa, viettäen lentojen välissä viisi tuntia lentokentällä. Oloni on suhteellisen väsynyt ja pöhöttynyt. Silkka ravintolaruoka, kaikki se tirisevä rasva, pizzat, oluet, pastat yms. ovat saaneet minut jälleen tukevaksi. Pitäisi yrittää syödä enemmän salaatteja tms.

Hivenen haasteelliseksi tämän tekee se, että keskiviikkona mennään taas. En silti aio valittaa, enkä vaihtaisi näitä päiviä pois. Jos tässä maailmassa kerran vain ollaan kerran, on dilemmamaisen pohdinnan aika jossain vaiheessa: Elääkö pitkään, vai elämästä nauttien?

Täältä tien päältä

2011-04-05T16:17:00.005+03:00

Hellurei für alles! Läpileikkaus lähipäiviin menee jotensakin näin:

Lähdettiin kollegan kanssa työreissulle Saksaan viime perjantaina. Lennettiin Lufthansan siivin ja meno oli rauhallista. Väsytti aika hulluna mutta jaksoi sitä kumminkin sitten istua paikallaan.

(Saksalainen lentoyhtiö, saksalaiset tarjonnat)

Saksassa sitten vaihdettiin koneesta toiseen ja koska alkuperäinen lento jotenkin yllättäen olikin myöhässä, tapahtui tuo portilta toiselle meneminen hyvinkin reipasta marssia. Käsimatkatavarana mukana kun on pari läppäriä, piuhoja, pari kansiota, cd-levyjä ja mitälie muuta duunikamaa, olin tyytyväinen ettei tarvinnut mennä uudelleen sitä rasittavaa turvatarkastushässäkkää läpi. Potkurikoneella matkattiin Saksan sisäinen lento ja väsytti edelleen. Jaksoi silti istua.

(Pienempi kone, pienemmät tarjonnat)

Stuttgartista matkattiin junalla vielä pikkukaupunkiin, jossa oli töitä tehtäväksi. Hotelli oli ihan ok-tasoinen, pieni perhehotelli tms. Itse työosuudet hoidettiin melkoisen rutinoituneesti, tosin kädet alkoivat kovasti hiota surullisenkuuluisan blue screenin ilmestyessä toistuvasti toisen illan aikana.

Maanantaina lähdettiin junalla kohti Itävaltaa ja koko päivä menikin junassa. Kumma homma, ettei kiskokoneesta löydy ns. atk-paikkoja mutta baari löytyy. Tekemisen meininki sitten löytyi sitä kautta.

Majoitus täällä on aika paskaa. Koska ihmiset jaetaan kahteen kastiin, on majoituskin sen mukainen. Näkyvät tekijät saavat asustaa neljän tähden hyvässä hotellissa, ja me taka-alan toteuttajat sitten lojumme tällaisessa vessattomassa kurkkupurkin kokoisessa tilassa jossain teollisuusalueella. Läheltä ei löydy yhtään kauppaa tai mitään. Kynsiä syödessä.

Onneksi Itävallassa on suhteellisen vapaa meininki tupakoimisen suhteen, ettei tarvitse lähteä aina jonnekin sadan kilometrin päähän röökille, kuten esim. tuolla Saksassa piti. Paitsi tietty junassa ei saa polttaa eikä juna-asemilla. Ei edes niillä joilla pysähdytään kahdeksi minuutiksi. Ei ainakaan kauheasti ystävystytty konnareiden kanssa.

Nyt siis raportoin täältä Tonavan varrelta, omasta huoneestani ja kohta puoliin täytyy lähteä työpisteelle 50 askeleen päähän tarkastamaan tilanne ja etsimään pyykinpesumahdollisuutta. Saksalainen muta on kovin sotkevaa, kun löytäessään "hyvän oikoreitin" läheiseen Lidliin, vahingossa sitten valuukin kyljellään yösateen kostuttaman rinteen alas, tiputtaa hotellinhuoneen avaimen puolessa välissä rinnettä taskustaan ja kiirekin olisi ilman turhaa vaatteidenvaihtoepisodia. Olen todistettavasti maanläheinen. Ainakin osalta vaatetuksestani.

Umlaut

2011-03-31T21:50:00.001+03:00

On jotensakin suhteellisen pypäristä, että ihmisen elossaolemisaikaan kuuluu tiettyjä aikakausia. Tänään ajattelin narsismissani tarkastella sitä itselleni tällä hetkellä lähintä mahdollista, eli sairastamista.

Pari päivää sitten alkoi äkillinen kurkkukipu riivata ja olo heikkeni muutoinkin. Eilen oli olo astetta kurjempi mutta työpaikalla oli oltava ja työtehtäviä hoidettava. Kesken päivän päätin kuitenkin luovuttaa ja lähdin kotiin. Parantaakseni itseäni, join Finrexiniä ja sen oltua ilmeisen vähäpätöinen tilaani, oli otettava suuremmat aseet käyttöön.

Nautin pari keskiolutta ja sen jälkeen lähdin tsekkaamaan shamaania. Jos vaikka apu löytyisi. Siispä tajuntaani uhmaten kävelin Kaapelitehtaalle katsomaan Devin Townsendin keikkaa. Ennen varsinaista keikkaa yleisöä ns. lämmitteli omituinen ryhmä Norjasta, Shining. En ollutkaan aikoihin nähnyt kosketinsoittimen olevan niin vahvasti lyömäsoitin kuin heidän performanssissaan. Shiningin aikana oleskelimme olutkarsinassa Pokeritähden kanssa ja näimme siellä yhtäkkiä neljä tuttua vuosien varrelta, mm. Yhtyeen kitaristin. Edellisen kerran ollaan nähty joskus kaksi-kolme vuotta sitten.

Ihan järjettömät hinnat jälleen kerran. Puolen litran tölkkibisse (tästä iso plussa) maksoi KAHDEN EURON pantin kanssa yhteensä 7,50€. Huh huh. Muutama niitä oli kumminkin pakko horia, yksi burana johonkin väliin ja vodkashotilla sitten lopulta tuli tauti taltutetuksi. Eiliseksi illaksi.

Devinin keikka oli aivan uskomaton. En ole varmaankaan koskaan nähnyt yhtä hyvää keikkaa missään ja Flogging Mollylla on kovat paikat elokuussa päästäkseen jälleen Maailman Parhaaksi Livebändiksi. Devin on huomattavan hyvällä päällä, eikä laisinkaan enää maaninen, eläessään nykyään päihdevapaasti. Vieraileva laululintunen Anneke oli aivan yhtä kuuma ja hyvä kuin muistinkin ja parin tunnin keikka meni kuin siivillä.

Tänään olo on ollut kuumeinen ja kurkussa asustaa se tunnettu kaktus. Piti kumminkin käydä kylillä ostamassa duuniläppärille neopreenikortsu, hoitamassa em. Flogging Mollyn keikalle lippu ja ahtamassa erittäin hyvä hamppari huiviinsa. Suosittelen kaikille Morrison´sia, jos tänne pääkaupunkiin satutte kyläilemään.

Nyt pitäisi laittautua nukkumaan ja huomenna lähteä. Kamat on pakattu ja M. Laine jotenkin ihan väsy. Aamusta sitten ihmettelemään noita umlautteja ja äs-see-hoo-päätteitä, kylmää ja kalskahtelevaa kieltä ja toivottavasti lämpimämpää ilmastoa.

Tschüss!

For A Pessimist, I´m Pretty Optimistic

2011-03-26T12:36:00.002+02:00

Mitähän minulle oikein on tapahtumassa? Olen aina ollut kovin fiksoitunut naislaulajavetoiseen rokettirolliin ja varsinkin siihen tyylisuuntaan, jossa laulajatar vie ilmaisunsa ns. ääripäitä kohti. Koko homma lienee saaneen alkunsa Sandra Nasicista ja Skinistä, silloin back in the days ysärillä, kun elo oli huoletonta eikä tulevaisuus ollut vielä enemmän uhka kuin mahdollisuus. Suurimpia suosikkejani ja pitkän linjan päiväunieni kohteita ovat mm. jumalainen (jumalatarmainen?) Angela Gossow (videota tositoimissa), Otep (Vidiou) ja uusimpana uutuutena Krysta Cameron (kuvallinen näyte).

Raskaamman musiikin kuluttajana nämä ovat luonnostaan itsestäänselvyyksiä, eivätkä tavallaan edes siten erityisemmin erikseen mainitsemisen arvoisia. Siis kun ovat niin itsestäänselvyyksiä.

Tämän pohjustuksen myötä pääsemme itse asiaan: Asunnossani soi Paramore. On soinut jo puolentoista levyn verran ja rukka(s)mainen skribenttinnne istuu sohvassa ja nyökyttelee päätään musiikin tahtiin ja hyräilee stemmoja päälle. Huoh. Ehkä se on sitten tämä kevät ja auringonpaiste jotka laittavat dopamiinia erittymään elimistöön. Täytyy varmaankin seuraavaksi ostaa mustat verhot ja kuunnella jotain hirvittävän ahdistavaa musiikkia ja katsoa, että saisiko sitä mielialan laskemaan jotenkin.

Drew bläk medal seitan!

Mitäs muuta uutta? Olen innostunut Daniil Harmsista ja hänen kirjallisesta tuotannostaan. Jotenkin huomaan kirjoittaneeni itse joskus vähän samalla tavalla, hyljäten logiikan ja kieliopin. Se ei ole laisinkaan huono asia mielestäni. Jotenkin ei nyt tunnu olevan mitään järjellistä kerrottavaa, mutta tarve tappaa aikaa tyydyttyy tällä näppäimistön fingerbangaamisella.

Nyt kumminkin on aika lopettaa tämä merkintä, laittaa astetta säädyllisempi vaatekerta ylleen ja mennä parvekkeelle katsomaan ulkoilmaa silmästä silmään. Ja kokeilla, josko krapula ilmoittaisi itsestään.

(Otsikko luonnollisesti nyt sitä Paramorea)

Maitoa ja laavaa

2011-03-19T19:53:00.003+02:00

Olen tänään sanonut kaksi lausetta ääneen: "Yksi sininen Chesterfield, kiitos." ja maksettuani lähikaupassa, myyjän antaessa korttini takaisin: "Kiitos."

Olen koko päivän kuunnellut vaikeita rytmejä ja juonut paljon maitoa, vaikkei pitäisi. Eilen lankomies saapui luokseni kylään. Joimme yllättäen kaljaa.

Tänään olen ollut erinomaisen ahdistunut maailmasta ja sen huomaa. Yritin kirjoittaa rivejä ja niistä tulikin sitten aika ikäviä. Yhtyeelle olisin voinut näitä yrittää, mutta olemme kuolleita, joten jaan ne nyt kanssanne. On siellä pari hyvää ideaa seassa. Poimi populaarikulttuuriviittaukset.

Uutisia maailman tolasta
kasvavia maailmanlopun tiloja
Viimeinen atlantis ja Sarasvatin hiekkaa
pian enemmän totta kuin uskoisikaan

plutoniumia enemmän kuin 74 vapaana
Pripyatilla ei ollutkaan painoarvoa
tuli palaa suljetussa ilmatilassa
taivaankansi täynnä rautaisia lintuja

Mannerlaatat vaihtavat paikkaa
maapallo muuttaa muotoaan
tulva-aallot osoittavat mahtiaan
valtamerilaivat asuttavat sisämaan

tulivuoret syytävät magmaa ja tuhkaa
infrastruktuuri korttitalon lailla romahtaa
vain pari asiaa on ja pysyy
piittaamattomuus ja itsekkyys

Lähden käymään baarissa moikkaamaan tuttua baarimikkoa. Kiitoshei.

Ikkunapaikka

2011-03-18T12:20:00.002+02:00

Aurinko paistaa verhojen lävitse. Asan välillä suhteellisen kryptinen ja tajunnanvirtamainen flow telmii auringonvalon paljastamien pölyhiukkasten kanssa. Jalat sohvapöydällä, läppäri sylissä. Tässä on hyvä olla, vaikkakin takaraivossa jyskyttää ajatus siitä, että on pakko lähteä ja tehdä jotain. Ei tällaista vapaapäivää ole soveliasta viettää neljän seinän sisällä.

Uskollinen deittiseurani Neiti Carlsberg huhuilee minua keittiöstä. En vastaa juuta enkä jaata. Jos olisin fiksu, menisin ihailemaan moottoripyörääni ja samalla kaivaisin akkunsa ulos ja lataukseen. Vaan enpä taida jaksaa tänään. Todennäköisimmin olen vielä muutaman tunnin kuluttua tässä sohvalla, edelleen tekemättä mitään.

Nousen ylös ja tsemppaan niiden viimeisten tekemättömien töiden suhteen. Huonekaluhuopatarroja kaiuttimien alle, vasara kaapista ja taulukoukkuja seinille. Valinnanvaikeus pyörittää päätäni. Missä on minkäkin ideaalisin koti, sijoituspiste pitkäksi aikaa? Voisin tietenkin tässä välissä aakkostaa kirjahyllyni loppuun. En sittenkään. Jos joisinkin kahvia ja olisin harkitsevinani.

En ole ilmeisesti kauhean hyvä näissä vapaapäivissä. Varsinkaan niissä, jotka eivät muodostu krapulasta ja roskaruoasta. Jotenkin tuntuu ihan oudolle. Ei siis krapulattomuuden takia, vaan ihan kuin jotain... olisi... tapaht...umas...sa... en nyt... saa... kiin... suddenly I find myself thinking in English. Whatta hell is going on?

This is really getting out of hand at this very moment. It´s like watching a movie about my lazy life and the lead character being very poorly dubbed. And for this obvious reason the audience will not find the small, yet quite intriguing points of interest from any of this. The Jury will give their score and it´s not a pleasant amount of points.

Men vad helvete? Jag tänker nu på svenska? Det här är inte möjligt. Jag...måste...stoppa...

(Överskrift: Asa)

And Now For Something Completely Different

2011-03-13T18:59:00.002+02:00

Moikka kaikki. Koska viime viikko oli jännittävä ja jälleen kerran vahvasti marinoitu, päätin kirjoittaa blogimerkinnän hivenen eri tavalla. Tässä siis samaan aikaan väritetty että mustavalkoistettu ja pelkistetty merkintä eilisestä. Ei tällä ole mitään tekemistä kuluneen viikon kanssa, että sikäli tämän blogimerkinnän toisen lauseen alku on suhteellisen irrelevantti tulevaan tekstipätkään mukautettuna.

Autot huristelevat kadulla, jossain tuolla alapuolella
Ovet paukkuvat, askeleet kaikuvat,
kerrostalojen seinistä kertautuneina raikuvat.

Aika vääristyy, purukumimaisena nauhana venyy
kietoutuu etusormen ympärille, hampaisiin se katkee
Sen palat yritän jakaa ystäville, kalenteri digiliitoksistaan ratkee

Duunikuvia ja Unicumia

Kotibileet ja ihmisten molemmat puolet
suuntaa ottaes pyörii pääkompassin nuolet
rommishottei ja venäläistä kuohuvaa
olutta, drinkkei, kävely: huojuvaa

raitiokiskoja ja mustaa jäätä
baarivalintoja, houkutteluja ja omaa päätä
piripintaiset tuopit ja huudetut jutut
kiiltävät huulet ja puetut nutut

tyhjiä puistoja ja pimeitä katuja
avaimia taskusta, kolikoita maasta
hissin valonkajo käy majakasta
ylösnousemus, ovi kii selän takana

turvasatamassa typerää virnettä
illan aikana ei kai montaa virhettä
lasittuneet silmät, kertautuvat toistot
rasittuneet maksat, pyyhkiytyvät muistot

Unikuvia ei Unicumia.

Ralph Wiggum

2011-03-05T00:39:00.002+02:00

Huooooh. Kyllähän te tiedätte kuinka hankalaa ja riskialtista on doupata ja dokata samaan yhteyteen. Tässä kun nyt olen suhteellisen naamat himassa, olen jälleen sen peruskysymyksen äärellä.

Ei, en puhu nyt mistään jyvien vetämisestä skumpalla alas, tai muusta vastaavasta toiminnasta. Nyt uidaan perusasioiden matalahkoissa mutta tummissa vesissä. Kun dokaa kovalla kädellä, sellaisella jolla pokeripöydässä heittäisi koviakin panoksia sisään, on suhteellisen vaikeata arvioida omaa kuntoaan versus kemikaalien yhteysvaikutus.

Foxtrot Unicorn Charlie Kilo.

Juuri nyt, poikkeuksellisesti, en halaja kokevani lempeätä, todennäköisesti spiraalimaista, lopullisen turruttavaa lähtöporttien läpimenoa kuten Heath Ledger teki. Tässä siis painin suuren tatamin reunoja välttäen ja sitäkin suurempien kehätuomarien silmien alla. Ottaako riski vai ei? Jos otan, en välttämättä herää enää koskaan. Jos en ota, en ehkä nuku ennen kevään tärkeintä päivää. Ei ole helppoa.

Oliko tässä merkinnässä yhtään mitään järkeä? Mielestäni ei. Kunhan nyt kirjoitin sen. Ole sitten se parempi ihminen ja kirjoita vaikka joku kirja. Vaikka Seitsemän veljestä.

Meidän tasavalta

2011-02-27T10:51:00.002+02:00

Televisiovapaan elämän kuluttajana on välillä suorastaan vaikeata pysyä mukana kaikenlaisissa hullutuksissa ja muotijutuissa. Ainakin Facebookin mukaan ilmeisesti uusimpia hokemia ovat jotain meininki on let´s go ja saletisti natsaa. Suokaa kirjoittajalle nyt anteeksi seuraavan kappaleen voimasanaisuus ja ylimielisyys.

Miten vitun idioottimaista on hokea noita saatanan älyvapaita one-linereita? Näkee vähän saatanan hyvin, ettei oo peruskoulun jälkeen paljoa opinahjon penkkiä kulutettu. Sylettää aivan perkeleesti tollainen toiminta. Vittu, keksikää ite edes omat läppänne.

Ihan oikeasti, eikös me nyt jo päästäisi näistä mattinykäsmaisista ja fintelligensilta lainatuista jutuista eroon? Tietenkin julkisuushakuisilla hahmoilla on hyvä olla oma slogan, jokin joka jossain nähtynä tai kuultuna assosioi suoraan kyseiseen hahmoon, mutta niiden sloganien käyttö sosiaalisessa mediassa tuskin on tapa viestittää olevansa perillä päivän kuumimmista jutuista.

Jos toisaalta maamme lepää sellaisessa tolassa, että parhaan prime timen voi käyttää näyttämällä kyykyssä olevaa miestä kimittämässä, ei liene hätää josta pitäisi huolta kantaa. Vai mitähän mieltä Hursti on?

Ja ei, en tarkoita, että viihde on pahasta ja tarpeetonta. Kyllä viihteellä todellakin on tehtävänsä. Ainakin minä eskapistina tarvitsen nykyisin yhä enemmän ja enemmän viihdettä. Ei tarvitse kuin katsoa oikeistopopulismin kovaa nousua tässä 20-30-luvun Saksaa lähestyvässä Suomessa, ja alkaa ahdistaa niin paljon, että on saatava muuta ajateltavaa. Ehkä valtaosa tuijottaa taulutelkkareistaan näitä uusia kummeleita ja pulttiboiseja ja hakevat mielenrauhansa sitä kautta. Minä olen valinnut panimotoiminnan ja elävän kulttuurin tukemisen.

Ei näköjään kannattaisi kevyessä krapulassa kuunnella uutta Palefacea. Tuli heti kantaaottava olo ja sitä nokitin vielä kuuntelemalla 70-80-lukujen Palea, Irwin Goodmania aika reilusti.

Koska olen herännyt jo seitsemän tietämillä, alkaa nälkä olla kovaa luokkaa. Varsinkin kun en eilen syönyt käytännössä oikeastaan yhtään mitään ja itseäni kiusatakseni luin netistä kaikkia ruokajuttuja. Nyt tarkoituksena olisi tehdä perinteinen jauhelihakastike, antaen sen muhia vähintään pari tuntia tosin. Jotta nälkä kasvaisi infernaalisiin mittoihin ja siinä vaiheessa ruoan maulla ei enää liene mitään väliä. Näin kaikkoaa suorituspaineet.

(otsikko Irwin Goodmania)

Rapture

2011-02-26T14:42:00.002+02:00

Huh huh, jengi! Jopas oli veikeätä. Palasin eilen niin sanotusti bisnekseen takaisin, eli toisin sanoen, olin treffeillä. Koko kuvio meni jotakuinkin näin:

Eilen päivällä seuralaiseni ilmoitteli minulle olemassaolostaan ja kyseli iltani suunnitelmia. Sanoin olevani päättämättömyyden vallassa, ja hivenen epävarma myöskin seuraavan päivän työkuvioista ja -velvollisuuksista mm. läsnäolopakon suhteen. Lupasin avata asioiden selkiytyessä jonkin sortin keskustelukanavan.

Töistä päästessäni sovimme tapaavamme Loosessa, tuossa punaseinäisessä palasessa taivasta. Menin tuohon rokkipönöttäjien ja trenditietoisten popparien tukikohtaan ja kuin sattumalta kohtasimme tiskillä. Menimme pöytään ja aloimme viettää laatuisaa aikaa yhdessä. Treffiseurani pienen tovin kuluttua kertoi hänellä olevan kaksoissiskon, ja kysyi, voisiko hän mahdollisesti liittyä seuraamme. Kiiltävin silmin nyökyttelin kiivaasti ja yritin olla kuolaamatta julkisissa tiloissa.

Siskonsa saapui pöytäämme ja olimme heti kuin vanhat tutut. Bondasimme vahvasti ja olin välittömästi kovinkin viehättynyt tästä seurasta. Kuitenkin vähitellen minulle alkoi valjeta salakavala juoni tämän kaiken hurmoksen takana. Tyttöjen sukulaisia virtasi paikalle tipoittain ja aloin olla hivenen sekaisin kaikesta tästä. Volyymi alkoi nousta ravintolassa, naurunremahdukset täyttivät ilmatilaa kuin syöksyhävittäjät, pulssi kohosi promillelukeman mukana. Sain huomiota kovasti ja jossain vaiheessa tajusin tilanteen alkavan olla hallintani ulottumattomissa. Niinpä oli pakko jättää vastahakoiset hyvästit seurueelle ja lähteä horjahtelemaan kotia kohti. Saatoin vähän kaatua matkalla. Näin ainakin muistelen.

Kiitos vain treffeistä, neiti Carlsberg. Olet petollinen nainen.

I´m pale Impaler

2011-02-23T08:03:00.002+02:00

”Työ vapauttaa” sanoivat 40-luvun germaanit herrasrotuun uskovat. Kuten koko ideologiansa, myös tuo eräänkin puolalaisen kaupungin liepeillä olleen leiripaikan portinpäällinen oli väärässä. Ei tämä mitään vapauta. Rahat eivät riitä, vapaa-aikaa ei ole, mutta silti sitä vaan kummasti täällä jaksaa notkua päivästä toiseen.

Uusina asioina olen päässyt, hyvin vähäisesti mutta kuitenkin, ProToolsin kanssa tekemään töitä. Jos tekisin urakkapalkalla, menisi varmasti bouncessa hermot.

Tällä hetkellä suuntaan katseeni kovasti kevääseen ja tuleviin työreissuihin. Pitäisi firman piikkiin lähteä visiteeraamaan Saksaan, Itävaltaan ja Ruotsiin nyt ainakin. Reissupäiviä pukkaa nopealla matematiikalla arveltuna parisenkymmentä muutamaan osioon jaettuna. Ei paha oikeastaan. Saa nauttia ensiksi allergiaoireet Keski-Euroopassa ja sitten vielä heti perään kotoisissa maisemissa. Kaksi yhden hinnalla. Tietenkin joku yltiöpositiivinen luontodiggari vääntäisi tästäkin jotain positiivista, kuten ”näkee kevään tulon, silmujen puhkeamisen, lehmien laitumille siirtymisen, kuulee lintujen laulun...”

Minä näen hotellihuoneet, aulabaarit, työpisteet, joukkoliikennevälineet, kuulen hälinöitä, hölinöitä ja varmastikin tinnitusta. Nyt kun tarkemmin asiaa ajattelee, odotankin tätä oikeastaan valtavalla innolla. Venäjän matkalta feidasin itseni pois, vedoten kotiutumiseen samana aamuna edelliseltä reissulta ja firmakin päätti olla ketku ja maksamatta päivärahoja itänaapurista. Ei se yksi lämmin ateria päivässä oikein ole riittävä setti korvaamaan kustannuksia yhdessä maailman kalleimmassa kaupungissa.

Mitäs muuta? Kemikaalit pitävät unessa öisin, näen tosi pitkästä aikaa unia ja tukka onkin aivan solmussa aamuisin. Löytyihän se huono puoli tästäkin. Seuraava lytättävä aihe!

Comfort

2011-02-12T22:01:00.002+02:00

Löysin sohvaltani pienen kiven. Kivi oli saapunut sijaintiinsa joko lahkeeni mukana, tai sitten olin sen siihen virtsannut humalapäissäni. Otin kiven käteeni ja leikkisästi heittelin sitä ilmaan. Meistä tuli hyvät ystävät nopeasti. Yhteisen leikkimme säännöt olivat molemmille selvät, eikä niistä tarvinnut alkaa taittamaan peistä, tahi muutakaan pitkiötä.

Kuuntelin Cyclamenia samalla ja vietin iltaa. Jotten vaikuttaisi niin kovin yksinäiselle, nimesin juhlani tupareiksi. Osallistujina olivat jo aiemmin mainitut minä ja kivi. Join kaljaa, kivi ei ottanut mitään. Katsoimme YUP:n dvd:tä istuen sohvalla vierekkäin. Yllättäen ottosiskoni soitti ja tovia myöhemmin tuli käymään. Rupattelimme ehkäpä tunnin ja hymysimme. Annoin vara-avaimeni hänelle ja sovimme näkevämme pian uudestaan. Emme tietenkään näe, mutta small talkia, kato.

Tämän enempää en voi illasta kirjoittaa menneessä muodossa, sillä tässä kohtaa astuu esiin preesens. Siispä nyt istun sohvallani, kivi on kadonnut ja juon kaljaa. Seuraavaksi menen alati kiristyvän pakkasen armoille tupakoimaan ja sitten katson Nosturissa soittavan Napalm Deathin dvd:tä, tilisaldon estäessä osallistumisen itse keikalle. Etätukea, kato. Ehkä myöhemmin menen käymään jossain baarissa ja juon keikkalipun summan ylittävällä määrällä kaljaa.

Yksinäisyys iskee kuin miljoona volttia.

Yhyy yhyy. Be a man, fucker.

Chemical Brother

2011-02-10T12:54:00.002+02:00

Olen lähiaikoina tempoillut alati suurenevien uniongelmien kanssa. Olen kuin vahtikoira: nukun äärimmäisen kevyttä unta, heräilen öisin helpolla ja valvoskelen vailla näkyvää syytä.

Nyt sitten ilmeisesti tuli raja vastaan. Maanantaina eräs työkaveri tuli minua vastaan ja kysyi:

”Onko kaikki kunnossa?”

”On kai *haukotus*, kuinka niin?” (Huomaa kysymykseen vastaaminen kysymyksellä. Epäkohteliasta.)

”Sä näytät ihan ruumiilta.”

Oli tultava johtopäätökseen, että kaikki ei todellakaan ole hyvin, jos ihminen jota näen satunnaisesti, uskaltaa sanoa huolestumisensa julki noinkin voimakasta vertausta käyttäen. Siispä lääkäriaikaa varaamaan. Sain ajan vasta keskiviikolle, mutta tiesin avun olevan lähellä. En kumminkaan jäänyt sitä odottamaan, vaan etsiskelin varastoistani sopivaa troppia, ja sen löytyessä, liipaisin tabletin huiviin ilta-aikaan ja nukuin yli yhdeksän tuntia puhdasta, kemiallista unta.

Se tuli todella tarpeeseen.

Eilen sain vihdoin reseptin pariksi kuukaudeksi ja asian tolaa ei liene kieltäminen. M. Laine rouskuttaa taas tabletteja ja jaksaa niiden voimin. Toisaalta lienee parempi jaksaa niiden voimin, kuin olla jaksamatta ilman. Keväästä tulee näillä näkymin aika kiireinen työrintamalla ja venymistä tarvitaan.

Oikein mitään muuta ei olekaan sitten tapahtunut. Eilen innostuin ihan ex tempore juomaan alkoholia ja sen kärsimyksistä vastaan nyt itse itselleni. Innostuin eilen ideasta lähteä kesällä New Yorkiin ja aloin sitä vähän hahmotellakin. Taitaa jäädä väliin. Ei ole rahaa ja moottoripyöräilläkin pitää.

Ah, nyt onkin muuten lähdettävä apteekkiin noutamaan pillereitä ja sen jälkeen sitten töihin. Odotan kovasti jo myöhäistä iltaa ja sitä, että saan painaa pään tyynyyn, lukea kirjaa ja herätä aamulla lukuvalo päällä, riittävien unikilometrien päässä.

Virkeänä.

NYT EI SOI MITÄÄN!?!?!?

2011-02-06T21:36:00.003+02:00

Olipas lähellä, että oisin jaksanut kirjoittaa merkinnän. Olin jo aloittamassa sitä, mutta sitten päädyin lopputulokseen, etten jaksakaan. Että en nyt sitten kirjoita merkintää jossa hehkuttelen uutta bändilöydöstä Iwrestledabearonce, kerron valhettelevin sanakääntein eilisestä illasta (en nimittäin juurikaan muista detskuja) ja tämän päivän arkielämäisestä tapahtumattomuudesta.

Lähinnä syy tähän kertomattomuuteen ja jaksamattomuuteen on se, että en muista ystäväni koodinimeä. Kutsutaan häntä siis tästä lähtien Pokeritähdeksi. Nyt alkaa olla pykälää vähemmän syitä olla kertomatta lähipäivien kuvioista, mutta koska en oikeasti jaksa nyt naputella tätä näppistä, niin olkoon. Miten sinun viikonloppusi meni? Joitko sinäkin viinaa keskustan rokkibaarissa ja löysit seuraavana päivänä taskusta omituisella summalla olevan kuitin, josta ei ole mitään muistikuvaa?

Walk All Over

2011-02-03T22:07:00.002+02:00

No moi kaikki. Olen tässä lähipäivinä miettinyt oman elämäni kuriositeetteja ja uusia juttuja. Sen enempää avaamatta asioita, olen löytänyt uusia kiinnostuksen kohteita (Kinkku) männäaikoina ja jollain tapaa äsken osasin ynnätä oman elämäni seuraavaan biisiin. Sanoituksissa on jotain sellaista, jota en nyt osaa eritellä sen enempää, mutta asioita joita huomaan tekeväni itselleni yhä uudestaan ja uudestaan.

Ehkä elämä olisi liian helppoa muuten. Mutta nyt siis biisiin, joka pärähti soimaan soittimessani aamulla matkalla töihin. En ollut muistanutkaan koko raidan olemassaoloa ja sitäkin suuremmasti se sitten iski. Kuuntele tekstiä.

Monsteriser – Walk All Over

Vielä teksti matkaan mukaan

Huomenna on tämän viikon toiseksiviimeinen työpäivä ja iltasuunnitelmat ovat menneet tähän mennessä jokaisen illan osalta uusiksi. En siis laita juurikaan painoarvoa loppusuunnitelmien kohdalle. Elämme muutoksen keskessä, ilmeisesti.

Pumppaa hillo ylös.

2011-02-01T08:50:00.003+02:00

Kahvia, pakastimesta otettuja äidin tekemiä karjalanpiirakoita, punkia. Siinäpä aamupala mestareiden. Työasiat laittavat vähän stressaamaan, joten olen kompensoinut asiaa ottamalla joka illalle näköjään myös aktiviteettia.

Tänään pitäisi nähdä ottosiskoni ensimmäistä kertaa sitten elokuun(?), huomenna oli jotain mitä en nyt edes muista, torstaina tulevaisuuden musajuttuihin liittyvä tapaaminen, perjantai-ilta töissä, lauantaina joko töissä tai mp-messuilla. Autokin pitäisi hakea kuulemma huollosta.

Milloin saan olla kännissä? Oikeastaan haluaisin olla vaikka aamusta iltaan, kuunnella musiikkia kuuloatuhoavalla volyymilla, olla maailman parhaalla keikalla, tuntea elävänsä edes vähän. Tämän asemesta istun sohvalla, kuuntelen naapuriystävällisellä voimakkuudella, ahdistun ja täällä kotonakin näyttää lentävän kärpänen. Motherfuck.

Sanovat, että kirjoittaminen auttaa. Sanovat väärin. Ei tunnu yhtään paremmalle. Väsyttää vieläkin. Jotenkin tuntuu sille, että NoFX jo vuonna 1992 kiteyttivät tämän kaiken kappaleellaan ”The Longest Line”

Youtube

Sanat

Näihin tunnelmiin on hyvä jättää hyvästit, arvon lukijat. Lähden töihin.

Delta Dawn

2011-01-30T22:28:00.001+02:00

Tänään muutto sai tältä osin loppunsa. Vanhan asunnon avaimet luovutettiin ja kaksi autoa kurvaili omiin suuntiinsa. Minä vein omani suoraan huoltoon ja käväisin äitini patojen äärellä pyörähtämässä. Sen jälkeen palelin bussipysäkillä 72 minuuttia, yhden bussivuoron yllättäen ilmestymättömyydellään.

Nyt, puolitoista tuntia myöhemmin, kotona on vähitellen lämmennyt olo. Me First & The Gimme Gimmes soi ja ainoa keskiolueni pitää minulle seuraa. Pyykkikone tekee työtään ja ovien yläosat, ne ylimmät kapeat osat, mitä sitten ovatkaan nimeltään, on käyty rätillä huolellisesti läpi, jotta saan lakanat kuivumaan.

Haluaisin lomalle. Tuntuu sille, että olen antanut itsestäni aivan kaiken ja enemmänkin lähiviikkoina. Päivät ovat olleet pitkiä ja täynnä fyysisiä ponnisteluja. Minun tarvitsisi saada viettää edes muutama päivä ihan vain laid back jossain kivassa paikassa. Vaikka aurinkoisessa ja lämpimässä. Näin ei tule kumminkaan käymään, ellen sitten yhtäkkisesti saa jostain mieletöntä läjää rahaa.

Huomenna taas heti aamusta työhön puurtamaan ja pinnistelemään. Toivottavasti saan nukuttua ensi yönä mojovasti. Lähiaikoina olen jälleen alkanut nukkumaan pätkittäisiä unia, kuulemma se näkyy myös ulospäin.

Eilen olin parin kaverini kolmekymppisillä pyörähtämässä ja rahapulan ja valtaisan väsymyksen vuoksi olin kotona ennen yhtä yöllä. Kivaa oli silti nähdä tuttuja piiiiitkästä aikaa.

Ei tästä kirjoittamisesta nyt tule yhtään mitään. Hyvää yötä, internetit.

Oho! Uusi teksti!

2011-01-26T07:19:00.002+02:00

Kahvi mataa mukissa, aivan samalla tavalla kuin arviolta kymmenet tuhannet kerrat aiemminkin. Vasen käteni kurottaa mukia kohti, ottaa siitä varmahkon otteen ja tuo mugsonin huulilleni. Hienomotoristisilla taidoillani kaadan tuota jumalten nektaria elimistööni, tuomaan virkeyttä ja poistamaan vieroitusoireita. Koko tätä tapahtumaa rytmittää The Agonist.

Tyhjät muuttolaatikot ovat pinossa keittiössä. Eteisessä olevat tarvitsevat vielä pientä huomiota: tyhjentämistä tai ullakolle roudausta. Asuntoni on muodostumassa kodikkaaksi koloksi, turvasatamaksi, minun itsemääräämisoikeuteni ilmentymäksi, paikaksi josta en enää kovin helpolla luovu. Keittiö, eteinen ja muukin osuus asunnosta sijaitsevat Punavuoressa, satamahuorien vanhoilla kulmilla.

Uusi luku elämässä on alkanut. Melkein puolentoista vuoden kirjoittamattomuuden aikana on kerinnyt tapahtua paljon. Näistä kertoilen sitten joskus ehkä, en tiedä kiinnostaako minua. Tokkopa sinuakaan. Ainakin kirjoitustaito on alkanut leikkiä kuurupiiloa kanssani, tuo penteleen riiviö vain on kovasti karussa, eikä anna itsestään pienintäkään vihjettä.

Näillä sanoilla alkakoon uusi osio, melkein uuden blogin arvoinen, mutta ollessani laiska, jatkan tätä samaa. Tervetuloa kyytiini uudestaan. Pahoittelen hevoskärryn raihnaisuutta ja nitinää. Alkukankeutta vain, toivon mukaan. Eiköhän tämä tästä lähde. M. Laine toimii ohjastajana ja rahastajana. Istumaan vaan sinne heinäpaaleille, niin lähdetään liikkeelle.

Minulla on tiedossa todella hyvä otsikko, mutta tämä ei ole se.

2009-11-24T07:55:00.002+02:00

Minä ymmärrän yksinäisyyttä. Ymmärrän sen tunteen kokonaisuutta ja kaikkivoipaisuutta, sitä kuinka se kietoo kätensä ympärille eikä päästä irti. Tiedän kuinka musertava on sen paino kun se istahtaa rintakehän päälle koko painollaan, blokkaa polvillaan kädet ja tökkii sormella silmään ja sanoo ”ähäkutti”.

Tarvitsisin ehkä vähän lomaa. Työ ja koulu pitävät minut niin kiireisenä ja kaiken energian imureina, että kotiutuessani päivän seikkailuista, olen kuluttanut sosiaalisesta energiastani valtaosan, joskus jopa kaiken. Tämä on hyvin väärin avovaimoani kohtaan ja sitä häneltä eilen pyysinkin anteeksi.

Pyydän myös anteeksi teiltä, arvon tavaajat, sillä tämä teksti ei ole kovinkaan jäsentynyttä ja siksi pomppivaa.

Aamut ovat minulle tärkeitä. Herään kukonlaulun aikoihin, päästän duo shiteatersin ulos ja laitan kahvin tippumaan. Nautin kahvista, surfailen netissä ja vain nautin. ”Mistäkö?” kysyy Tapio Viitasaarelta ja minä vastaan ”yksinolosta”. It’s mierotime, baby. Älä ymmärrä väärin, minä pidän kyllä seurasta ja tarvitsenkin sitä, mutta niin monen (3,5 toim. huom.) vuoden yksinasumisen jälkeen, tottuminen siihen, että kotona onkin aina joku, on opeteltava asia. Yksi maailman tärkeimmistä asioista on olla jotakuta toista varten läsnä, minä tiedän sen ja olen iloinen ja ylpeä kun saan olla täällä vaimokettani varten, mutta tarvitsen myös näitä aamuhetkiä, hetkiä ihan vain itselleni ja itseäni varten.

Mitäs muuta?

Eilen vedettiin päivän päätteeksi glögikännit ja katsottiin bdsm-porEIKU moikka.

Pikainen ilmoitus elossaolosta

2009-11-14T10:07:00.001+02:00

Uusi Katatonia soi työpisteellä ja silmät tuijottavat hivenen lasittuneina eteenpäin. Kahvia saa kolmen vartin päästä. Päivän neljäs muki on varmasti juuri se jota tarvitaan. Tämä viikko on ollut aika raskas ja tällä hetkellä mielessä on lähinnä ensi viikon sunnuntai ja sen tuoma krapulainen vapaapäivä. Vapaata tässä ei olekaan sitä ennen. Tällä viikolla tunteja kertyy jotain 70 ja ensi viikolla kymmenkunta enemmän. Kuten kovin kliseisesti tavataan sanoa, ”ei parane valittaa näinä aikoina”.

Eilen ihastuin Leea Klemolan maailmaan luennolla. Sopivan dekadenttia puheenvirtaa ja ajatusmaailmaa. Oli kovasti naurussa pitelemistä hänen puhuessaan Kohti kylmempää-näytelmän syntymisestä ja sen ilmastonmuutoksen tematiikasta. Kuka muu voisi käyttää argumenttina ilmastonmuutoksenvastaisuudestaan seuraavaa: ”Eihän täällä kukaan saatana halua asua jos ei ole kylmä. Sitä paitsi, mulla on todella hienoja talvivaatteita ja… sitten ne pitää myydä, eikä niitä kukaan osta, jää rahatkin saamatta.” Siinäpä olikin päivän parhaat hetket.

Työpaikalla eräs duunikaveri teki ns. oharit eli päätti keskittää voimavaransa töihintulon asemesta dokaamiseen ja jouduin täysin valmistautumatta tosipaikan eteen. Kädet hikosivat ja otsa oli kuin Niagaran putoukset kuunaan, mutta paria mokaa lukuun ottamatta selvisin aika hyvin. Työryhmältä tuli kiitoksia suoritteen jälkeen ja kun viimein pääsin lähtemään kotiin, huomasin junaan istuessani olevani todella väsynyt.

Kotona minua odottikin sitten suhteellisen villi eläintarha vaimokkeen huidellessa jossain viinamäen kuvioissa. Huomasin olevani jo liian tottunut nukkumaan kaksin. Laittaessani makuulle olo oli kovin yksinäinen ja kylmähkö. Siispä vierihoitoa koirasta ja hyvät kuusi tuntia unta.

Aamulla heräsin kolme varttia ennen herätystä siihen, että duo shiteaters tuli minua herättämään. Toinen makaamaan viereen ja toinen läähättämään naamalle. Oksennuksessa oli vähän pitelemistä. Ja nyt sitten tosiaan istun töissä ja odotan tositoimien alkamista, ja sitä kahvia oikeastaan vielä enemmän.

Odotan myös alkuviikkoa ja auton laturin korjaamista. Tänään oli jo hivenen ongelmallista päästä juna-asemalle, toivottavasti uskollinen pirssi kestää kotimatkan verran vielä.

Vokotteluteknisistä syistä mainittakoon, että toki odotan vaimokkeen kotiutumista ja hyvässä lykyssä saatan vielä nähdä tissitkin tänään. Voi pojat, olisipa onni myötä.

Päivitystahti jatkuu verkkaisena mutta lupaan muuttaa asianlaitaa kunhan nämä kiireet helpottavat. Kerrohan vitsi?

Land Of Sunshine

2009-10-07T08:42:00.002+03:00

Oh lordah, kylläpä onkin kulunut aikaa edellisestä merkinnästä. Ulkona mylvii valtaisa tuuli, miltei vaakatasosta tuleva sade rummuttaa ikkunoihin, M. Laine istuu tietokoneella, juo kahvia, syö pannaria ja kuuntelee Faith No Morea. Kyllä, nyt on aika kirjoittaa merkintä.

Syksy on aika kiireistä aikaa. Duunin ja koulun yhteensaattaminen aikataulullisesti jo itsessään on iso pala kaakkua, mutta sen päälle kun vielä valutellaan muutto ja siihen liittyvät asiat (pakkaus ja purku), alkaa olla konditorian täydeltä baakkelsia.

Käsiin ja jalkoihin jomottaa. Ollaan tässä parina iltana pystytetty Auschwitzia pihalle, puusta ja raudasta muodostuvan kyhäelmän paaluttaminen on aika voimia kuluttavaa puuhaa. Onneksi se myöhemmin tapahtuva paaluttaminen sitten vie muidenkin lihaksien voimavaroja. Ehe ehe.

Niin joo, vaihtui tuossa loppukuusta koti ja kunta. Hei hei, Helsinki, terve pikkukaupunki. Keskiluokkainen elämäntapa on nyt totisinta totta. Avoliitto, omakotitalo, sauna, takka, koiria, kissoja, mitä lie. Hyvä meininki. Auto on otettu pois seisonnasta ja on juurikin tällä hetkellä pajalla korjattavana. Esim. juuri tällaisia kelejä varten se on hyvä olla olemassa. Muutaman kilometrin päässä on lähijuna-asema ja junallahan sitä tuleekin puksuteltua töihin pääasiassa.

Otin muuten tälle päivälle matkamusiikiksi ensimmäistä kertaa ikinä (tähän ei nyt lasketa muutama vuosi sitten tapahtuneita paria kokeilua, jotka päättyivät volyymiteknisiin ongelmiin) podcasteja. On hyvä aloittaa tutusta ja turvallisesta menosta, joten Korporaation jullit saavat nyt sitten viihdyttää minua junamatkallain.

Mitäs muuta tässä on lähiaikoina tapahtunut? Hmm, olen kolvannut dmx-kaapeleita, tutustunut Congon sielunelämään ja huomannut pitäväni siitä kovasti. Tänään menen taas istumaan DM1000:n taakse ja jos oikein hurjaksi heittäydyn, saatan myös koskea Spark 4D:hen. Käytiin vaimokkeen kanssa katsomassa stand upia ja Callistoa mutta siitäkin on jo kolmisen viikkoa.

En oikein osaa nyt sanoa mitään, asetella sanoja peräkkäin, pahvilaatikot ahdistavat minua. Haluaisin polttaa puita takassa, puutilanne on vain sanoinkuvaamattoman huono. Mielestäni lakiin pitäisi nakerrella pykälä, joka vaatii syysmyrskypäivinä ilmaiset puut niitä tahtoville ja vapautuksen työstä. Jotta voi vain fiilailla himassa.

No oh hoh.

2009-09-11T08:07:00.001+03:00

Kun ihminen vaikkapa vaihtaa työpaikkaa, aloittaa uuden harrasteen, vaihtaa kaveripiiriään tai muuta sellaista vastaavaa, jotain että on uuden ihmisporukan kanssa tekemisissä aktiivisesti ja säännöllisesti kumminkin, on hyväksytyksi tulemisen kokeminen tärkeätä.

Eräs varmimpia tapoja osoittaa ihminen tervetulleeksi ja vähän niin kuin ”sisäpiiriin”, on antaa hänelle lempinimi. ”Mistäs nyt tuulee?” kysyy Jaska Heinolasta, samalla kun yrittää etsiä jotain luukutettavaa äitinsä asunnosta. Ei oikein mistään. Tämä havainto iskostui päähäni tuossa päivänä eräänä, kun eräs ala- ja yläasteaikainen (tämän jälkeen mies olikin sitten koulunsa käynyt ja siirtyi suoraan työelämään) luokkatoverini nimesi itsensä uudelleen Facebookissa.

Tämä ennen Martti –nimellä tunnettu mies, on näköjään nykyään kaksiosaisen etunimen miehiä. Että Mara-Martti. Mikäpä minä olen tuomitsemaan? En oikein mikään, mutta tulin tästä tapahtuneesta oikeastaan vähän surulliseksi. Olen suhteellisen varma, että mies on ihan itse itselleen antanut tämän lisänimen. Tämä sai minut pohtimaan hyväksytyksitulemisen ja ihmisyyden tärkeyttä. Kuinka jokaisen on oikeasti tärkeätä krooh pyyh…

Harmittaa kun en jaksa tuosta alkaa kirjoittaa. Olisi kivaa oikeastaan jos jaksaisi. Olisi myös mukavaa jaksaa nostaa valtamerialus suorille käsivarsille ja samalla pompotella jotain pikkuplaneettaa jaloilla kuin jalkapalloa.

Minulla loppuu näköjään aika kesken tässä aamussa. Niinpä joudun lopettamaan tämän merkinnän nyt tähän, mutta muistuttakaahan lapsoset, että kirjoitan eksklusiivisen naisen tyydyttämisen oppaan. Tai sitten voin vain vastailla kysymyksiinne. Tietotaitoa nimittäin löytyy.

Näihin kurkoileviin sanoihin,

M. Laine, liioittelija.

Our Ride to the Rectory

2009-09-09T10:16:00.001+03:00

Nyt on kai minun vuoroni sairastaa. Jälleen. Jo kolmas kerta tänä vuonna flunssassa. Tämä alkaa tuntua vähitellen sille, kuin pelattaisiin jotain sairasta (sic) peliä ja nyt on selkeästi vähintään semifinaalivuosi menossa. Pyydän saada pisteenne ja aplodinne.

Bunkkerin lattialla lojuu S-marketin HeVi-kassi puolillaan käytettyjä nenäliinoja. Niistäminen macht frei, ilakoitsee bakteerit nenäonteloissani. Minä olen tarmokkaasti vapautellut ja katsellut erilaisia dokumentteja netti-tv:stä. Eilen kävin töissä kääntymässä ja kotiin tullessani ostin kolme elokuvaa, pari levyä ja litran maitoa. Ja lihapiirakoita pitkästä aikaa. Hivenen kärsii nykyinen terveellisesti syöminen. Mutta toisaalta, pari lihistä ja jääkylmää maitoa… on nom nom.

Tabasco ilmoittelee olemassaolostaan kurkussani.

Olen seilannut musiikillisesti taas pitkin poikin merta. En niinkään valtamerta sillä lähipäivien orkestereista vain Kemopetrolin voi laskea kuuluvan valtaväestön suosikkeihin. Kemojen koko tuotannon kuunneltuani eilen, oli aika ottaa haltuun vanhaa Extolia, en pitänyt kyllä vieläkään siitä. Kahdesta viimeisestä levystään kyllä pidän.

Nukuttuani yön jälleen moniosaisena ja polveilevana (kuin nelipolvinen trokee), olen tänään ottanut löysin rantein ja nauttinut teeni seuraksi Moonsorrowia, Team Sleepia ja seuraavaksi tulee sitten Auf Der Mauria.

Japaniin pääsisi nyt alle viidellä satalappusella. Siis silkat lennot vailla majoitusta. Ehkä on siis aika päättää tämä merkintä, mennä suihkuun ja aloittaa pakkaaminen.

(Otsikko Team Sleepia)

Tämän päivän aamu.

2009-09-03T08:21:00.001+03:00

Musta kahvi mataa uskollisessa mukissani, höyry kieppuu hypnoottisesti ja määrätietoisesti ylöspäin kohti kattoa ja kenties ylempiä kerroksia, stratosfääriä ja avaruutta. Annan höyryn leikkiä dervissinomaista leikkiään hetken, kunnes vakain ottein kaadan maitoa mukiin, lopettaen täten höyryn höyrypäisen leikin kuin seinään. Minulla on valta päättää elämästä ja kuolemasta. Hahaa, siitäs sait, paskahöyry.

Laitan Parliamentin Mothership Connectionin soimaan, asettaudun lannistetun kahvini kanssa näyttöpäätteelle ja alan selata maailman tapahtumia internetistä. Maailman tapahtumista en kylläkään aio raportoida sen enempää, ihan vain ollakseni sitomatta tätä merkintää mihinkään tiettyyn päivään tai kuukauteen (vink vink, jälkipolvet). Voit itse vaikka käydä lukaisemassa uusimmat otsikot, ujuttaa kätesi housuihisi, kosketella itseäsi ja samalla kuvitella minut lukemassa niitä samoja uutisia.

Hakiessani toisen kupillisen kahvia, tajuan vatsani kurnivan ruoan perään. Harkitsen hetken, muistelen erilaisten ruokatarvikkeiden varastosaldoja ja vertailtuani niitä vallitseviin energia- ja viitseliäisyysmääriin, päätän hakea leipää. Eilen leivottua kauraleipää jonka päälle juustoa ja kurkkua, jos nyt ihan tarkkoja ja todenmukaisia halutaan tässä olla.

Mutustan leipää ja hörpin kahvia, selailen internetiä ja kuuntelen musiikkia. Nautin joutilaisesta aamusta ja päätän lähteä puolen päivän aikaan liikkeelle. Päätän kirjoittaa myöhemmin kuulumisista. Siirrän aina eteenpäin. Taaksepäin tosin olisikin aika haastavaa siirtää. Usko siirtää vuoria. Tämä merkintä loppuu rimmaavaan sanaan ja saat itse valita, onko se sinun mielessäsi nuoria vai huoria?

Harhaanjohtava otsikointi tähän.

2009-08-28T11:49:00.002+03:00

Joskus se on todella pienestä kiinni. Tiedättehän ne hetket kun elämä vilisee kuvasarjana sielun verkkokalvoilla esim. auton lähtiessä hanskasta oikein kunnolla tai kun näet kaatuvan betoniauton syöksyvän kohti? Tai kun yleiseen menoon kyllästynyt karannut virtahepolauma ottaa sinut ajojahtinsa kohteeksi pienellä saarella. Tai kun… no joo, ymmärsitte varmaankin. Osa ihmisistä ei ymmärtänyt, mutta en jaksa ta-vut-taa koko tekstiä. Y-rit-tä-kää pär-jäil-lä.

”Mikä on M. Laineen elämänlankaa ollut noin liki katkomassa?” saatat kysyä, mahdollisesti samalla vähän haukotella ja kouraista kädellä haaroja(si/an). Ei mikään. Ei tässä nyt ole ollut lähtö lähellä (ainakaan niin, että nöyrä kertojanne olisi siitä tietoinen). Toiset asiat vain ovat pienestä kiinni. No sinä kysyt sitten seuraavaksi, että ”mikä?” ja minä tässä jaarittelen ja kylläpä käy tylsäksi tämä nyt. Asiaan siis.

Eilen kävellessäni julkisesta kulkuvälineestä kohti kotia, näin potentiaalisen kantapaikkani ohittaessani, että tuttu baarimikko oli työssään. Nopea päätös käydä ”yhdellä” ja sitten jatkaa matkaa kotiin.

Joskus se vain on todella pienestä kiinni.

Muutamaa tuoppia ja yhtä varta vasten minulle sorvattua drinkkiä myöhemmin pääsin vihdoin ja viimein kotiin. Täällä piti sitten vielä varoiksi juoda lisäolut ja kuunnella Meshuggahin ihanan villejä rytmityksiä. Tässä minä nyt sitten juon aamukahvia ja kello käy puoltapäivää. Työaika on virallisesti alkanut pari tuntia sitten, taidan mennä vaikka viisi tuntia myöhässä sinne. Siitähän saavat, megabitches.

Observation Slave

2009-08-26T10:11:00.002+03:00

Mitä jengi? Häh? Taas on kevyttä taukoa ollut merkintöjen välissä, mutta no biggies, se on uusi musta ja fleece. Taukoilu siis. Miero vetää ihan muodin huipulla ja aallonharjalla. Juuresharjalla.

Kakskyt kiloa kävijöitä on näköjään mennyt rikki, kiitos klikkailusta. Sikäli jos siinä nyt on edes mitään varsinaista kiittämistä, per se.

Koulu on alkanut taas, kesäloma loppunut ja touhuprosentti on huipussaan. Tälle viikolle, ihan vain esimerkinomaisesti, työtunteja kertyy yhteensä 72, mutta eipä tuo haittaa. Näkyyhän se sitten vissiin palkassa.

Alun perin piti kirjoittaa merkintä, jossa luotaisin villein sanakääntein ja tuokiokuvauksin läpi muutaman viime viikon. Nyt tilanne näyttää vahvasti toisenlaiselle. En jaksa muistella, eikä varmaankaan kerrottavaakaan liene kertynyt sen kummemmin. Perusmenoa eli kolmen d:n järjestelmällä Duunia, Datailua, Dokausta.

Tekisi mieli toimia Kesiksen esimerkin mukaan ja varata aika leimapenkkiin, rahavarainnot ovat vain mystisesti, myskisesti ja kystaisesti kadonneet jonnekin (tähän kohtaan leikkaus sarjakuvasankariin joka pui nyrkkiään ylös taivalle ja huutaa ”DAMN YOU, BARS!”) ja piakkoin on oravannahat muutenkin kovin tiukoilla. Siitä sitten joskus toiste lisää.

Ja aivan hetken mielijohteesta otetaan tähän loppuun päivän top-4 (tee toki omasi!) ja mennään jokainen sen jälkeen oikeisiin hommiin:

1. Moccamaster (uskolliset kumppanit)
2. Soilwork (audiovirta)
3. Musta (sielun väritys)
4. Kaksihaaraisten metsästys (hypnoottiset ajanvietteet)

(otsikko Soilworkia)

Ten Ton Hammer

2009-07-27T12:03:00.001+03:00

Kesällä on hyvä lomailla, jos ei ole töissä. Töissä lomailu ei ole suotavaa ainakaan palkanmaksajan kannalta. Nyt en ole töissä vaan krapulassa kotona. Tästä päivästä voi tulla hirvittävä. Mutta siis, mennäänhän menneisiin aikoihin.

Käytiin Pirpanan kanssa Savonlinnassa viime viikolla. Vettä satoi joka päivä, ei tosin jatkuvalla syötöllä kuten lause saattaisi antaa ymmärtää, ilman tätä korjaavaa sivulausetta. Käytiin Olavinlinnassa, syömässä lörtsyjä ja ihmettelemässä torin pienuutta versus lapsuuden ajan kesien muistokuvat ja torin myyntituotteiden rikkaudenvähyys. Pääosa ajasta oltiin isäni mökillä Saimaan juurella.

Machine Headin versio Hallowed Be Thy Namesta on muuten aivan uskomattoman hyvä.

Perjantaina näin pitkästä aikaa ystävääni Stereota, sitten olin humalassa. Lauantaina näin siskoa, lankomiestä ja muutamaa muuta. Juhlittiin Yhtyeen basistin kihlautumista naiseensa, hieno mies ja erittäin hieno vaimoke. Sitten oltiin humalassa.

Eilen menin muuten päivällä Alppipuistoon Stereon kanssa parantelemaan krapulaa ja nauttimaan kansanmusiikista. Oli siellä ihan hyviäkin vetoja, yksi totaalisen paska ”mukahauska” naisduo kyllä pilasi fiiliksen vahvasti. Ihan rentona ei voinut olla, paikalla oli myös pahamaineisen kansantanhujengin edustajia, joten piti olla skarppina ja varuillaan.

Illalla sitten erittäin rakasta ystävääni Burgeria ensimmäistä kertaa noin vuoteen. Olimme ns. best mates viidennestä luokasta lukion loppuun asti ja sen jälkeenkin hyvin tiiviisti tekemisissä. Sitten tuli kaikkia parisuhteita ja muuta paskaa väliin. Nyt kumminkin sitten tavattiin pitkästä aikaa ja vaihdettiin kuulumisia oikein kunnolla. Burger on myös rauhoittunut ja asettunut aloilleen, kihlaantunut naiseensa ja selkeästi tavallaan onnellinen. Juomatapojaan ei ole onneksi muuttanut vaan vieläkin sylki valuu pitkin leukaa, lompakot, puhelimet ja kortit katoavat ja nainen on epätyytyväinen. Pojat on poikia.

Puhuttiin yhteisen ystävämme itsemurhasta ja elämästä ylipäänsä aika syvälliseen sävyyn. Biologisen kellon tikityksistä ja muista asioista, prioriteettien muuttumisesta (koska mehän olemme täydellisiä miehiä) parisuhteen edetessä ja etenkin siitä, kuinka miehet eivät käy kahvilla keskenään. Jos nähdään niin kaljaahan siinä juodaan. Niin mekin teimme. Sitten oltiin humalassa.

Kun minä lähdin baarista kotiin, Burger päätti jatkaa iltaa vielä, suostutteluistani huolimatta. Aamulla tuli tekstiviesti, että mies oli päässyt kotiin ja nukkunut eteisen lattialla. Heräsin viestiin, valot ja tietokone päällä.

Minun pitäisi pakata ja hypätä junaan. Hahmottelen henkisesti pakkauskarttaa, merkkaan rukseja sinne tänne ja alalaitaan ehkä jo kirjaan (arvioituja) askelmääriä ja ilmansuuntia.

Tähän ihan loppuun haluan sanoa, että Annareetan uusin merkintä on ihan törkeän hyvä. Kantsii lukaista.

Näihin kuviin ja tunnelmiin.

(otsikko Machine Headia)

Riga, Latvija

2009-07-14T20:15:00.002+03:00

Käytiin sitten Pirpanan kanssa Lähi-idässä. Tarkemmin ottaen matkakohteena oli Latvian pääkaupunki Riika. Matkan alku näytti hyvin pahalle herätessäni tiistain ja keskiviikon välisenä yönä kuumeeseen. Töihin oli kumminkin pakko mennä ja huomasin työskentelyn tapahtuvan puolella nopeudella normaaliin verrattuna. Kaikki tuli kumminkin hoidetuksi ja sain olla taas ylpeä yhteiskunnan rattaan osanen, osa tuottavaa kasvotonta koneistoa.

Torstain vastaisena yönä heräsin todella kipeän oloisena ja mittailinkin virallisiksi lukemiksi 39,2 ºC. Aamulla herätessä kurkku oli aivan uskomattoman kipeä, puhuminen teki todella pahaa ja olo oli suorastaan epätodellinen. Tavarat rinkkaan ja lääkäriin kysymään matkustuslupaa.

Lääkäri katsoi minua päätä pudistellen ja suorastaan yläsyöttöluukku auki, kun kerroin suunnitelmastani mennä ulkomaahan. Pienen keskustelun jälkeen matkalupa onneksi heltisi, diagnoosina nielutulehdus ja taskuun vielä penisilliinikuurin resepti.

Siispä junaan ja Pirpanan tykö. Palelin sohvalla täysissä vaatteissa peiton alla Pirpanan pakkaillessa kamojaan ja parin pysähdyksen jälkeen otimme suuntimaksi lentokentän. Olin positiivisesti yllättynyt matkan lyhyydestä (varsinkin myötätuulen vielä leikatessa tunnin lentoajasta vartin verran kumpaankin suuntaan lentäessä), lentokoneiden kaiutinjärjestelmän paskuus yllätti taas. Pikavauhtia sanelluista säännöistä koneessa ei saanut yhtään mitään selvää, vaan taitavathan nuo nyt olla valtaosalle matkaajista ihan tuttuja ennestäänkin.

Päästyämme perille, matkasimme bussilla keskustaan ja tallasimme sieltä hotellille. Välimatkojen lyhyys yllätti hyvin positiivisesti, samoin se, että hotellin kupeeseen oli rakennettu turisteja varten maamerkiksi Stalinin hampaaksi kutsuttu Latvian tiedeakatemian rakennus. Oli suhteellisen paljon helpompi löytää perille. Hotellille päästyämme kävimme juomassa hotellin baarissa yhdet limonadit ja sitten olikin laitettava yöpuulle. Hymyilytti nukkumaan mennessä päivän transportaatiovälinekattauksen suuruus: Ratikka, metro, juna, kaksi henkilöautoa, lentokone, bussi ja apostolinkyyti. Kaksipyöräiset, veneet ja laivat enää jäivät puuttumaan.

Perjantai valkeni vähän paremmassa kunnossa, noin neljän tunnin yöunien jälkeen. Hotellin mukavan aamupalan jälkeen oli lähdettävä ostamaan hotellihuoneeseen mm. vettä ja jotain muuta juotavaa, varsinkin peläten yöllisen hikoilun aiheuttaman nestehukan tulevan uudestaan seuraavana yönä.

Ainoa ruokakauppa jonka löysimme, oli paikallinen Stockmann, kauppa, johon en normaalisti mene kyllä oikein millään asioimaan. Mitähän sitten? En näköjään muista. Hotellille mentiin ja ehkä lojuttiin siellä. En muista lähdettiinkö sieltä enää mihinkään, olo ei ainakaan ollut kauhean hyvä. Tosin paranemaan päin koko ajan.

Lauantaina löydettiin turisti-info ja saatiin kulkuohje paikalliseen eläintarhaan. Tarhassa oli aivan sikana ihmisiä ja näitä kaikkia tuntui yhdistävän täysi piittaamattomuus ruokintakieltoa kohtaan. Eläimet olivat oppineet tekemään jopa temppuja karkin toivossa. Sääliksi kävi varsinkin yhtä psykoosissa ollutta mustakarhua. Vaan oli siellä mukavaakin. Mangusteja, paskaeläin ja muita mukavia juttuja nähtiin ja päädyin siihen, että kirahvi on minun ehdoton suosikkini kissaeläimistä.

T.G.I. Friday’sissa käytiin syömässä ja se oli täydellinen muistutus siitä, mitä oikeasti hyvät hampurilaiset ovat. Suomeen tarvitaan ehdottomasti vastaava paikka. Illalla hotellilla juotiin kai parit kaljat, vettä tuli ainakin aivan hulluna ja yllättäen väsytti.

Sunnuntaina lähdimme käymään Miehitysmuseossa, sen viereisessä Pyhän Pietarin luterilaisen kirkon tornissa katselemassa maisemia ja lopulta lähdimme etsimään tarunhohtoista Ai Karamba! -nimistä ravintolaa. Matkalla bongasimme mukavia puistoja, paikallisen Kansallisteatterin ja mukulakivikatuja. Pääsimme perille vain huomataksemme, ettei kyseistä ravintolaa ole olemassa ainakaan siinä osoitteessa joka meillä oli tiedossa. Siispä kävelimme takaisin (olisimme menneet moikkaamaan Suomen suurlähettilästä mutta eipä tainnut kiinnostaa olla töissä sunnuntaina) vanhaan kaupunkiin ja menimme syömään hippihenkiseen John Lemoniin. Voinen suositella sitäkin. Ainakin se oli koko reissun ainoa paikka, jossa kuultiin edes vähän raskaampaa musiikkia (RATM: Killing In The Name Of). Muutoinhan Riiassa soi suhteellisen paska musiikki.

Illalla sitten vähän enemmän alkoholia hotellin baarissa (ullathuuus!).

Maanantaina olikin aika luovuttaa huone puoleen päivään mennessä ja lento lähti vasta seitsemän jälkeen illalla. Mitäpä siis sankariduomme tekee? Menee ostamaan tuliaisia ja istumaan vanhan kaupungin yhdelle lukuisista Double Coffeen terasseista. Jääkahvia ja jääteetä, ja hampurilaisten (T.G.I.) kautta linja-autoon ja lentokentälle kuluttamaan aikaa. Turvatarkastuksessa tuli hiki mutta kunnialla selvittiin.

Tänään nyt sitten saavuin kotiin ja aloitinkin kotielämän pyykkäämällä. Oh, joy!

Yhteenvetona voisin sanoa: Menkää ihmeessä. Todella kaunis kaupunki, eikä käy aivan hulluna lompakon päälle jos vähän katsoo, että missä syö.

Ensi vuonna sitten toiseen maahan reissaamaan.

Violet Skies

2009-07-07T14:30:00.002+03:00

No kirjoitetaan nyt sitten kun teillä kaikilla on ollut niin kova ikävä. Minun pitäisi imuroida. Sen sijaan aionkin lämmittää viikonlopusta jäänyttä soijarouhekastiketta ja eilen keittämiäni uusia perunoita. Sitten aion syödä ne. Sitten ehkä siirrän tiskaamisen huomiselle. Siirrän näköjään pakkaamisen torstaille.

Molemmat mp3-soittimet ovat latauksessa, kaiuttimet syytävät linjaansa kammottavasti rauhoittanutta In This Momentia bunkkerin seinien heijastettavaksi ja minulla on tylsää.

Olen viettänyt aikaani tänään huomattavan paljon seikkaillen Wikipediassa, lukien mm. erinäisistä uskonsuuntauksista, okkultismista, suomalaisesta kirjallisuudesta ja sen sellaisesta. Minulla on pieni ongelma tatuointisuunnitelmani kanssa ja talouden kanssa suurempi. Aion silti syksyllä mennä penkkiin istumaan, jos vain mitenkään talous antaa myöten, niin pitkään tätä on nyt jo siirretty. Ehkä täytyykin antaa tatuoijalle vapaat kädet ongelmakohdan suhteen ja katsellaan sitten mitä tuleman pitää. Ja että pitääkö rasteroida mustalla jälkikäteen.

***

No nyt minä jo sitten syön tätä kastiketta ja perunaa. On kyllä aika hyvää, taas.

***

On mukavaa päästä Pirpanan kanssa käymään Lähi-idässä, toivottavasti kelit vain ovat puolellamme. Ei tästä nyt oikein meinaa muodostua mitään merkintää. Taidan mennä savukkeelle ja sitten jatkaa päämäärätöntä olemista (sekä elämässä että) internetissä. Internet kuuluisi muuten kirjoittaa isolla, ihan kuin muutkin paikannimet. Hassua.

Control Is Dead

2009-07-03T09:22:00.001+03:00

Kahvini maistuu äärimmäisen hyvälle, kuten oikeastaan jok’ikinen aamu. Tänään aamun soundtrackina toimii pirteätä kesämusiikkia tarjoileva As I Lay Dying, huomattavasti parempi lähtö päivälle kuin eilisen valtaisa virheliike Sonic Youth.

Kuulin kaupungilla huhuttavan, että säät alkavat viiletä. Nyt taitaa olla niin, että on palkattava suosikkilakimieheni O. kehiin ja lähdettävä käräjöimään tästä Suomen kesästä. Reklamaatiota ainakin pukkaa, se on ihan saletti. Stiletti. Totta kai sitä termostaattia käännellään viileämpään päin kun on viikonloppu tulossa ja ihmisillä saattaisi vaikka olla kunnollinen mahdollisuus viettää aikaa ulkoilmassa hyvässä seurassa. Up yours, kuten Nykäsen Masakin sanoo. Matti kyllä saattoi tarkoittaa eri tavalla kuin minä nyt.

Miksiköhän Sonic Youth edes saa julkaistuksi musiikkia? Uskoisin valtaosan ihmisistä mieluummin kuuntelevan epävireistä lapsikuoroa laulamassa itkunsekaisesti Ave Mariaa, samalla kun heidän vanhempiaan hakataan brutaalisti teräasein kasvoihin lastensa silmien edessä.

Eilen tuli varattua pankista ulkomaan rahaa, rinkka on kaivettu napalmista esiin ja rokotuksia ei ole otettu. Matkakuume saattaa olla tuloillaan. Dengue-kuume and. Autokuume, mopokuume, keuhkokuume, kala- ja äyriäiskuume, lai lai. Onpas hyvä meno.

Taidan survoa elimistöön jotain maagista aamupalaa ja sitten lähteä suoriutumaan perjantaista, työtä ja leikkiä luvassa. Live long and promiscuite!

Kaksi päivää Ameriikan synttäreihin

2009-07-02T08:19:00.001+03:00

Kun nyt kahdelta taholta on tullut noita listauksia, niin ”kai määki ku pojatki”. Ja aloitetaan niistä hyvistä. Eipäs kun kerronkin ensiksi vähän kuulumisia ja sitten vasta listaan. Jepppp.

Alkuviikon aikana olen jälkikäteisesti masentunut viime kesän tuhlaamisestani. Ei, lapsoset, en puhu nyt rahasta, vaan siitä, kuinka tuhlasin koko kesän vapaat sisätiloissa. Ei paljoa kiinnostanut ulkoilmailu, sisäilmailu ja tietokoneen tuijottaminen sitäkin enemmän. Muistaakseni ainakin. Nyt olen ottanut kovan vastaiskun ja tämän viikon kahden ensimmäisen päivän ollessa vapaita työvelvoitteista, olen viettänyt kotona minimaalisia aikoja.

Yllätykseksenne en ole ollut teutaroimassa alkoholin kanssa ja sammuillut pusikoihin toisten päällekustavaksi, vaan olen makaillut auringonpaisteisessa puistossa, lukenut kirjoja ja nauttinut kesäisestä Helsingistä. On tämä kyllä upeata kelillisesti ja muutenkin. Kuvitelkaapa nyt tämä skenaario: Pilvetön taivaankansi, aurinko paistamassa suoraan viistosta ja muusta sopivasta kohdasta, hyvä asento pyyhkeellä makailla, hyvä kirja, jääteetä juomana, iPodista sopivaa musiikkia (Strapping Young Lad, Textures, Mnemic, Frank Sinatra, Turbonegro, Me First & The Gimme Gimmes…) ja yleinen huolettomuus.

Mutta siihen listaamiseen sitten.

Vihreää valoa:

- Tuska-festivaali oheisohjelmineen (hulluttelut)
- Kesä (vuodenajat)
- Kesäloma + matkailu (lähestyvät asiat)
- Kahvi ja keksit / pekoni ja kananmunat (aamupalat)
- Kuvaviestit (kommunikoinnin täsmennysmuodot)

Punaista valoa:

- 2,5€ kupillisesta seissyttä kahvia (riistohinnat)
- Välimatka (distanssit)
- Heikot unenlahjat (heikkoudet)
- Rahojen loppuminen (Big spendin’)
- Listaamisen vaikeus (haasteet)

Eiköhän näillä nyt taas päästä jo vähän matkaa eteenpäin. Nyt on päässä vain sekalaisia ajatuksia ja siksi pyydänkin teitä kaikkia katsomaan vasemmalle. Siellä näemme kuuluisan Turun Linnan. Oikealla taasen näkyy Olavinlinna ja nyt jos katsotte ystävällisesti suoraan eteenpäin, näette tässä kohtaa merkinnän loppumisen.

Synkkä ja heavy-aiheinen otsikko

2009-06-29T09:13:00.000+03:00

Mitäs mitäs? On vähän vaikeata suhtautua mitenkään terveellä tavalla tulevaan työviikkoon, oltuani täysin ja totaalisen hunningolla koko viikon periaatteessa. Olin toki töissä torstain, mutta sitä ei ehkä nyt kumminkaan lasketa.

Perjantaina alkoi Tuska aivan mielettömässä säässä ja tuli nähtyä/kuultua kaikkia bändejä joita pitikin. Erityismaininnan ansaitsevat Callisto, Rotten Sound ja Neurosis. Hienoa pojat. Mutta ei jotain hyvää ettei jotain epähyvääkin, ainakin jälkikäteen tarkasteltuna. Saatoin innostua nauttimaan ihan rohkealla otteella erinäisiä alkoholipitoisia juomia ja vaikka humalatila tuntuikin hallitulta, koko lauantai meni ns. ihan päin helvettiä olowise.

Pääsin lauantaina alueelle kuudelta illalla, hirviömäisen krapulan jyskytellessä päässäni kuin Kai Hahto rumpusetin takana. Siis minä krapulassa, normaalisti hyvinkin ylivertainen tämän asian suhteen? What were they thinking? Ehkäpä jatkossa pitäydyn erossa valkkari-spritestä. Vaikka mukavan kesäinen juoma olikin ja helppo kanniskella muassaan.

Korpiklaani aloitti soittamisensa päästyäni sisään alueelle ja biisiensä hokemat (vodkaa, vodkaa, vodkaa…) tuntuivat ahdistaville. Kelikin oli suorastaan jäinen, varsinkin verrattuna edelliseen ja tulevaan päivään. Harmittelin takin kodissaoloa ja varmasti muitakin asioita. Sitten aloittikin Amorphis viihdyttävän soittovuoronsa päälavalla. Takuuvarman hyvä veto jälleen kerran. Amojen jälkeen juhlakansalle esitti omia laulujaan vankan comebackin tehnyt Pestilence. Pidin kovasti. Illan viimeisenä bändinä esiintyi Suicidal Tendencies aggressiivista sauvakävelyä harjoittaneen Cyco Mikon johdolla. Illan varsinainen kohokohta oli erittäin kovasti odot… odottanu… odottam… vartomani Texturesin keikka Tavastialla. Kyllä kelpasi kävellä Helsingin yössä tuntien niskan jäykistyvän ja tietäen repussa makaavan settilistan. Viikon sisällä olen siis nähnyt SEKÄ Faith No Moren että Texturesin. Eihän tällaista voi olla olemassakaan. Tajuatteko? Jyväskylässä ei varmaan tajuta mutta muualla joo.

Sunnuntai tuli kevyen krapulan muodossa ja huonosti aikataulutettuani kulkemiseni, missasin Medeian keikan täysin. Stam1na oli helteisen päivän mahtava aloittaja corpsepaintit naamoillaan ja soittivat melkein täyden keikan, kunnes joku älyn jättiläinen päätti heittää tyhjän muovipullonsa lavalle. Keikka loppui siihen biisiin. On kovin harmittavaa, että löytyy noin helvetin junttia jengiä vielä nykyäänkin. Kyseisellä keppostelulla kun saadaan bändien keikkojen aikaisemman lopettamisen lisäksi aikaan myös se, ettei jatkossa edes niitä muovipulloja saa viedä festareille. Sepä mukavaa, eikö vain?

Girugämesh oli juuri niin omituista kuin arvella saattoikin, Japanin pikkuihmiset vetivät hyvin omanlaisensa sekoituksensa nu metalia, huutoa ja piripolkkaa. My Dying Bride oli tylsä. Parkway Driven valomies ei paljoa ollut kiinnostunut etuvalojen käytöstä, tai ehkä hän vain unohteli liu’un sijainnin. Volbeat sitten… no joo, hyvä ja tasavarma, joskin alavireisesti laulettu, kuten Minkki kirjoittikin. Tai ainakin sinnepäin kirjoitti. Pääasia kai se on, että kirjoitetaan. Kirjainta toisen perään vaan, siitä se lähteepi. Tavastialla esiintyi vielä illan päätteeksi vajaamiehistöinen Sara, keikka oli vähäspiikkinen, hyvä ja tunnelmainen. Kuten aina kyseisen yhtyeen kohdalla.

Oltuani menneellä viikolla yhden päivän selvänä, nyt on aika varmasti laittaa itseään ruotuun. Tai ainakin ruodumpaan. Ruotuista oloa aletaan tehdä varmastikin hyvällä aamiaisella (innehåller t.ex. bacon, ägg och rostat bröd) ja yskimällä eilinen ulos. Sitten voisin myös itse mennä ulos. Jos vaikka menisi lukemaan jotain kirjaa? Suosituksia?

'Cause I'm the best fuck that you ever had

2009-06-25T09:37:00.003+03:00

Faith No More oli täydellinen. Melkein itkin Stripsearchin aikana.

For The Imperium oli mahtava. Oli hyvät bileet baarissa ja juhlajoukkio oli hauskaa nähtävää. Paino sanalla hauskaa.

Ei muuta.

Chinese Arithmetic

2009-06-24T08:20:00.001+03:00

Onpas aikaa kulunut edellisestä oikeasta merkinnästä. On sen jälkeen varmaan jotain tapahtunutkin, en oikein muista, enkä oikeastaan edes välitä paskaakaan. Kotimaassa on matkailtu, töissä on idlattu, kaljalla on maksaa valeltu, ja muutoinkin on sateessa humputeltu.

Juhannus oli hyvä (paitsi sään puolesta tietty) ja betonilattian kipuilut ovat jo katoamassa. Seuraavana päivänä matkattiin Pirpanan kanssa kotiinsa voidaksemme mestaroida asioita oikein kunnolla. Pyhä ja vankka päätöksemme grillata Suomen suvessa (suuttuukohan muuten Suvi Suomi tuosta?) oli surkuhupaisaa katsottavaa sivullisille, jos heitä oli.

Loihdittuani pallogrilliin (luonnollisesti) vähintäänkin täydellisen hiilloksen, oli aika tirauttaa makkaroita ritilälle paistumaan. Isä Taivainen päätti sääherran ominaisuudessa pitää omaa kivaa ja antoi kastellulle maalle lisää kosteutta parituntisen tanakan sateen muodossa.

Grillaaminen onnistuikin sitten seuraavana päivänä ja ihminenkin kärysi. Kesä tuli (kasvoille) ja ei lähde pois. Ulkoilma houkuttelee jopa tällaista sisätiloissa vakaasti viihtyvääkin ja tuloksena on… erinäisiä asioita.

Olen nyt kahtena päivänä lähtenyt kotoa ulos nauttimaan auringonpaisteesta. Toissapäivänä tulin kotiin tanakassa humalassa ja palellen, eilen tulin kotiin kevyemmässä humalassa ja paria cd-levyä rikkaampana. Tänään tulen kotiin myös. Kunnosta en sano mitään, mutta YHDENTOISTA vuoden odottamisen jälkeen näen FAITH NO MOREn vihdoinkin livenä.

Ei haittaa, vaikka pitää siivota kotona heti kun olen tämän merkinnän taputellut loppuun. Ei haittaa vaikka pitäisi montakin asiaa. Illan (mahdollinen) settilista pyörii Spotifyssa ja.. ei pysty edes sanoin kuvailemaan tätä tunnetta. No kumminkin, huomenna on sitten töitä (käyn siellä kyllä tänäänkin mutta ajattelin kuitata vartin läsnäololla koko illan palkan) ja sitten perjantaista sunnuntaihin Tuskaillaan. Tule toki moikkaamaan sinne, mulla on varmaankin musta t-paita.

Tuku tuku lampaitani.

2009-06-15T00:22:00.000+03:00

HÖhöhöhöö. Tissit. Liirum laarum. Kolmas päivä. Trööt träät prui prui.

Ei muuta, kiitos hei.

Overload

2009-06-11T07:17:00.002+03:00

Olen aloittanut tämän merkinnän kirjoittamisen nyt monesti. Saan kirjoitettua rivin verran tekstiä ja pyyhin sen pois, otan siemauksen kahvista ja toistan saman. Nyt olen jo päässyt pitemmälle ja tästä on siis hyvä jatkaa. Jatketaanpa siis äärimmäisen mielenkiintoisen elämän seuraamista. Tulkaa perässä, tuolla se Miero jo näköjään odotellessaan venyttelee kertojalihaksiaan.

Edellisen merkinnän jälkeen lähdin töihin auringonpaisteen helliessä (tämä saattaa olla vale, ei oikeata muistikuvaa) kesäisen pääkaupungin katuja. Tepastellessani kohti työtä, modernin metallin hyväillessä kuuloluitani, fiilis oli hyvä vaikkakin hivenen harmistunut peruuntuneesta Hämeenlinnan reissusta, työkiireiden takia.

Töissä kaikki meni kuten normaalisti kuuluu mennäkin: odottelua, naurua, kahvia, hikisiä ihmisiä, alapäätyylisiä huumoreita ja sen sellaista. Päivän lähestyessä puoliväliä, alkoi päässä syntyä idea kevytmuotoisesta virvokkeiden nauttimisesta päivän päätteeksi. Siispä kaupasta hakemaan virvokkeet jääkaappiin valmiiksi ja takaisin työn touhuun. Lopulta työpäivän loputtua tuli tempaistua ns. pikakännit ja mentyä muutaman duunikaverin kanssa läheiseen baariin. Sieltä matkani jatkui taksilla syntiseen Kallioon (kiitos Panu, olen vähintään bissen pystyssä) ja pienen kiertoreitin kautta Kustaa Vaasaan.

KV:ssa tuli äärimmäisen nopeasti pilkku vastaan joten Nuumion ja Panun (Kesistähän en nähnyt ollenkaan, hänen toimiessa kumminkin jonkinlaisena Primus Motorina houkuttelussa kyseiseen baariin) kanssa kumijalka alle ja syntiseen keskustaan. Sitten alkaa ollakin tosi hämärässä muistikuvat mutta muistaakseni kävimme tulevassa kantiksessani yksillä, pikaruokalassa pikaruokailemassa (no shit) ja sitten halpamaisesti olen mennyt kotiini jättäen arvon leidit matkaamaan kohti uusia seikkailuja.

Sunnuntaina oli opinahjoni viimeinen koulupäivä tältä lukukaudelta, oppia alettiin survoa vastaanottavaisiin mieliin klo. 10.00. Minä olin autuaasti bunkkerini makuuosastossa vetämässä sikeitä. Heräsinkin hivenen yllättyneenä muruseni soittaessa puolen yhdentoista tienoilla. Siispä kovinkin nopeasti toimimaan, ja kahvin, pakkaamisen ja äänestysvelvollisuuden jälkeen kohti koulua. En myöhästynyt kuin vajaat kolme tuntia.

Saavuin siis paikalle 12.50 paikallista aikaa ja olin tervehditty sanoilla: ”Mukavaa kun viitsit tulla pistäytymään, Miero.” Äännähdin jotain ja menin istumaan. Kerkesin juuri parahultaisesti kuulemaan loppusanat ja lähdimme koulusta kesälomailemaan n. klo. 13.05.

Astuessamme luokasta ulos, eräs luokkatoveri päätti siteerata The Fast Show’ta sanoin: ”Anyone fancy a pint?” Siitähän se ajatus sitten lähti. Koulun lähibaariin istumaan, jaarittelemaan jargonia ja kuuntelemaan tarinoita 80-luvun villistä menosta keskustan baareissa. Muutamaa tuoppia myöhemmin lähdin matkaamaan rautatieasemalle ja hyppäsin junaan. Täytyy myöntää, että minä pidän ravintolavaunun konseptista.

Lopulta astuin junasta ulos oikealla asemalla ja muutaman viikon tauon jälkeen pääsin taas viettämään laatuaikaa (ei, en tarkoita ilmauksella seksiä, vaikka tokihan sitäkin, äärimmäisen hyvää sellaista) pariksi päiväksi.

Eilen palasin takaisin arkeen ja sen kunniaksi heräsin kuudelta. Soilwork soi ja kahvia haen kuppiini lisää. Minun pitäisi siivota. Tosin minun pitäisi myös elää hyvä elämä ja tehdä muitakin juttuja.

Väistöliike

2009-06-06T08:33:00.001+03:00

Mielenterveystyö on tärkeä työ, hyvin ala-arvostettu ainakin rahakirstujen päällä istuvien mielestä selkeästi, mutta me tavan kansalaiset kyllä osaamme arvostaa. Muutamissa seuraamissani blogeissa on ihan tässä lähiaikoina sivuttu henkisen väsymisen tilaa, masentumisia ja yleistä alakuloa. Voisin toki kertoa omalta kohdaltani ihan elävästä elämästä kokemuksia, mutta enpä nyt sitten tohdikaan. Sen sijaan kerron eilisestä kohtaamisesta mahdollisessa uudessa kantapaikassani.

Eilen töiden päätyttyä joskus kymmenen tienoilla illalla, kävelin kotiinpäin. Ohittaessani erään mukavan pikkubaarin, näin tutun baarimikon tiskin takana vilkuttamassa. Äärimmäisen nopea pyörähdys ympäri myötäpäivään ja takaraivossa jyskyttäneen ”yhden tuopin” idea käytäntöön.

Tuttu baarimikko halusi tarjota minulle oluen, enkä sitä vastustellut laisinkaan. Rupattelimme hänen tehdessä duuniaan samalla ja oli mukava hetki nollata päätään hivenen. Kun tuoppi läheni loppumistaan (ei, en syönyt sitä lasia, höhlä), kysyi kyyppari, josko haluaisin toisen samanmoisen. Tokihan halusin ja ajattelin käydä vain nopeasti tupakalla. Idea käytäntöön.

Tullessani takaisin sisään baariin, oli paikallani (johon olin jättänyt takkini ja laukkuni) baaritiskillä joku naisduo tilaamassa juomaa. Jäin sivistyneesti seisomaan heidän taakseen ja heidän arpoessa tilaustaan (jotain mihin tulee giniä mutta se ei saa maistua ginille), kyyppari ojensi minulle olueni. Kun neidit olivat saaneet tilauksensa tehtyä, em. baarimikko ilmoitti heille heidän oleskelevan minun paikallani. Tein virheen. Sanoin heille, että toki saavat istumapaikkani, kunhan nyt vain otan tavarani pois lojuamasta.

Siitä hetkestä alkoi yksi omituisimmista monologeista pitkään aikaan. En rupea tässä kirjoittamaan sitä ulos mutta referoidaan.

”Onpa mukavaa, kun on tuollaisia herrasmiehiä vielä olemassa!”
”No, emmä nyt oikein tiedä herrasmiehestä… ihan normaalisti kuuluu hyviin tapoihin.”
”Näätsä, mulla ei oo kihlasormusta. Mulla oli, mutta et ikinä arvaa mitä se jätkä teki mulle?”
”Mun on kyllä tosi vaikea lähteä arvaamaan.”
”Se petti mua jonkun naisen kanssa pitemmän aikaa. Me oltiin yhdessä kuus vuotta, me ostettiin kämppä ja kaikki.”

Tästä eteenpäin nainen kävi yksinäistä monologiaan jonka aikana hän kertoi eron tapahtuneen pari viikkoa sitten, yrittäneen itsemurhaa kahdesti viikon sisällä (ekan yrityksen jälkeen myös karanneen sairaalasta), olevansa masentunut, alkoholisti, lääke- ja huumeriippuvainen ja varmasti vielä kaikkea lisää. Koska hyviin tapoihin ei kuulu vain lähteä kesken häipymään, join kiltisti oluttani (en muuten maksanut kummastakaan oluesta, ehkä maailman paras baari) ja ääntelin välillä joko hyväksyviä tai paheksuvia äänteitä. Aloin ahdistua puheensorinansa kestäessä ja loppuakaan ei näkynyt edes etäisessä horisontissa.

Lopulta oli pakko sanoa ihan suoraan olevani ahdistunut (kuten varmasti olivat kaikki baaritiskin lähellä olleet ihmiset, naisen puheääni kun ei ollut sieltä ihan hiljaisimmasta päästä) käydystä ”keskustelusta” ja sanoin käyväni hyvästelemässä kaverini. Nainen kiitti kun edes yritin kuunnella ja kättelyn jälkeen pääsin hänestä viimein eroon. Menin baaritiskiä vähän sivummalle ja kiitin kyypparia, sanoen ”Haluaisin jäädä vielä yhdelle mutta olosuhteiden pakosta mun on lähdettävä.” Hän vastasi erittäin sympaattisella äänellä:

”Ymmärrän.”

Take me home

2009-06-01T09:39:00.000+03:00

Tiedättehän te pikaruokaravintolat? Sitähän minäkin. Kolmen viime viikon aikana ne ovat olleet pääasiallisia lähteitä einehtiessäni. Sunnuntaina (kännissä) pyrkiessäni ahtamaan kebabia elimistööni, koin jotain ennenkokematonta.

Menin käymään eräässä nimeltämainitsemattomaan kebab-ravintolaan ja ihmettelin tiskillä henkilökunnan poissaoloa. Taputtelin rytmikkäästi tiskiin ja hyräilin mielekkäitä biisejä. Noin kahden minuutin kuluttua ihmettelin kovasti enemmän. Lopetin hyräilyn ja terästin jo hivenen menetetyn kuuloaistini äärimmilleen. Henkilökunnan tiloista eli ns. backstagelta kuului vahvaa yökkäilyä ja ensimmäistä kertaa eläessäni jouduin lähtemään ns. tyhjin käsin luottoravintolastani. Mielessäni tosin taisteli kaksi enkeliä: Toinen vakuutteli krapulaa ja toinen ruoka-ainemyrkytystä. Ennakkoluuloisena ihmisenä lähdin sittenkin amerikkalaisen hampurilaisketjun paikallismyymälään ostamaan hampurilaisia.

Mitäs muuta? Maanantaista lauantaihin tuli paiskottua töitä yhteensä 70 tuntia mutta kerkesin myös krapuloimaan ja katsomaan aina yhtä loistavan The Capital Beatin keikan. Auringonpaiste ja ska vain kuuluvat yhteen mielestäni.

Lauantaina oli duunissa sitten vihdoin kekkerit ja etukäteen pelkäämäni työtehtävä kestikin vain hyvin pienen hitusen verran aikaa. Pääsin siis nauttimaan ilmaisia alkoholijuomia runsaalla kädellä hyvässä seurassa ja tulihan taas rikottua tietynmoisia raja-aitoja: nyt on sitten Pieru Laine käynyt myöskin homobaarissa. Ainoa mikä DTM:ssa oikeasti häiritsi, oli se, että se tietty gaydomhood oli niin kovin alleviivattua. Vessaan mennessä pisti silmään vessojen merkit: gay guys ja lesbian girls.

Nyt olo on huono ja todennäköisesti tämä päivä on äärimmäisen pilalla. Eilisilta kulminoitui noin sataan kaljaan ja Miken hirviöhilloon. Kotiutumisaika on hämärän peitossa, jälleen kerran. Pöydältä löytyi aamulla hampurilaispapereita.

Pitäisi vielä keksiä jokin hyvä lopetustarina, jokin sellainen johon voisin siteerata Danko Jonesia. Haluaisin kernaasti lopettaa tämän merkinnän sanoihin ”take me home, to where my records are”, sillä se on todella hienosti sanottu.

Nyt menen etsimään jotain juotavaa.

"Tää homma pois, pois, hoidellaan..."

2009-05-24T09:03:00.002+03:00

Sunnuntaita. Koko vuoden (ei siis kalenterivuoden, vaan kesälomasta kesälomaan) löysimmän työjakson piti olla juuri nyt. Toisin kumminkin kävi. Tulikin kiireisin ajanjakso ja duunia ja koulua on käyty vailla vapaata ja mielenterveyttä. "Pääasia on että on töitä", sanoisi joku näsäviisas tähän. Vastaisin dekapitaatiolla. Viimeksi vapaapäivä oli kaksi viikkoa sitten ja 13 päivän urakkaputken tuntisaldoksi muodostui 144. Sisältäen siis myös lyhyitä kuuden ja seitsemän tunnin päiviä.

Viimeinen kiireinen viikko alkaa huomisesta ja finalisoituu lauantaina järjestettäviin juhliin. Koko tiimi pääsee siis vihdoinkin juhlimaan ja pitämään hauskaa. Paitsi tietysti eräät onnekkaat, jotka saavatkin tehdä ns. yöpurun eli vapautuvat työtehtävistään joskus kolmen jälkeen yöllä. Arvasit aivan oikein, me joita tämän homman tiimoilta on eniten rääkätty jo ennestään, olemme ne onnekkaat muurahaiset.

Nyt minä sitten katson näyttöä verestävin silmin ja huoun vanhan viinan hajua bunkkerin ilmatilaan. Tämän sunnuntain ajattelin pyhittää levolle raamatun oppien mukaisesti ja siis odotankin, että kauppa aukeaa ja saan ostaa limonadia. Sitten katson jonkun elokuvan, survon sisuksiini epäterveellisiä ruoka-aineksia ja vain olen. En aio nähdä tänään ketään.

Näihin kuviin ja tunnelmiin.

Haalenneen kahvin kanssa.

2009-05-13T09:02:00.002+03:00

Moi taas pitkästä aikaa. Kiirettä on pitänyt elämän erinäisillä osa-alueilla niin taajaan, ettei ole ollut aikaa eikä innostusta uuden merkinnän kirjoittamiseen. Lähiaikoina on varmaankin tapahtunut ”kaiken ja laista”, en osaa eritellä tapahtumia kauheasti.

Siispä juon kahvia nyt kotona ja listaan top-4:n. Se on tällä kertaa hyvin helppo. Haastan juuri Sinut tekemään saman:

1. Tuntematon Sotilas (neroudet)
2. For The Imperium @ Semifinal (auditiiviset herkkupalat)
3. Proteesisäätiö @ Darkside (auditiiviset herkkupalat)
4. Spotify (maailmanpelastajat)

Joo-o, ei tässä nyt ole oikein mitään kirjoitettavaa. Jotain kertonee tulevista viikoista se, että parhaimmillaan/pahimmillaan ensi viikolla on työtunteja 80, tällä viikolla päästään vain 48 tuntiin (plus tuohon päälle tietenkin sitten koulun velvoittamat läsnäolopakolliset 19 tuntia) ja seuraava vapaapäivä on tosiaan ensi viikon sunnuntai. Sitä seuraava vapaa on taas sunnuntai, työviikon huidellessa varmaankin yli 60 tunnin määreissä. ”Miten tuollaista jaksaa?” Kysyy Jaakko siellä keskipulpetissa. Hyvä kysymys ja lähiaikoinahan tuo selviää. Ehkä yksi määräävä tekijä on ainakin se, että minä ihan oikeasti rakastan duuniani. Kyllähän tällaiset kiirehetket aiheuttavat pieniä elämän hassutuksia. Kävin eilen työn ja Tuntemattoman (Smeds on nero, parasta teatteria mitä olen ikinä nähnyt. Mene ja katso.) välissä ostamassa reserviin sukkia ja boksereita ja juuri äsken kävin hakemassa pyykit kuivumaan ja varasin samalla jo nyt sunnuntaille pyykkivuoron.

Mutta nyt loput kahvit kitusiin ja Miero työhön. Palajan taas kun kerkeän, mahdollisesti kesäkuun puolella.

"On soitettava Ilpolle."

2009-05-03T13:19:00.002+03:00

Hyvää sunnuntaita kaikille tasapuolisesti. Paitsi tietty toisille vähemmän kuin toisille mutta te tiedätte oman arvonne ihan nimiä mainitsemattakin. Paitsi Seppo kun se on vähän vajaa. Mutta siis, asiaan.

Vappu meni dukkoillessa susirajalla. Kivaa oli. Varsinkin miltei koko ajan (tähän ei lasketa niitä hetkiä kun työstressailin etukäteen). Koska neiti C kertoili asioiden kulun jälleen kerran kovin loistavasti, jäänee minun tehtäväkseni enää sitten kertoilla visiitin jälkeisistä asioista.

Tulin siis eilen takaisin pääkaupunkiin ja junan pysähdyttyä ampaisinkin suorinta reittiä töihin. Minulla oli valtava hoppu ja vain rajattu määrä aikaa erinäisten vitaalien tehtävien tekemistä varten. Suoritin tehtävät hyvän etukäteisajattelun turvin puolessa tunnissa ja loppupäivä sitten menikin rauhallisen verkkaisessa tahdissa. Paitsi sitten, kun tiesin pääseväni kotiin erään askareen jälkeen. Silloin uurastin taas.

Töistä ampaisin ahman lailla kotibunkkeriin ja olin tovin tekemättä mitään mainitsemisen arvoista. Sitten alkoi yhteydenottojen vuo ja lopputuloksena suunnitelma mennä Töölönlahden rannalle hyvässä seurassa sanailemaan ja nauttimaan alkoholia auringonpaisteessa.

Ihmisiä alkoi saapua toiseltakin paikkakunnalta tätä tilaisuutta (tai sitten Tavastian keikkaa) varten ja aloimme kasata urheita joukkojamme Kampin rullauspaikalle eli sille oudonmuotoiselle ”torille” Musamaailman vieressä. Istuimme ja rupattelimme, päihdyimme hiljalleen ja väkimäärä kasvoi. Kun pääluku osoitti yhdeksää, oli aika siirtyä myöskin nauttimaan ateriaa. Siispä Arkadian Kebabiin einestämään. Sieltä oli tarkoitus sitten siirtyä Tölikälle ja houkutella myös iki-ihanat Nuu, Kesis ja Väkivaltainen Hippi seurueeseen. Emmepä menneetkään, vaan osan ihmisistä ollessa väsyneitä ja kylmissään (osoittaa kyllä ihailtavaa sitkeyttä dokata keskiviikosta alkaen vailla välipäiviä), siirryimme luokseni katsomaan Mokomaa ja Nicolea dvd:ltä.

Volyymi oli kova ja fiilis oli hyvä. Sitten piti siirtyä Tavastialle kyseisten orkestereiden performanssien pariin. Keikat olivat hyvät ja kaljaa myytiin rahaa vastaan. Valomiehet olivat hyvät ja hereillä (tosin harmittaa vähän Mokoman periaatepäätös kieltää värivalot keikoillaan) ja Nicolen miksaajana ollutta henkilöä oli viihdyttävää seurata. Luottomiksaajansa Hannu ei ollut paikalla vaan liukujen takana seisoi joku nuorimies, joka ainakin sivusta seurattuna oli kovinkin paniikissa keikan verran.

Keikkojen jälkeen olen lähtenyt kotiin ja mystisesti siirtynyt, sillä kotimatka on (jälleen) muistikuvaton eli muistivapaata aluetta. Kotona olen mennyt nukkumaan ja sitten on tapahtunut kummia.

Herään (tai oikeastaan havahdun) siihen, että asunnon ulko-ovi sulkeutuu. Klonks. Tuijotan ovea enkä oikein meinaa ymmärtää. Sitten tajuan, että olen unessa tai vastaavassa tilassa päättänyt siirtyä asunnosta pois, päälläni t-paita, bokserit ja yksi sukka. Olen siis laittanut itseni rappukäytävään vailla avaimia ja säädyllistä vaatetusta. Minuutit kuluvat, ne venyvät ja vanuvat kun istun rappusilla ja mietin seuraavaa liikettä. Lopulta, noin tunnin kuluttua, tajuan, ettei esim. lehdenjakaja ole nyt tulossa, joten minun on otettava härkää sarvista ja kohdattava seinänaapurini ensimmäistä kertaa. Asettelen käteni varovaisesti ovikellollensa ja pyöräytän. Ei hiiskaustakaan. Pyöräytän toiseen suuntaan. Sama lopputulos. Lopulta koputan varovaisesti oveen (tietämättä kellonaikaa ja mahdollisia unenlahjojaan) ja hyvinkin pian sisältä kuuluu ei-iloinen huuto: ”Kuka siellä?!?” Esittelen itseni ja kerron tilanteen. Naapuri tulee avaamaan oven, ojentaa puhelimen ja saan soitetuksi huoltomiehelle.

Siispä takaisin rappusille istumaan ja odottamaan huoltomiehen saapumista. Aika kylmä oli istua. Varsinkin kun saapumisajankohta-arvio oli humoristisesti alakanttiin. Lopulta huoltomies tulee paikalle avaimien kanssa. Ilakoin sydämeni pohjasta ja irtaudun patterista. Huoltomies pääsee rappuun ja asuntoni ovelle. Käy kovin nopeasti ilmi, etten ole pääsemässä asuntoon sisälle. Mies ilmoittaa ”ei meillä ollut sun asunnon avaimia tossa piikissä” ja soittaa kollegalleen, Ilpolle. Tämän jälkeen mies ilmoittaa lähtevänsä Myllypuroon joten masentuneena lyyhistyn takaisin patterin viereen nauttimaan sen viimeisistä lämmönhitusista.

Maailman pisimmän ajanjakson jälkeen kuulen rapun oven avautuvan (sitä ennen naapuri on lähtenyt jo asioimaan jonnekin ja ollut järkyttynyt minun istuessa edelleen kylmillä kivisillä portailla) ja tällä kertaa huoltomiehellä on valtava metallikehä täynnä avaimia. Yritän hymyillä mutta huuleni eivät meinaa toimia halutulla tavalla. Asuntoni ovi aukeaa nopeasti ja huoltomies itse ottaa palvelun hinnan puheeksi: ”Sä varmaan haluat alennusta tästä hinnasta?” Myönnän asian, enkä kerro, että odotutin soittamista juuri tämän kalliin hinnan takia, kunnes muistin vara-avaimien haltijan olevan Japanissa. Huoltomiehen mielestä palvelusta ei valtavan odottamisen jälkeen ole soveliasta pyytää korvausta ja olen erittäin samaa mieltä.

Siispä vihdoinkin, noin kahden tunnin ja neljänkymmenen minuutin kuluttua oven sulkeutumisesta, suljen sen jälleen, tällä kertaa itse asunnon sisällä oleskellen. Laahustan sänkyyn tietokoneen kautta ja nukun muutaman tunnin.

Nyt sitten juon kahvia ja harkitsen kauppareissua, olokin alkaa olla vähitellen lämmin.

Wudu

2009-04-29T08:17:00.002+03:00

Allah Akbar! Täältä minareettien täyttämältä alueelta, rukousmattojen peittämiltä lattioilta, natiivien suorittamien rakojen keskeltä tervehdin teitä. Tai sitten bunkkeristani kipeänä.

Lauantaina alkoi duunissaollessani esiintyä pienimuotoisia tukkoisuuden ensimerkkejä ja minä niille viittasin kintaalla (en ymmärrä tuon sanonnan definitiivistä tarkoitusta). Ehei. Minäpoika se vain ryyppäsin ja rellestin, laulu raikasi, viini virtasi ja kovin oli kaunista naisseurakin.

Kohta on tuo vappu, amatöörit valkolakkeineen (tai Suzuki PV:ineen) lähtevät sankoin joukoin juomaan alkoholia kaupunkien keskustoihin ja puistoihin. Vapunpäivänä sitten haalaripellet ovat niin saatanan hauskoja olevinaan ja riekkuvat Ullanlinnanmäellä tuhansien ihmisten pitäessä heille vertaisseuraa. En ajatellut osallistua. Enkä toki voikaan jos oloni ei helpota. Jos ei olo tästä helpota, niin jää kotimaanmatkailu väliin ja muiden nauttiessa ensiluokkaista Spumaria tai muuta vastaavaa ilolientä, minä työnnän pääni sähköuuniin, nirhaan ranteita juustohöylällä ja muita vastaavia asioita.

En ole kaiketi koskaan ymmärtänyt vapun suurensuurta merkitystä koko kansaa yhdistävänä juhlana, sukupolvien välisen kuilun umpeenkuroajana, täysin vieraiden ihmisten tutustuttajana ja maailmanrauhoittajana. En muuten näin olettaisi vapun olevan, ellei Ilta-Sanomat (joo joo…) tällaista kyselyä oikein laittaisi ilmoille. Aika iso kysymys, etten sanoisi.

Sori, tuli pieni tauko tekstissä. Piti laittaa lisää teetä ja katkoa pari kaksihaaraista.

Sain tuossa viime viikon ihan lopulla tietää, että missä minä kesäni vietän ja odottelen innolla. Vaikkakin kesälomaa ei sitten olekaan viisi vaan kaksi viikkoa. Opinpahan uusia asioita varmasti ja työmatkakin lyhenee. Voin ehkä käydä moikkaamassa Nuunista töissään ja varastamassa työpaikan vessastaan jotain aina kun olen menossa töihin. Syksyn työkuviokin alkaa aueta vähitellen ja sitäkin odotan innolla. Ja pientä povailua jo ensi kevään jutuista ja mahdollisesta työaiheisesta rundista. Sepä olisikin mukavaa!

Nyt minä kumminkin rohisen, kuumeilen, niiskutan, dukkoilen ja litisen.

Hyvää päivänjatkoa koko porukan puolesta toivottaa,

Miero Laine

Say Hello

2009-04-27T09:37:00.001+03:00

Hyvää emmentalia kaikki. Työväen juhlahimon ansiosta tynkäisen viikon ensimmäinen työpäivä on totisinta totta ja nöyrähkö kertojahahmonne M. Laine istuu kotona kuumaa kahvia edessään, vaatepartensa vielä yön jäljiltä kovin vajavaisena, stereoiden syöstessä ilmoilla hyviä kappaleita toistensa perään. Ja Laine se vain istuu ja tuijottaa näyttöä ja miettii mitä kertoisi viikonlopusta. Pikakelauksella saisi hauskaa materiaalia (olettaen että biisit näkyisivät jotenkin kuvassa, esim. taivaalla liihottavina pilvinä kuten luontodokumenteissa).

Kertoisiko siitä, että Pirpana oli täällä kylässä ja se oli aivan helvetin kivaa? Vai siitä kun sai illalla kutsuviestejä dokaamaan mm. SAS Kamppiin ja ei mennyt. Vai siitä kuinka olisi pitänyt vetää edellisenä iltana nollauskänni (12 päivän työ/kouluputken päätteeksi sitä on näköjään aika väsynyt henkisesti ja se sitten kostautuu) mutta ei vetänyt, ja sen johdosta sitten sanaisen arkun täytteenä ei ollut ystävällisiä sanoja vaan pelkästään kylmiä ja julmia juttuja? Olenpahan nyt sitten saanut Pirpanankin itkemään.

Vai kertoisinko siitä, kuinka dokattiin ja viihdyttiin ja valvottiin aika myöhään (näin vanhuksen mittapuulla tarkasteltuna, teille nuorillehan se on varmasti ihan normaalia)? Saattaisi olla hyvä kertoa ehkä siitä, kuinka tein sunnuntaina oikeasti aika hyvää soijarouhekastiketta ja sitä tehdessä puhuttiin asioita halki, sellaisia asioita, jotka ovat varmasti kumpaakin vähän painaneet ja mietityttäneet. Ehkä kertoisin myös siitä, kuinka alkuilta tuli aivan liian nopeasti ja sitten olikin aika saattaa Pirpana rautatieasemalle.

Yksi asia josta kertoisin, on se että olen todella tukkoinen. Rintakehään painaa kuin kannabista poltellessa (pojat on kertonut), sieraimet ovat hyvin tukkoiset, kurkku on kipeähkö ja yskiminen on selkeästi tämän päivän trendijuttu.

Näistä kertoisin jos jostain kertoisin. Vaan enpähän kerro. Olen hiljaa ja niistän.

(Otsikko P.O.D.:ia)

Say what?

2009-04-24T07:48:00.002+03:00

Haista Mika Lintilä vittu. Taitaa M. Laine joutua sitten digiboksin ostoreissulle. Että saa jotain hyötyä tuosta todennäköisimmin läpimenevästä koko kansaa koskevasta pakkoverosta. Koen joutuvani tässä erittäin turhaan maksumieheksi. En käytä Yleisradion palveluita, Pasilat katsoin Ylen Areenalta mutta siinäpä se. Pärjään hyvin STT:n uutisilla ja radiotakaan en ole kuunnellut sen jälkeen, kun Radio Mafia muuttui soittolistapohjaiseksi NRJ:n kilpailijaksi nimeltä YleX.

Jotenkin tulee mieleen vähän… muistatteko edellisen laman? Tai no, valtaosa teistä ei voi muistaa kun olette niin pieniä vielä, mutta jotkut ehkä muistavat. 90-luvun alussa oli ihan reipas lama päällänsä ja silloin asetettiin ”vuoden taikka kaksi voimassaoleva” autovero vähän tasoittamaan valtion rahakirstun vajetta. Jep, se sama autovero jota maksat edelleen joka vuosi jos auton omaat.

Puhutaan vähän lisää nyt sitten politiikkaa samaan raivostumiseen.

Olen melkein aina ihmetellyt Amerikan Yhdysvaltain maailmanpoliisiuden mittasuhteita ja suhteellisen härskiä toimintaa. Otetaanpas esimerkkinä vaikka nämä nykyajan Johnny Deppit eli merirosvot. Kehitysmaan nimeltä Somalia aluevesillä ei ole nykyaikana turvallista seilata, sen tietävät merenkävijät. Laivoja otetaan haltuun, miehistöt joutuvat viidakkolomalle, varustamot antavat merirosmoille rahaa vastineeksi laivan väliaikaisesta säilyttämisestä ja miehistön lomailusta ja sitä rahaa.

Varustamot eivät pidä tästä ja pyrkivät suojelemaan laivojaan, niin kuin oikein onkin. Välillä nämä merten Jolly Roger-lippuiset vähäosaiset joutuvat tulitaistohon sotilaallisten joukkojen kanssa, joskus jopa pidätetyiksi. Kuten pari viikkoa sitten pidätetty Abdi Wali Muse. Nuorukainen (useimmat tietotoimistot ja uutislähteet antavat lapsosen iäksi 16 vuotta) pidätettiin Somalian aluevesillä ja on tuotu oikeuden eteen tuomittavaksi New Yorkiin. Ja aivan varmasti USA:n lainsäädäntöjen mukaisesti. Tässä kohtaa katoaa kyllä logiikka vahvasti.

Toinen asia mitä en tajua on USA:n ja Kuuban välinen... minäpä copy/pastean teille uutisen johon törmäsin Iltalehden (joo joo…) nettisivuilla 2.4. 2009 ja kursivoin sen tärkeän osuuden:

”Jos lakialoite toteutuu, Kuubaan matkustavien amerikkalaisturistien määrän ennustellaan nousevan jopa viiteen miljoonaan vuodessa.
Vuodelta 1962 peräisin olevan kiellon purkua esittää joukko senaattoreita. Kielto oli osa Yhdysvaltain kauppasaartoa, jolla yritettiin nujertaa Fidel Castron kommunistihallinto. Nyt maata hallitsee Fidelin Raul-veli.

- (Matkustuskielto) ei ole heikentänyt mitenkään Castron hallintoa, huomautti demokraattisenaattori Bryan Dorgan.

Tähän asti valtaosalla amerikkalaisista ei ole ollut asiaa Kuubaan, koska Yhdysvaltain laki kieltää amerikkalaisilta rahan käytön maassa. Kuuban-matkat ovat sallittuja vain toimittajille sekä urheilu- ja kulttuurivaihto-ohjelmien osanottajille.

Kuubassa käy vuosittain pari miljoonaa ulkomaista turistia lähinnä Euroopasta ja Kanadasta.”

Anteeksi mutta… miten on mahdollista asettaa tuollainen kielto? Eihän tuollainen mielivaltainen määrääminen voi olla mitenkään… siis täh? Sama jos eduskunta suuressa viisaudessaan nyt päättäisi, että suomalaiset eivät saa enää tästä päivästä eteenpäin käyttää rahaa Virossa. Siis ihan oikeasti. Jokaisessa maassa sen maan lakien mukaan. Jos olen Hollannissa ja imen jointteja päivät pääksytysten, ei siihen ole kotimaan lainvalvojilla mitään sanottavaa, vaikka meillä on lainsäädännössä kiellettykin tuo kannabistuotteiden käyttö.

Nyt joku roti tähän maailmaan.

Lusikka, Photoshop ja steariini.

2009-04-21T09:14:00.004+03:00

Haluaisin kaivaa ruosteisella lusikalla silmäni pois kuopistaan, onpas mukavaa kun on kevät tullut tähän Jumalan hylkäämään pääkaupunkiin. Lähiaikoina ei ole tapahtunut yhtään mitään erikoista. Töitä on tehty, koulua on käyty ja välillä maistettu jopa alkoholia.

Ai niin, aloitin myös siivoamisen (torstaina) ja ajattelin viedä sitä eteenpäin (tänään tiistaina) ja kuka tietää, jos vaikka sen saatan jonain päivänä loppuun. Vain saadakseni taas aloittaa alusta. Kovin on lohduton tulevaisuuskuva. Tulisi jo velvollisuuksista vapauttava kuolema.

Viime perjantaina näin pitkästä aikaa ystävääni Saria (nimi epämuutettu) ja hauskaa oli. Kertasimme nopeasti muutaman (käytännössä 10–12) viime vuoden tapahtumia ja ihmettelimme maailmaa. Joimme alkoholia samalla ja nauroimme. Lopulta tuli aika Sarin lähteä kotiin ja minun luovuttaa eli mennä nukkumaan. Onneksi näin tein. Lauantain luento Photoshopin maailmasta oli hyvinkin asiatäytteinen ja vauhdikas. Aluksi pysyin kärryillä ja sitten kyllästyin. En siis oppinut varmaan mitään. Mutta ei se haittaa, onhan noita ammattilaisia maailma täynnä.

Eilen tuli Faith No Moren liput myyntiin, vaatimattoman 11 vuoden odottamisen jälkeen. Valuin Tiketin eteen puoli yhdeksän, blokkasin suunnilleen puolet jonosta ja ehkä kolmea yli yhdeksän lompakossani matasi kaksi pilettiä. Aivan valtava mielihyvän tunne täytti rintani, kuin steariinia olisi kaadettu yöllisen hekuman aikÄH.

Oletko muuten huomannut kuinka lempi on omituinen asia? Ei, nyt ei tule lässytystä, urpo. Jaksa vielä matkassa mukana. Käsittelen aihetta yhden pienen huomion verran, sitten voidaan vaikka puhua tisseistä? Okei.

Niin siis, hyvin omituinen asia on tuo lempi. Se muuttaa ja muokkaa katsojansa silmiä. Otetaan esimerkkinä (en ole muuten tästä Pirpanan kanssa keskustellut joten mennään nyt ihan intuitiolla) vaikka Pirpana. Pirpanan miesmaku suosii kaljuja, militaristisia miehiä, varmaankin sellaisia Vin Dieselin (voiko muuten olla enää miehekkäämpää nimeä?) näköisiä ja kokoisia janttereita.

Mitä minä sitten teen tässä? Mielestäni aivan helvetin (anteeksi tanskan kieleni) hyvä kysymys myöskin. Tällainen keskioluella vatsansa rakentanut ja muuten pulkannarua muistuttava pitkätukkainen hippi. Se on omituista.

Tissit, maailman hienoin asia. Yhdessä ja erikseen. Liiveissä ja ilman. Rasvattuina ja epä.

No niin, nyt on aika mennä itkemään vähäisen ja sitten kuurata asuntoa. Aion myöskin kirjoittaa lapun jonka jätän eteisen lattialle huomenna.